Olet tässä

Sivistyslautakunnan alaisuuteen kolme kehittämistyöryhmää

23.11.2017

Sivistyslautakunta päätti 21.11.2017 perustaa alaisuuteensa kulttuuripalvelujen, liikuntapalvelujen ja nuorisopalvelujen kehittämistyöryhmät. Kehittämistyöryhmät eivät ole varsinaisia kunnallisia toimielimiä, vaan asioita valmistelevia työryhmiä. Työryhmien toimintakauden päätettiin kestävän vuoden 2019 loppuun asti. Valtuustokauden loppuosasta päätetään työryhmien toiminnan arvioinnin pohjalta.

Kehittämistyöryhmät toimivat sivistyslautakunnan alaisina ja keskittyvät omalla vastuualueellaan erityisesti palvelujen sekä kansalaisvaikuttamisen kehittämiseen, kehittämissuunnitelmien valmisteluun sekä toiminnan arviointiin kyselyjen pohjalta. Työryhmät valmistelevat myös niitä yksittäisiä asioita, joita sivistyslautakunta antaa niiden tehtäväksi omalla päätöksellään.

Sivistyslautakunta nimesi kuhunkin kehittämistyöryhmään kahdeksan luottamushenkilöedustajaa ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Lautakunta nimesi ko. työryhmän jäsenien keskuudesta kulttuuripalvelujen kehittämistyöryhmän puheenjohtajaksi Riitta Rahkolan (kesk.), nuorisopalvelujen kehittämistyöryhmän puheenjohtajaksi Tiina Isotaluksen (sd.) ja liikuntapalvelujen kehittämistyöryhmän puheenjohtajaksi Jyrki Ojalan (kesk.).

Lisäksi nuorisovaltuusto nimeää kulttuuripalvelujen- sekä liikuntapalvelujen kehittämistyöryhmään molempiin yhden puhevaltaisen edustajan. Nuorisopalvelujen kehittämistyöryhmään nuorisovaltuustosta tulee kahdeksan edustajaa.

Sivun alkuun