Olet tässä

Tulliaita ja tulliportit

Uusi kaupunki oli määräysten mukaan ympäröitävä tulliaidalla. Se rakennettiin puulaudoista pari metriä korkeaksi. Jokaiseen ilmansuuntaan tehtiin portti, joka suljettiin yöksi. Kaupunkilaisten velvollisuuksiin kuului pitää tulliaita kunnossa ja palkata kullekin portille tullivartijat.

Vaasasta Kirkonmäen kautta kaupunkiin johtava rantatie kaarsi niin, että se päättyi eteläiseen tulliporttiin nykyisen Tehtaankadun ja Itäisen Kirkkokadun kulmauksessa. Rantatie pohjoisesta tuli kaupunkiin Pitkänsillankadun suuntaisesti. Siellä tullituvat ja tulliportti sijaitsivat Suntin kaupungin puoleisella rannalla. Meren puolella oleva tulli oli Meritulli. Se sijaitsi alkujaan Puurokarilla, joka silloin oli kolmelta suunnalta veden ympäröimä. Meritullissa perittiin tullimaksu kaikesta tavarasta, joka laivoista tuotiin kaupunkiin. Läntinen tulliportti oli nykyisen Kustaa Aadolfinkadun varrella suunnilleen Torikadun kohdalla. Tätä tullia kutsuttiin karjaportiksi, koska sen kautta johti tie kaupunkilaisten pelloille ja niityille.

sodertul.jpg

Eteläinen tulliportti kaupungin kartassa vuodelta 1710.
Svenska Riksarkivet.

Tulliporteilla piti jokaisen maksaa tulliaidan sisäpuolelle tuomastaan "myötävästä ja syötävästä ja kulutettavasta tavarasta" niin sanottu pikkutulli, joka oli 1/32 osaa tavaran arvosta. Määräys koski kaupungin kauppapiiriin kuuluvia ihmisiä, jotka toivat torille tai kauppahuoneille myytäväksi maa- ja karjantuotteitaan, puutavaraa tai tervaa. Pikkutulli koski myös niitä kaupunkilaisia, jotka toivat tulliaidan ulkopuolelta omiin tarpeisiin itse viljelemiään tuotteita. Ei siis kumma, jos tullia yritettin välttää vaikkapa aitaa kaatamalla tai tekemällä siihen salaportteja. Tällaiset toimet johtivat tietysti syytetoimiin. Koskiko tulli myös Skrammelbackenin (Mäntykangas) tuulimyllyissä jauhettua viljaa, on epäselvää.

Privilegioasiakirjan mukaan kaupunki sai yksinoikeuden Kalajoen jokisuulla pidettäviin markkinoihin. Kalajoen Plassille kokkolalaiskauppiaat rakensivat omat tavara-aittansa ja tullituvan. Kaikesta myytäväksi tuodusta tavarasta oli markkinapaikalla maksettava tulli.

Sivun alkuun

Päivitetty 2016-02-22 12:56:38.82 | Lähetä palautetta tästä sivusta | Tulosta