Olet tässä

Osallistu ja vaikuta

Asioiden etenemiseen ja lopulliseen päätöksentekoon pääsee parhaiten vaikuttamaan silloin, kun asioita valmistellaan. Tarjolla on myös muita osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia.

Osallistua ja vaikuttaa voit muun muassa seuraavilla tavoilla:

  • anna palautetta
  • tee kuntalaisaloite
  • seuraa päätöksentekoa
  • äänestä: äänestämällä voit vaikuttaa luottamushenkilöiden valintaan

Lähetä palautetta

Voit jättää palautetta kaupungin toiminnasta tai esimerkiksi saamastasi palvelusta.

Jätä kysymys kuntalaisten kysymystorille

Kysymyksesi ohjataan asiasta vastaavalle kaupungin työntekijälle. Kysymykset julkaistaan kysymystorilla myös nimimerkillä, jos kysyjä niin haluaa. Kysymystä ei kuitenkaan julkaista, mikäli kysyjä ei ilmoita kysymystorin pitäjälle nimeään ja yhteystietojaan.

Ne kirjoitukset, joissa ei ole selkeää kysymystä, käsitellään palautteena. Ennen kuin kysyt, voit tarkistaa onko asiaasi käsitelty aiemmin kysymystorilla.

Tee aloite

Kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet.

Sivun alkuun