Olet tässä

Kauppa ja merenkulku

Laivarakennuksen loistokausi ajoittui Kokkolassa 1820- ja 1830-lukujen tienoille, jolloin Kaustarinlahden rannalla toimi kolme privilegioitua laivaveistämöä. Kaupungin johtavaa asemaa alalla kuvastaa se, että kaiken kaikkiaan vastaavia varveja oli yhteensä kahdeksan koko maassa. Rakentamisen vauhdista Kaustarinlahdella kertoo tieto, että talvikaudella 1828-1829 siellä olisi valmistunut 3 purjelaivaa.

sepantu.jpg

"Vanhan varvin" paja (oik.) ja sepän asunto rakennettiin ilmeisesti 1700-luvulla. Sepäntupa on säilynyt nykypäivään asti. Vi Neristassbor rf.

Vanhin tunnettu kaupunkialueen laivanveistämö toimi Halkokarilla, mahdollisesti jo 1600-luvulla. 1750-luvulla perustettiin veistämö neljä kilometriä pohjoisemmaksi Kaustarinlahden rannalle, paikalle, joka tunnetaan edelleen nimellä Gamla Varvet. Vanhalla varvilla rakennuttivat laivojaan ainakin Rahmit ja Donnerit. Saman lahden toisessa saaressa, Soldatskärissä, rakennuttivat Roosit ja Björkmanit laivojaan. Vähän ulompana olivat Kyntzellien ja Sneckendahlien veistämöt.

Nyt nuo aikoinaan kiviset luodot ovat mantereessa kiinni, mutta entinen rantaviiva ja kalteva rakennuspaikka ovat edelleen havaittavissa. Onpa Gamla Varvetilla säilynyt näihin päiviin saakka laivasepän asunnoksi rakennettu tupa sekä puolet aikoinaan suuresta rakennuksesta, jonka toisessa päässä oli laivamestarin asunto ja toisessa tilava työtupa. Siellä rödsöläiset kirvesmiehet kävivät talviaikoina veistämässä tarvittavia laivanosia. Varvilta oli lyhyt matka hiihdellä jäitse yöksi kotiin Rödsöön.

Koko maassa tiedettiin, että parhaat miehet niin laivojen kuin kirkkojen rakentamiseen löytyvät Pohjanmaan rannikolta. Lisäksi pohjalaiset tekivät työnsä muita halvemmalla. Tämä selittynee sillä, että he olivat talonpoikia, jotka talvikausina joutivat hyvin pestautumaan muihin töihin lisäansion toivossa. Eteläisten kaupunkien ammattikirvesmiesten toimeentulo oli kokonaan rakennustöiden varassa, mikä pakotti heidät vaatimaan korkeampia palkkoja. Entisten keskipohjalaisten kirvesmiesten työtä voimme ihailla vielä tänäänkin esimerkiksi Kaustisen, Vetelin ja Lohtajan kirkoissa. Onkin sanottu, että kauniin kirkon ja laivan rakentaminen vaatii itse asiassa saman rakennekonstruktion: toisessa kupu nousee ylöspäin ja toisessa se on alaspäin.

Mutta mihin ovat kadonneet kaikki ne fregatit, parkit, kuunarit ja prikit, joita täällä satamäärin aikojen kuluessa oli rakennettu? Ensinnäkin puusta valmistetun purjelaivan kestoikä oli korkeintaan 40-50 vuotta. Toiseksi kaukomatkat milloin Rio de Janeiroon, milloin Kiinan tai Intian satamiin olivat vaarallisia, sillä myrskyt ja karikot olivat aina vaanimassa merenkävijöitä. Joitakin kokkolalaisaluksia lienee joutunut myös merirosvouksen kohteeksi, sillä jatkuihan merirosvous esimerkiksi Välimerellä aina 1800-luvulle asti. - Laivoille sattuneita vahinkoja pyrittiin minimoimaan yhteisomistuksella, jolloin omistajaryhmälle koitunut vahinko ei ollut niin suuri kuin, jos laivalla olisi ollut vain yksi omistaja.

kannella.jpg

Merimiehiä parkki Salaman kannella 1870-luvulla. Vi Neristassbor rf.

Erästä vanhaa tuotannonhaaraa kaupungissamme edustivat pikiruukit. Piki on mustaa, melko kiinteää, sitkeästi kiinnitarttuvaa ainetta, jota käytettiin muun muassa laivojen tiivistämiseen ja suutarien ompelulangan eli pikilangan valmistamiseen. Pikeä keitettiin tervasta, ja sen tuottaminen oli erittäin tulenarkaa puuhaa. Näin ollen sen keittäminen ei voinut tapahtua kaupunkialueella. Jo 1600-luvulla Kokkolan porvarit olivatkin saaneet oikeuden pikiruukin perustamiseen Halkokarin lähellä sijainneille kalliolle. Siitä lähtien paikka on tunnettu nimellä Pikiruukki. Toinen kokkolalaisten omistama pikiruukki oli Kalajokisuulla. Kuten laivanrakennus ja tervanpoltto alkoi pienkeittokin vähentyä 1800-luvun jälkipuolella, kunnes sen tuotanto tällä vuosisadalla loppui kokonaan.


Sivun alkuun

Päivitetty 2016-12-19 11:10:00.826 | Lähetä palautetta tästä sivusta | Tulosta