Olet tässä

Kokkolan kirkon lampeteista

Kokkolan kirkon palossa loppiaisena 1958 tuhoutuivat mm. lampetit, mutta se on vain osatotuus. Lähes 20 messinkisestä lampetista säilyi 5. Kaksi niistä on nyt Ykspihlajan kirkossa kahta puolta Tauno Timosaaren ”Elämän lähde”–alttaritaulua.  Niissä lampeteissa ei ole kaiverruksia. Muut kolme ovat etsineet paikkaansa ja aiheuttaneet keskustelua. Lampettien lahjoittaminen kirkkoihin näyttää olleen muotiasia noin 100 vuoden aikana. Nimien kirjoittamista lahjoihin ja kirkon seinille voidaan kuitenkin kritisoida.

Messinkiseppä työskenteli Kokkolassa jo 1659, mutta varmaan monet lampetit olivat tuontitavaraa. Jossakin perukirjassa lampetilla oli sama hinta kuin sonnivasikalla. Yhdessä lampetissa on kaiverrus ”H.OS. oo L.I.D. Å.1672”. Lahjoittajien jäljittäminen ei ollut kovin vaikea tehtävä netin ja Kokkolan kaupungin historian avulla. He olivat porvari Henrich Olåfsson Snabb ja hänen vaimonsa Elisabeth Jönsdotter Riska. Elisabethin kutsumanimi oli varmaan Lisa, I:n ja J:n käyttö oli joskus horjuvaa. Heidät vihittiin 1666 ja he saivat 5 lasta vuosina 1667–84. Snabb oli aluksi kaupungin laivamies ja myöhemmin porvari ja raatimies 1670-luvulla. Riskan vävynä hän oli Kokkolan varakkaimpia porvareita. Kuolleessaan vuonna 1710 hän oli 80-vuotias. Vuoden 1884 inventaarissa kerrotaan tämän lampetin olevan rikki ja sitä tarjottiin uuteen Kansallismuseoon tai ellei se kelpaisi, se myytäisiin. Kuitenkin lampetti on edelleen seurakunnalla. Eihän lahjoitettua oikein sovikaan myydä!

Toisessa lampetissa on kirjoitus ”T.J.S.T. B.S.D.R. Å 1686”. Sen ovat lahjoittaneet porvari Thomas Jakobsson Tast ja hänen vaimonsa Brita Simonsdotter Riska Isoltakadulta. Heidät vihittiin 1674 ja he saivat 3 lasta vuosina 1675–89.  Tämä lampetti oli 1884 kirkon sakastissa, mikä saattaa selittää sen säilymistä kirkon palossa 1958.Kolmannessa lampetissa on kirjoitus ”J.A.H.L.” Tätä lampettia ei mainita inventaareissa eivätkä nimikirjaimet näytä täysin sopivan vanhoihin kokkolalaisiin aviopareihin, joten se lienee tuotu muualta Kokkolaan. Vuosilukukin puuttuu. Palossa säästyi myös pari vanhaa kynttilänpidintä (ruots. ”ljusarmar”), joissa ei ole kaiverruksia. Kaarlelan pitäjän historia I ajoittaa niitäkin jo 1600-luvulle.  Kuvataidetyöryhmä esitti lampettien sijoituspaikaksi sakastin ja kirkkosalin välisen ”hiljaisen huoneen” seinää ja niihin liittyvää selostetta. Niissä on nimittäin kysymyksiä herättäviä kaiverruksia. Kuvataidetyöryhmän ehdotus ei tyydyttänyt; paikka ei ollut kyllin näkyvä. Se muistutti kirkon arkkitehdin Aarne Nuortilan jo aikaisemmin esittämästä periaatteesta, että luterilainen kirkko on vanhastaan karu. Se esitti kompromissina paikaksi lehterin alustaa lähelle lähetyskynttilänjalkaa, mutta tämäkään ratkaisu ei kelvannut.

Yhteinen kirkkoneuvosto asetti pienen työryhmän, jossa oli molemmat Kokkolan kirkkoherrat ja pari muuta jäsentä. Mainitut kolme lampettia sijoitettiin ison ristin juurelle ja kaksi kynttilänpidintä saarnatuoliin, yhden kirjaliinan kummallekin puolelle. Ratkaisuun täytyy tyytyä, koska Kirkkojärjestys 14:2 toteaa: ”Kirkon käyttämisestä päättävät kirkkoherra ja kirkkoneuvosto tai seurakuntaneuvosto yhdessä. Kirkkoherra valvoo kirkon käyttöä.”  Toimittiin pykälien mukaan ja seurakuntalaistenkin ääntä kuultiin.

JK. Tästä aihepiiristä vielä: Tietääkö joku, miten Aina Håkanssonin maalaama Kokkolan vanhan kirkon sisäkuva on tullut nykyisen kirkon sakastiin? Entä Laura Maaperän maalaus Jeesuksen hautaamisesta Kaarlelan seurakuntakodin Martta-saliin?

Kirjoittanut Mikko Himanka 

Kokkolan vanhan kirkon (1877–1958) alttari. Alttaritaulun oli maalannut 1819 Kokkolassa 1817–25 asunut huomattava muotokuvamaalari Johan Erik Lindh 1793-1865. Inventaarien mukaan Johan E. Wendell ja hänen vaimonsa Margaret T. Florina olivat lahjoittaneet nämä alttariseinän lampetit 1675. Postikorttikuva Albin AaltonenKirjoittanut  Mikko Himanka



 

 Image (53).jpg

 

 

Sivun alkuun

Päivitetty 27.11.2012 | Lähetä palautetta | Tulosta