Olet tässä

Kokkola esittää liputuspäivää tasa-arvoiselle suomalaiselle koulutukselle ja Lucina Hagmanille

11.6.2019

Kokkolan kaupungin sivistyskeskus on keväällä 2019 käynnistänyt yksityishenkilöiden aloitteesta valmistelutyön kälviäläislähtöisen professori Lucina Hagmanin ja hänen kasvatusfilosofiansa esiin nostamiseksi valtakunnallisesti. Aloitteen mukaan suomalaisten liputuspäivien joukkoon tulisi lisätä Lucina Hagmanin eli tasa-arvoisen suomalaisen koulutuksen päivä. Liputuskalenterissa päivä asettuisi kouluvuoden perinteisen alkamispäivän yhteyteen, syyskuun 1. päivään.

Hagman uskoi kasvatuksen merkitykseen ihmisen kehityksessä, ja tätä aatettaan hän levitti loistavana kirjoittajana ja värikkäänä puhujana. Kirjassaan Kasvatus rakkauteen kirjoitti Lucina Hagman vuonna 1900: ”Maailma on päässyt unohtamaan, että ihmiset ovat semmoisia, jommoisiksi he kasvatetaan.” Hänen määrätietoinen työnsä tasa-arvoisen koulun ja koulutuksen hyväksi on luonut pohjaa tämän päivän suomalaiselle koulutukselle, joka on maailman korkeatasoisinta ja tasa-arvoisinta.

Lucina Hagman syntyi 5. kesäkuuta 1853 Kälviällä ja kuoli 6. syyskuuta 1946 Helsingissä. Vuonna 2023 Hagmanin syntymästä tulee kuluneeksi 170 vuotta. Hagman oli opettaja, koulunjohtaja, Marttaliiton ja Naisasialiitto Unionin perustaja, ensimmäinen suomalainen nainen professorin arvonimen saajana, kirjailija, yksi maailman ensimmäisistä naiskansanedustajista sekä ahkera, humaani yhteiskunnallinen osallistuja.

Lucina Hagman valmistui 1875 kansakoulunopettajaksi Jyväskylän seminaarista, ja aloitti kouluhallintoon ja opetusfilosofiaan liittyvän työnsä välittömästi tuon jälkeen. Vuonna 1886 Hagman oli suuntaamassa suomalaista koululaitosta kohti tyttöjen ja poikien koulutuksellista tasa-arvoa osallistuessaan nykyisin Suomen vanhimman suomenkielisen yhteiskoulun, Helsingin suomalaisen yhteiskoulun (SYK) perustamiseen. Vuonna 1899 Hagman perusti oman oppikoulun, Helsingin Uuden yhteiskoulun, jossa hän pyrki edistämään sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja oppilaiden luonteen huomioimista opetuksessa.

Asian valmistelun yhteydessä on todettu, että varsin miesvoittoisessa suomalaisten liputuspäivien ketjussa on tilaa Lucina Hagmanille, naiselle joka työllään on vaikuttanut suomalaiseen, tasa-arvoa ja oppijaa kunnioittavaan oppimiskäsitykseen. Kälviäläislähtöisen professori Lucina Hagmanin esiin nostaminen on myös tässä mielessä perusteltua ja Kokkolan kaupungin rooli aloitteen eteenpäin viejänä luonteva.

Lisätietoja:

Sivistysjohtaja Peter Johnson, 044 7809 254

Kulttuuritoimenjohtaja Sampo Purontaus,  044 7809 264

Päivitetty 12.6.2019 | Lähetä palautetta | Tulosta