Hyppää sisältöön

Soiten järjestöavustukset haettavana 15.1. alkaen

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite on päättänyt jakaa järjestöavustuksia. Järjestöavustuksilla tuetaan yleishyödyllistä toimintaa, joka edistää keskipohjalaisten ihmisten hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta. Järjestöavustuksien haku avataan 15.1.2024.

Soite tukee järjestöavustuksilla toimintaa, joka tukee ja toteuttaa Soiten hyvinvointistrategian strategisia tavoitteita ja kriittisiä menestystekijöitä. Lisäksi avustettavan toiminnan tulee tukea ja täydentää hyvinvointialue Soiten järjestämisvastuulla olevia sosiaali- ja terveyspalveluja tai pelastuspalveluja ja toimia yhteistyössä näiden palvelujen kanssa.

Tänä vuonna haussa painotetaan digiä, yksinäisyyttä, mielenterveyttä ja terveysliikuntaa. Lisäksi kannustetaan järjestöjä kirjaamaan ja avaamaan toimintansa/palvelunsa Lähellä.fi tai palvelutietovarantoon (PTV).

Soite jakaa järjestöavustuksia toiminta- ja kerta-avustuksina sekä kumppanuusavustuksina.

  •  Toiminta-avustuksia voi hakea 15.1-5.2.2024. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida huomioida.
  • Kerta-avustukset ovat haettavana ensimmäisen kerran 15.1-5.2.2024. Kerta-avustusten toinen haku on kesäkuun 2024 alussa.

Avustuksia haetaan täyttämällä sähköinen lomake.  Avustuksia myönnetään yhdistysrekisteriin rekisteröidyille yleishyödyllisille yhdistyksille tai säätiörekisteriin rekisteröidyille säätiöille, joiden tehtävänä on terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin tai turvallisuuden edistäminen.

Soiten tulevaisuus- ja hyvinvointilautakunta päättää toiminta-avustuksista ja kerta-avustuksista helmikuun 2024 kokouksessa. Päätöksistä tiedotetaan helmikuun 2024 kokouksen jälkeen ja avustukset maksetaan maaliskuun 2024 aikana

 

Lisätietoa järjestöavustuksista Soiten verkkosivulla