Hyppää sisältöön

Uimakoulut

Liikuntapalvelut järjestää uimakouluja esikouluikäisille ja koululaisille kesällä ja muina loma-aikoina.

Yhdessä koulujen kanssa, ala- ja esikoululaisille järjestetään uinninopetusta. Uinninopetus on kiinteä osa koulujen liikunnanopetusta: lapset totutetaan veteen ja kaikille koululaisille annetaan vähintään uinnin alkeisopetus.  Opetuksessa lapsille selvitetään veteen liittyvät vaarat ja annetaan perusvalmiudet hengenpelastustilanteiden varalle.

Minkä tasoinen ryhmä?

  • Aluksi totutellaan veteen, kasvojen ja hiusten kasteluun sekä vedessä liikkumiseen. Sen jälkeen opetellaan uinnin alkeita leikkien avulla. Taitojen kertyessä on mahdollisuus suorittaa alkeisuimamerkki (jaksaa uida 10 m vatsallaan tai selällään).

  • Lapsi uskaltaa jo vähän sukeltaa tai uida ilman kellukkeita. Opetellaan oikeaa liuku- ja uintiasentoa, selinkelluntaa ja selkäuinnin harjoittelua. Uimakoulun aikana on mahdollisuus suorittaa alkeisuimamerkki  (jaksaa uida 10 m) tai harrastusmerkki  (jaksaa uida 25m vatsallaan ja selällään)

  • Lapsella on jo alkeisuimamerkki (uimataito 10m).
    Uimakoulu aloitetaan opetusaltaalla ja siirrytään isolle altaalle. Tavoitteena on suorittaa harrastusmerkki  (uida esim. 25m vatsallaan ja selällään).

  • Uintiryhmä kokoontuu kerran viikossa. Jokainen lapsi etenee omassa tahdissa uimaan opettelun alkeissa. Ilmoittautuminen suoraan uimaopettajalle.

    Maanantaisin 14.45-15.20 opetusallas, vähän osaavien alkeisryhmä ja
    15.20-16 isoallas, tekniikka ryhmä

    Keskiviikkoisin 14.45 – 15.30 isoallas, jatkouimakoulu ja
    15.45-16.15 opetusallas, arkojen ryhmä

  • Uimaopettaja ottaa vastaan merkkisuorituksia parittomien viikkojen tiistaisin klo 14.30-16 (HUOM! koulun lukuvuoden aikana).

    Lapsi voi tulla suorittamaan uimataitomerkkejä vapaa-ajallaan yllä mainittuina aikoina. Riittää, että uimalippua ostaessa ilmoittaa kassalla, että on tulossa merkkisuorituksiin.

    Uimataidottoman lapsen on aina tultava väh. 15 vuotiaan huoltajan kanssa.

    Syys- ja talvilomaviikoilla merkkisuorituksia otetaan vastaan ma-pe klo 12-15.

     

Ota yhteyttä