Olet tässä

Vuoden 2017 Kokkola-palkinnot Saija Saarnistolle, Elina Warstalle ja Elokuvayhtiö Aamulle

8.9.2017

Kokkola-palkinnot myönnettiin tänä vuonna laulaja Saija Saarnistolle, suunnittelija Elina Warstalle ja Elokuvayhtiö Aamulle. Kaupungin sivistyslautakunnan edustajat luovuttivat palkinnot palkituille kaupunginkirjastossa 8. syyskuuta järjestetyssä tilaisuudessa.

Kokkola-palkinto voidaan myöntää kokkolalaiselle henkilölle tai yhteisölle huomattavista ansioista taiteen ja perinnekulttuurin alalla. Palkinnolla voidaan huomioida myös kulttuuriteko, joka on edistänyt kokkolalaisuutta tai tuonut esille Kokkolaa kansallisesti tai kansainvälisesti.

Vuonna 2017 tuhannen euron suuruiset Kokkola-palkinnot saavat laulaja Saija Saarnisto erinomaisesta Kokkola-panoksesta vuoden 2017 The Voice of Finland kilpailussa, graafinen suunnittelija Elina Warsta monipuolisesta ja laadukkaasta toiminnasta graafisen suunnittelun alalla sekä Elokuvayhtiö Aamu työstään elokuvatuotantojen saamiseksi Kokkolaan sekä erityisesti Hymyilevä mies -elokuvan oivaltavasta Kokkola-ilmapiiristä.

Saija Saarnisto valloitti niin kilpailukatsomon, televisioyleisön kuin Tähtivalmentajatkin syvillä tulkinnoillaan The Voice of Finland -kilpailussa keväällä 2017. Elina Warsta on työllään luonut kokkolalaista ja maakunnallista visuaalista linjaa, joka on ihmisläheistä ja tunnistettavaa. Elokuvayhtiö Aamu on Hymyilevä mies -elokuvallaan vienyt pienieleistä ja lämmintä kokkolalaista huumoria menestyksekkäästi kansainvälisille areenoille.