Olet tässä

Kaupunginvaltuuston kokous 9.12.

10.12.2019

Kokkolan kaupunginvaltuusto käsitteli joulukuun 9. päivän kokouksessaan muun muassa urheilu- ja tapahtumapuiston kehittämistä ja rakentamista. Asiasta käytettiin useita puheenvuoroja, joissa esille nousivat käyttökustannuksien kohtuullisuus, mahdollisimman laajan käyttäjäpohjan merkitys ja pitkälle tulevaisuuteen tähtäävä kokonaisuus. 

Keskustelun päätteeksi kaupunginvaltuusto päätti sitoutua periaatteellisella tasolla esitettyihin käyttökustannuksiin. Lopullinen investointipäätös tehdään jatkovalmistelun jälkeen juhlavuoden päätöksenä kaupunginvaltuustossa 2020. Hentelän ponsiesityksen pohjalta päätökseen lisättiin selvitys kolmesta eri toteutusvaihtoehdosta tarkennettuine kustannusarvioineen.

Valtuusto merkitsi kokouksessa tiedoksi elokuun työllisyyskatsauksen ja hyväksyi Kälviän keskustan asemakaavan muutoksen esityksen mukaisesti. Samoin hyväksyttiin omavelkaiset takaukset Vingen uuden päiväkodin ja Koivuhaan palvelukeskuksen tilamuutoksiin.

Valtuusto merkitsi tiedoksi perusopetuksen palveluverkon muutoksen arviointiin liittyvät Veikko Vionojan ja Rahkosen sekä Öjan koulujen selvitykset ja opetuspalvelujen lausunnot. Kaikkien koulujen tilannetta arvioidaan uudelleen vuonna 2022.

Kokouksessa myönnettiin vapautukset kaupunginvaltuuston jäsenyydestä Jutta Urpilaiselle (tilalle varsinaiseksi jäseneksi Tarja Harju-Karhula) ja Tuomo Puumalalle (tilalle varsinaiseksi jäseneksi Markus Anttila) sekä maakuntavaltuuston jäsenyydestä Pekka Leppälälle (tilalle maakuntavaltuustoon Timo Sillanpää).

Sivun alkuun

Päivitetty 10.12.2019 | Lähetä palautetta | Tulosta