Olet tässä

Kokkola mukana työllisyyden kuntakokeilun jatkovalmistelussa

12.12.2019

Kokkolan kaupunki on mukana parhaillaan valmistelussa olevassa työllisyyden kuntakokeilussa. Kokeiluihin haki yhteensä 30 kuntaa tai kuntaryhmää, joista 20 valittiin jatkovalmisteluun. Kuntakokeilu toteutetaan valmistelussa olevan lain mukaisesti, joka hyväksyttäneen vuoden 2020 alkupuolella. Nyt käynnistyvät kuntakokeilut jatkavat aiempaa alueellisten työllisyyskokeilujen toimintamallia. 

Kokkolan kaupungin työllisyyspäällikkö Ilkka Rintala pitää jatkovalmisteluun pääsyä erinomaisena mahdollisuutena kehittää maakunnallista toimintatapaa Keski-Pohjanmaalle. ”Hakuaikataulu oli tiukka, ja myönteinen ratkaisu jatkovalmistelusta antaa meille nyt mahdollisuudet edetä tarkemmassa suunnittelussa”, toteaa Rintala. ”Käytännössä kokeilun aikana keskitytään niihin työttömiin ja työvoimapalvelujen piirissä oleviin työnhakijoihin, jotka eivät ole oikeutettuja ansiopäivärahaan. Lisäksi kohderyhmään kuuluvat kaikki alle 30-vuotiaat työnhakijat sekä työvoimapalvelujen piirissä tai työttöminä olevat maahanmuuttajat. Kokoamalla eri viranomaisten ja kuntien osaaminen ja resurssit yhteen voidaan luoda uusia tapoja toimia omalla alueellamme.”

Päivitetty 12.12.2019 | Lähetä palautetta | Tulosta