Olet tässä

Ohjeet verkkosivuston käyttäjälle

Verkkosivut toimivat parhaiten eniten käytetyillä uusimmilla selaimilla ja niiden uusimmilla versioilla, kuten Internet Explorer, Mozilla Firefox, Google Chrome ja Apple Safari. Kaikkein vanhimmilla Internet Explorer -selaimilla (IE 8 ja sitä vanhemmat selaimet) sivuston ulkoasu ei välttämättä näy oikein.

Sivusto on toteutettu responsiivisena, jolloin sivusto mukautuu sopivaan kokoon eri päätelaitteilla, esimerkiksi älypuhelimella tai tabletilla katsottaessa.

Sivun rakenne

Lähtökohtana verkkosivuilla on palveluiden tuominen esiin asiakaslähtöisesti. Oikean palvelun löytääkseen ei tarvitse tuntea organisaatiorakennetta. Pudotusvalikkoina aukeavat päävalikot on sijoitettu vaakatasoon sivun yläosaan ja alavalikot aukeavat allekkain sivun vasempaan palstaan.

Päävalikot

Päävalikot: Palvelut, Hallinto ja päätöksenteko, Kokkola-tietoa, Asiointi ja yhteystiedot toimivat pudotusvalikkoina, jolloin valikon sisällön näkee yhdellä silmäyksellä miltä tahansa sivulta.

Pudotusvalikko avautuu otsikon alapuolisesta toimintapainikkeesta. Päävalikon nimeä klikkaamalla aukeaa keskipalstaan näkyviin ko. osion etusivu sekä valikko vasempaan palstaan.

Toimialojen ja yksiköiden tarjoamat palvelut, esim. sosiaali- ja terveyspalvelut, kaavoituspalvelut, kulttuuripalvelut, asumiseen ja rakentamiseen liittyvät palvelut löytyvät ensimmäisenä olevasta Palvelut –valikosta. Saman valikon otsikot toimivat myös apuvalikkona alatunnisteessa.

Navigointipainikkeet

Yksittäiseltä sivulta etusivulle pääsee vasemman palstan yläosassa sijaitsevasta Etusivulle –linkistä tai yläpalkin Kokkola.fi -logosta.

Sivun alaosasta takaisin sivun alkuun pääsee Sivun alkuun –painikkeella. Sivulta toiselle siirtymiseen voi saman valikon sisällä käyttää sivun yläosan murupolkua. Aina voi myös käyttää selaimen painikkeita (Takaisin, Seuraava).

Kielivalinnat

Kielivalinnat –kohta sijaitsee yläpalkissa, vasemmassa reunassa. Sivuja ylläpidetään suomeksi. Ruotsinkielellä ylläpidettyjen sivujen osuus on resurssisyistä suomenkielistä suppeampi.

Englanniksi sivuilla pyritään tarjoamaan perustiedot kaupungista. Mikäli yksittäistä sivua ei ole ko. kielellä, siirrytään yleensä joko virheilmoitukseen tai ko. kieliversion etusivulle.

Haku

Haku-toiminto löytyy yläpalkista sivun oikeasta ylälaidasta. Hakusana kirjoitetaan Syötä hakusana –kenttään ja haku käynnistetään viereisestä, sinisestä kuvakkeesta.

Samaten yläpalkista löytyvällä Tarkennettu haku –toiminnalla voi hakea sivuja käyttäen hakusanaa tai rajata hakua eri ehdoilla kuten ajanjakson, sisältötyypin, kohderyhmien tai palvelujen perusteella. Hakutoiminnot kohdistavat haun Kokkolan kaupungin verkkosivujen sisältöön.

Alatunnisteesta, Oikopoluista ja Palvelut –valikon etusivulta löytyvä Palvelut A-Ö –haku kohdistuu ainoastaan Palvelut –valikkoon. Palveluita voi hakea vaihtoehtoisesti joko vapaalla hakusanalla, kohderyhmillä tai alkukirjain -suodatuksella. Hakuja ei voi suorittaa näiden yhdistelmillä.

Yhteystietohaku löytyy Asiointi ja yhteystiedot -valikosta otsikolla Yhteystiedot. Yhteystietohakuun pääsee myös Oikopoluista otsikon Asiointi ja neuvonta kautta valitsemalla vasempaan reunaan avautuvasta valikosta otsikon Yhteystiedot.

 Haun voi kohdistaa joko henkilö- tai toimipisteyhteystietoihin. Hakea voi hakusanalla sekä haun voi rajata vain tiettyihin osastoihin. Henkilöyhteystiedoissa voi kohdistaa hakusanan etunimi-, sukunimi-, tehtävä-, puhelinnumero- tai matkapuhelinnumerokenttään. 

Oikopolut

Oikopolut ovat pikalinkkejä, jotka vievät käytetyimpiin ja haetuimpiin sisältöihin. Samat sisällöt löytyvät myös päävalikoiden kautta.

Kohderyhmät

Etusivulla oikeassa reunassa sijaitsevat kohderyhmäkuvakkeet: Ikääntyneet, Lapset ja perheet, Matkailijat, Muuttajat, Nuoret, Opiskelijat, Yrittäjät.

Kohderyhmäsivuille on koottu linkkejä ko. kohderyhmälle suunnattuun verkkosivujen sisältöön. Matkailijat –kuvake toimii suorana linkkinä Kokkolan Matkailun verkkosivuille.

Ajankohtaista, ajankohtaisnostot, tapahtumat

Poimintoja ajankohtaisasioista, kuten erilaisia kampanjoita tai tapahtumakokonaisuuksia, tuodaan esille etusivun yläosassa koko alueen levyisenä nostona. Nämä nostot pyörivät etusivulla automaattisesti tai niitä voi selata nuolipainikkeista, jotka ilmestyvät näkyviin viedessä kursorin kentän päälle.

Ajankohtaiset tiedotteet tuodaan esiin listana etusivulla. Listassa näkyy 7 uusinta tiedotetta. Vanhempia tiedotteita voi hakea klikkaamalla listan alapuolella olevaa Lisää –linkkiä. Palvelukohtaisia tiedotteita esitetään myös ko. palvelun etusivulla.

Tapahtumat –otsikon alla esitetään alueellisen tapahtumakalenterin poimintoja Kokkolan ajankohtaisista tapahtumista. Listan alla sijaitsevasta linkistä Tapahtumakalenteriin siirrytään Keski-Pohjanmaan Kirjapainon ja muutamien alueen kuntien ylläpitämään tapahtumakalenteriin. Tapahtumien järjestäjät itse syöttävät tiedot tapahtumasta kalenteriin.

Ilmoitustaulu

Kuulutukset tuodaan esiin etusivun ilmoitustaulussa jaoteltuna kaavoihin, katusuunnitelmiin, rakentamiseen, ympäristöasioihin sekä muihin ilmoituksiin. Kustakin avautuu lista aiheen ajankohtaisista kuulutusilmoituksista.

Mikäli ajankohtaisia kuulutuksia ei juuri sillä hetkellä aiheesta ole, sivulla näkyy vain aiheen otsikko.

Sivukohtaiset toiminnot

Jokaisen sivun alalaidasta löytyy päivämäärä, milloin sivun sisältöön on viimeksi tehty muutoksia. Samaten sivun alalaidasta löytyvät sosiaalisen median jakamispainikkeet, linkki sivupalautelomakkeeseen sekä tulostuspainike.

Palaute

Mikäli sivulla on vanhentunutta tai virheellistä tietoa, siitä voi ilmoittaa sivun ylläpitäjälle sivukohtaisen palautelinkin avulla. Linkki löytyy sivun alalaidasta otsikolla Lähetä palautetta tästä sivusta.

Kaupungin toimintaa yleisesti koskevaa palautetta voi antaa sähköisellä palautelomakkeella, joka löytyy alatunnisteessa otsikolla Palaute sekä kohdasta Hallinto ja päätöksenteko > Osallistu ja vaikuta > Palaute. Palautelomakkeeseen pääsee myös Oikopoluista Osallistu ja vaikuta –otsikon kautta.

Osallistu ja vaikuta

Osallistu ja vaikuta –osio löytyy Oikopoluista ja päävalikosta Hallinto ja päätöksenteko > Osallistu ja vaikuta. Osallistu ja vaikuta –osio pitää sisällään mahdollisuuden kuntalaisaloitteen lähettämiseksi, palautelomakkeen, kysymystorin, tietoa vaaleista ja äänestämisestä sekä tietoa muutoksenhausta kunnallisiin päätöksiin.

Kysymystorilla voi esittää kysymyksiä kaupungin kehittämisestä tai palveluista. Palautetta kaupungin toiminnasta tai jostakin palvelusta voi jättää täyttämällä palautelomakkeen. Kuntalaisaloite –sivulla voi tehdä aloitteita kaupungin toimintaa koskevissa asioissa.

Sivukartta

Alatunnisteen oikeasta yläreunasta löytyy linkki sivukarttaan. Sivukartasta näkee sivuston hierarkisen rakenteen.

Sivun alkuun