Olet tässä

Kesätyöntekijöille tietoa palvelusuhteesta Kokkolan kaupungilla

7.6.2016

Kokkolan kaupunki järjestää vuosittain kesätyöntekijöille yhteisen palvelusuhdeinfon työtehtävässä ja -pisteessä tapahtuvan perehdyttämisen ja ohjaamisen lisäksi. Tänä vuonna infotilaisuus järjestettiin maanantaina 6.6. Eri toimipisteisiin valittiin tänä vuonna yhteensä noin 280 kesätyöntekijää lähes 940 hakemuksen perusteella.

Kaupunki on jo useampana vuonna ollut mukana valtakunnallisessa Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa, jossa työnantajat sitoutuvat hyvän kesätyön periaatteiden noudattamiseen. Maanantaina järjestetty yhteinen palvelusuhdeinfo on osa kesätyöntekijöiden hyvän kesätyön periaatteidenkin mukaista perehdyttämistä.

Tilaisuudessa kerrottiin Kokkolan kaupungista työnantajana sekä työntekijän oikeuksista ja velvollisuuksista. Kesätyöntekijöille kerrottiin muun muassa työsopimuksesta, palkkaan liittyvistä asioista, työajasta ja työturvallisuudesta. Sosiaalisen median ohjeiden yhteydessä puhuttiin sen oikeaoppisesta käytöstä.

Kesätyöinfossa oli paikalla noin 85 työntekijää sekä toimialojen edustajia. Kulkuyhteyksistä johtuen kauempana asuvat kesätyöntekijät eivät tilaisuuteen kaupungintalolle voineet osallistua. Heidän kanssaan palvelusuhdeinfon asiat käydään läpi työyksiköissä.

Päivitetty 7.6.2016 | Lähetä palautetta | Tulosta