Olet tässä

Talonpoikien verokapina

Ruotsin ja Venäjän välille oli vuonna 1323 solmittu Pähkinänsaaren rauha, jonka mukaan rajalinja kulki vinoittain halki Suomen, Rajajoelta Pyhäjoelle. Rauhansopimuksesta johtuen Pohjanmaa joutui rajamaakunnan vaikeaan asemaan. Kaiken lisäksi rajalinja oli jäänyt varsin epämääräiseksi, mikä aiheutti rajakahakointia. Venäläiset tekivät tuon tuosta hävitysretkiä Suomen alueelle, jolloin pohjalaiset talonpojat joutuivat yksin ja omin asein puolustamaan valtakunnan rajaa itäistä vainolaista vastaan.

Ruotsin valtakunnan silloisen käytännön mukaan valtakunnan pohjoisella alueelle ei oltu ulotettu  vakinaisen sotaväen ylläpitoa eli linnaleirejä. Linnaleiri tarkoitti silloista sotaväen ylläpitojärjestelmää, jonka mukaan sotaväki, niin ratsuväki kuin jalkamiehetkin, majoitettiin linnoihin ja kuninkaan kartanoihin, yleensä varakkaassa asemassa olevien luo, joilla oli tilaa ja varallistuutta ylläpitää sotilaita.

nuijat.gif

Jacob Chydenius liitti teokseensa "Om Gamla Carleby" (1754) kuvan nuijasodassa käytetyistä aseista. Aseita A ja B säilytettiin aina vuoteen 1715 asti pitäjänkirkossa. Kuva perustuu siis muistitietoon, ja ilmeisesti aseet C ja D, jotka olivat tuolloin Sääksmäen kirkossa, vastaavat enemmän todellisuutta.

Ajanoloon tämä ei riittänyt vaan Etelä-Suomessa majailevan sotaväen ylläpitokustannuksia alettiin periä verona myös pohjalaisilta talonpojilta siten, että esimerkiksi 5-8 talonpoikaistaloa antoi yhdelle ratsukolle tarvittavat muonatavarat. Aluksi se oli 8 tynnyriä viljaa vuodessa sekä hevosen rehu. Kun pakkoveron perinnän suorittivat sotilaat itse, kävi usein niin, että veromäärät nousivat.

Lisäksi kuului asiaan, että talonpoikien tuli kuljettaa luonnontuotteina maksettavat verot verottajan määräämään paikkaan. Heidän tuli myös hevosillaan kyyditä korvauksetta aatelisia, virkamiehiä ja sotapäälliköitä matkoilla linnojen ja kartanoiden välillä. Vähitellen verorasitus kävi osalle talonpojista niin raskaaksi, että he velkaantuivat kruunulle ja menettivät maansa.

Veroperinnässä ja muissa rasitteissa harrastettiin usein mielivaltaa, sillä esimerkiksi kyyditysvelvollisuutta ei Ruotsin puolella ollut lainkaan. Talonpojat yrittivät hakea apua oikeusteitse, mutta turhaan: lainlukijat olivat vallanpitäjien palkkaamia. Keski-Pohjanmaalla oli siis koettu rajan kirot ja kärsitty sotaväenotosta ja ylläpidosta erityisesti 1500-luvun lopulla. Venäjää vastaan käydyn 25-vuotisen sodan aikana. Kun sota vihdoin loppui, odotti kansa linnaleirirasituksen loppuvan, mutta niin ei käynyt. Ylipäällikkö Klaus Fleming piti armeijaa yhä yhtä suurena kuin sodan aikana, ja tämä sai talonpojat nousemaan kapinaan.

Eteläpohjalaiset olivat jo parikymmentä vuotta ennen nuijasodan puhkeamista käyneet Tukholmassa, jossa he lähinnä pyrkivät Kaarle-herttuan puheille. Häneltä yritettiin saada vapautusta tai edes lievitystä Flemingin linnaleirien tuottamaan rasitukseen. Mutta linnaleirejä oli perustettu valituksista huolimatta yhä pohjoisempaan. Näihin " kuninkaissa kävijöihin" kuului myös Pentti Pouttu, joka oli syntyisin Kaarlelan Ristirannan kylästä. Hän oli avioiduttuaan muuttanut Kaarlelan seudulta Ylistaroon Poutun taloon vävyksi. Pentti Pouttu oli valittu eteläpohjalaisten talonpoikien luottamusmieheksi osittain siksi, että hän osasi äidinkielenään ruotsia, jota Tukholman matkalla tarvittiin.

Nämä avunpyyntömatkat eivät tuottaneet tulosta ja nuijasodan sytyttyä Pentti Pouttu oli mukana sodan ensimmäisessä taistelussa Nokialla joulukuussa 1596. Hän joutui Flemingin joukkojen vangiksi ja hänet kuljetettiin Turun linnaan, jossa hän menehtyi vankikopissa. Muut nuijasodan taistelut Hämeessä, Satakunnassa ja Savossa saivat verisen lopun.

Sivun alkuun

Päivitetty 2016-12-19 12:15:45.927 | Lähetä palautetta tästä sivusta | Tulosta