Hyppää sisältöön
  • Vastaa joukkoliikennekyselyyn!

    Kokkolan kaupunki järjestää alueensa joukkoliikennepalvelut. On tullut ajankohtaiseksi määrittää joukkoliikenteen uusi palvelutaso ja suunnitella joukkoliikennelinjasto. Tämä kysely toimii yhtenä suunnittelun lähtökohtana. Vastaamalla 14.4. mennessä voit vaikuttaa joukkoliikenteen reitteihin ja palveluihin!

  • Vastaa uimarantakyselyyn!

    Teemme uimarantojen kehittämissuunnitelmaa. Tavoitteena on tarkastella nykyisten uimarantojen kuntoa ja käyttöastetta sekä selvittää tulevaisuuden kunnossapitotarpeita.

    Vastaamalla kyselyyn autat meitä kartoittamaan uimarantojen käyttöä. Voit myös antaa kehittämistoiveita yksittäisille uimarannoille tai ehdottaa uimarantojen esteettömyyttä parantavia toimenpiteitä.

    Kysely on avoinna 31.3.2024 saakka.

  • Ehdota osallistavan budjetoinnin kohteita!
    Kaupunkiympäristö-toimiala toteuttaa kaksiosaisen osallistavan budjetoinnin kyselyn puistot ja liikuntapaikat -yksikössä. Osallistavan budjetoinnin ajatuksena on tarjota asukkaille mahdollisuus osallistua Kokkolan kehittämiseen ja kannustaa osallistumaan oman asuinympäristönsä parantamiseen.
    Ideoita kerätään 5.4. saakka, jonka jälkeen niistä valitaan budjettiin sopivat ja toteuttamiskelpoiset ideat jatkoon.
  • Ilmastopyöräilyviikko 4.–11.5.2024

    Toukokuussa järjestetään Kokkolan ensimmäinen ilmastopyöräilyviikko. Tavoitteenamme on kannustaa ja innostaa asukkaita kestävämpiin ja hyvinvointia edistäviin liikkumismuotoihin sekä lisätä ilmastotietoisuutta.

    Viikon tapahtumat on suunnattu kaikenikäisille ja -tasoisille pyöräilijöille. Kaikki ilmastopyöräilyviikon tapahtumat ovat avoimia kaikille kuntalaisille.

    Järjestämme infotilaisuuden viikon tapahtumien järjestämisestä kiinnostuneille tahoille ti 26.3.2024 klo 17.30-19 kaupungintalolla. Tule kuulemaan mitä oma seura, järjestö, yritys tai ystäväporukka voisi tapahtumaviikolla järjestää.

  • Talviulkoilupaikkojen huoltotiedot

    Tarkista talviulkoilupaikkojen tilanne helposti liikuntapaikkapalvelusta!

    Liikuntapaikkapalvelusta löydät jääkenttien ja luisteluratojen, hiihtolatujen, talvipolkujen sekä pulkkamäkien huoltotiedot.

  • Turvallisuus ja varautuminen

    Kokosimme vinkkejä varautumiseen ja kotien turvallisuuteen. Täältä löydät muun muassa tietoa kotivarasta ja ohjeita sähkökatkon varalle.

    Omatoiminen varautuminen on suuri apu yhteiskunnalle ja ennen kaikkea ihmiselle itselleen. Siksi jokaisen kannattaa varautua häiriötilanteisiin.

Tapahtumavinkkejä

Koe tapahtumaelämyksiä Kokkolassa!

Kaikki tapahtumatiedot löydät kalenteristamme tapahtumat.kokkola.fi

Lisää tapahtumia