Olet tässä

Kaupunginhallituksen kokous 25.11.

26.11.2019

Marraskuun viimeisessä kokouksessaan kaupunginhallitus päätti muun muassa urheilu- ja tapahtumapuiston kehittämisestä.

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että 

  • Kokkolan kaupunki sitoutuu periaatteellisella tasolla hybridiareenan käyttöön noin 1,2 miljoonan euron vuosittaisilla kustannuksilla. Käytännössä tämä tarkoittaa käyttöä omaan toimintaan, kuten koululiikuntatunteihin. 
  • Jääurheiluolosuhteiden ja energiatalouden kokonaisuuden kannalta jääurheilun olosuhteiden kehittäminen nivotaan osaksi kokonaisuutta. Kaupunki sitoutuu periaatteellisella tasolla jäähallien käyttöön nykytilanteen lisäksi noin 300 000 euron vuosittaisilla kustannuksilla. 
  • Lopullinen investointipäätös tehdään jatkovalmistelun jälkeen kaupunginvaltuustossa juhlavuoden päätöksenä helmikuussa 2020. Hankkeen toteutuessa käyttömenot tarkastetaan vuosittain talousarviokäsittelyn yhteydessä. 

Käsittelyssä esitettiin, että asia palautettaisiin uuteen valmisteluun siten, että lähtökohtaisesti hybridiareenasta toteutettaisiin aluksi vain halliosa, ja jalkapallostadionin osuus toteutettaisiin myöhemmin. Lisäksi keskuskenttä kunnostettaisiin liigakelpoiseksi. Palautusesitys kaatui äänestyksessä äänin 9-2, eikä jatketussa käsittelyssä tehty vastaesityksiä. Näin ollen kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen.



Sivun alkuun

Päivitetty 26.11.2019 | Lähetä palautetta | Tulosta