Olet tässä

Kokkola-tukea pienennetään

14.6.2016

Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 13.6. Kokkola-tuen pienentämisestä. Tukea pienennetään 1.11.2016 alkaen 100 euroon kuukaudessa lasta kohden. 1.3.2017 alkaen tukea pienennetään 80 euroon kuukaudessa lasta kohden. Päätöksen vaikutuksia arvioidaan ennen vuoden 2018 talousarviovalmistelua ja sen pohjalta harkitaan tuen suuruutta vuonna 2018.

Kokkola-tuen pienentäminen liittyy kaupunginhallituksen 7.12.2015 päättämiin, toimialoja velvoittaviin rakenteellisiin säästötoimenpiteisiin. Kokkola-tuen 20 euron pienennys merkitsisi
160 000 euron säästöä vuodessa. Kokkola-tuki on ollut käytössä vuodesta 1997 alkaen, aluksi kokeiluna. Tällä hetkellä Kokkola-tuki on 120 euroa kuukaudessa lasta kohden.

Suurin osa Suomen kunnista ei maksa lainkaan kuntalisää. Kuntaliiton vuoden 2014 tilastojen mukaan kuntalisää maksetaan 85 kunnassa 50–264 euroa kuukaudessa. Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa kunnat ovat joko lakkauttaneet kuntalisän tai pienentäneet sitä.

Päivitetty 14.6.2016 | Lähetä palautetta | Tulosta