Olet tässä

Matti Koivisto eläkkeelle

28.9.2018

Tänään 28.9.2018 tuli pelastuslaitoksella päätökseen eräs pitkä ura kun Matti Koivisto, sydänjuuriaan myöten palokuntalainen, vietti viimeistä työpäiväänsä. 

tiedotekuva_matti1.jpg

Jokainen laitoksen palveluksesta eläkkeelle poistuva on aina yksi lenkki vähemmän pelastuslaitoksen nykyhetken sekä sen historian välillä. Samalla työyhteisössä menetetään palanen vuosikymmenien kokemusta, asiantuntijuutta ja näiden edellä mainittujen kautta syntynyttä laajaa näkökulmaa ja katsantoa pelastustoimen nykytilasta sekä sen tulevaisuudesta. Tulevaisuus ja kehitys ovatkin olleet Matin työuralla niitä johtavia sanoja, joilla silloinen Kokkolan palolaitos on kehittänyt paitsi kalustoaan sekä osaamistaan pelastustoimen muutoksessa 1990-luvulla, myös johtanut nykymuotoisen alueellisen pelastuslaitoksen muodostumiseen.

”Tämä on ollut mahtava paikka tehdä töitä. Omasta työrupeamasta voin sanoa, että olen ollut hirveän tyytyväinen, että minulla on ollut mahdollisuus tehdä monenlaista hommaa; palomiehen, ylipalomiehen, palomestarin, palopäällikön, apulaispelastusjohtajan, ja 2,5 vuotta johtajan sijaisen hommaa. Olen nähnyt alaa eri puolilta ja tehnyt erilaisten ihmisten kanssa töitä. Ja mikä mahtavinta, olen saanut edustaa toimialaa, joka kaikissa arvostusta mittaavissa tutkimuksissa on yhteiskunnan tarjoamista toimialoista ykkönen. Me edustamme kunniakasta toimialaa, jota kansalaiset arvostavat ja syystä – arvostus ei tule ilmaiseksi."

"Kansalainen kun on pulassa, 7. kerroksen parvekkeella ja niskavillat alkaa kärytä, niin jos ei palokunta tule ja pelasta niin ei tule kukaan muukaan. Ei ole kansalaisilla vaihtoehtoisia palveluita – ei edes rikkailla. Eli paljon meille on suotu vastuuta ja valtuuksia. On hieno ala, ei voi muuta sanoa.”


Enemmän kuin työ, enemmän kuin harrastus. Elämäntapa.

tiedotekuva_matti2.jpg

Matin "rakkaus lajiin" on ilmentynyt myös hänen aktiivisena osallistumisenaan vapaavuorohälytyksiin. Vaikka suoranaista sopimuspalokuntataustaa Matilla ei olekaan, on vapaavuorohälytyksiin osallistuminen sitä samaa lähimmäisenrakkautta sekä inhimillisyyttä, jonka pohjalta palokuntatoiminta vapaaehtoisuuden pohjalta Suomessa on aikanaan saanut alkunsa. Matti onkin usein näyttänyt nuoremmilleen tekemisen mallia kun hän on usein ensimmäisenä ollut "iskemässä käsiään saveen" kun tilanne niin vaatii.

Nykypäivänä, jolloin ihmisten työurat tuntuvat olevan määräaikaisuuksista toiseen sukkuloimista, on Matin työura kuuden vuosikymmenen ajalta osoitus siitä, että kun ihminen löytää oman kutsumuksensa, on pitkän työuran rakentaminen itselle rakkaassa työssä palkitsevaa. Silti kaikki ympyrät sulkeutuvat joskus yhtä varmasti mitä kesät vaihtuvat syksyihin. Välillä heräämme katsomaan taakse, millaisen matkan olemmekaan kulkeneet - kuoppineen, ylä- ja alamäkineen, itkuineen sekä nauruineen. Yhteistä sille, mitä on ollut, on se että matka on kuljettu yhdessä, toinen toisiamme tukien. Nyt on haikeaa luopua tutusta ja turvallisesta, toivottaa mentorille, työkaverille ja esimiehelle hyvää jatkoa. Maanantaina tulemme töihin ja jatkamme työtämme kuten meitä edeltäneet sukupolvet: turvaamme kuntalaisten arkea, kehitämme toimintaamme ja onnettomuuden sattuessa toimimme sekä annamme kaikkemme lähimmäistemme puolesta - vaikka vahvuuslaskennassa on yksi nimi vähemmän.

"Vuonna 1969 rupesin ensimmäisen kerran ruuttaamaan (=sammuttamaan) pienestä korvauksesta. Sittemmin siitä tuli elämäntapa. En ajatellut, että tulee joskus sellainen tilanne, että pänttää viimeisen kerran työhuoneen oven kiinni."

tiedotekuva_matti4.jpg

tiedotekuva_matti3.jpg 


Päivitetty 28.9.2018 | Lähetä palautetta | Tulosta