Olet tässä

"Tyttöjen paratiisi" – muistoja 30-luvun huvilaelämästä

 

Tässä tarinassa 86-vuotias äitini muistelee 30-luvun huvilaelämää Vasikkasaaressa perheensä huvilalla.  

Olin lastentarhassa ja koulun alaluokilla kalpea ja alipainoinen, joten terveyssisar suositteli minulle kesäksi ”lihotus- ja auringonotto lomaa” kesäsiirtolassa. Koska minulla oli myös 2 nuorempaa siskoa, isä päätti rakentaa meille oman huvilan Vasikkasaareen (Kalvholmen), jotta meitä tyttöjä ei tarvitsisi lähettää kesäsiirtolaan. Saman päätöksen tekivät myös isän kaksi serkkua ja kolme muuta tuttavaperhettä, joilla oli myös samanikäisiä lapsia. Lieneekö ollut sattuma, että tyttöjä oli kymmenen ja vain yksi poika, jonka ainoa tehtävä olikin vain meidän tyttöjen kiusaaminen. Vasikkasaaren huvilastamme tuli meille oikea ”tyttöjen paratiisi”!  

Muistini mukaan huvilat rakennettiin vuosina 1931–32 rantakaistaleelle Punakallioilta noin kilometri kaupunkiin päin. Sinne ei ollut minkäänlaista kulkukelpoista tietä, vaan tarvikkeet ja ihmiset piti kuljettaa moottoriveneellä. Rakennustarvikkeet vietiin talvella hevosella jäätä pitkin. 

Heti koulujen loputtua vanhempamme lastasivat meidät kaikki tytöt moottoriveneen ja suunta otettiin kohti Vasikkasaarta. Koko kesän vietimme huvilalla. Vasta syksyllä, hiukan ennen koulujen alkua pääsimme takaisin kaupunkiin. Koska molemmat vanhempamme kävivät töissä, mummomme toimi lastenvahtina ja ruokki meidät päivittäin. Hän oli tosin vain ”pihavahti”, naapurin vaari toimi tyttölauman ”rantavahtina”.  

Kesä meni joutuin, koska tekemistä oli paljon. Koska sisarusparvemme oli huvilayhteisön suurin, muodostui huvilamme pihasta yhteinen kokoontumispaikka. Aikamme kului pääasiassa leikkien. Koska ranta oli matala ja hiekkapohjainen, oli se ihanteellinen uimapaikka. Uinti olikin pääharrastuksemme. Äidin ja isän ohje oli, että saimme uida vain 3 kertaa päivässä. Tätä ohjetta sovelsimme siten, että uintikerrat laskettiin vain uimapuvun pukemiskerroista. Siksi uimapuku pidettiinkin päällä lähes koko päivän, joten ongelmia ei tullut. Sadepäivinä pidimme tyttöjen näytelmäkerhoa.  

Myös kotitöissä olimme apuna. Oli mattojen- ja päivittäisten ruoka-astioiden pesua rannalla. Kesäisin rödsöläiset pitivät lehmiään Nisulan-potin luota, josta haimme joka päivä vastalypsetyn maidon. Loppukesästä poimimme mustikoita.  

Päivän huippuhetkiä olivat vanhempien kotiinpaluu. Naapurin kiikarilla yritimme nähdä oliko Morsiussaaren takaa tulevassa veneessä vieraita. Joskus niitä tuli, mutta tavallisesti veneessä olivat vain isä ja äiti ja päivän ruokaostokset sekä juomavesitonkka. 

Ruokatarvikkeet säilytettiin alueen yhteisessä jääkellarissa, johon jäät sahattiin talvella ja säilöttiin sahanpurujen alla kesän käyttöä varten. Jokaisella huvilanomistajalla oli kellarissa oma kaappinsa, jossa helposti pilaantuvat ruokatarvikkeet saatiin säilymään pitempään.   

Kun syksy vihdoin koitti, oli vuorossa yhteinen kokon poltto. Kokkoon oli kasattu kaikki kesän aikana kertynyt polttokelpoinen jäte, joka sitten illan pimetessä sytytettiin. Tämä oli huvilakauden päätös. 

Kesät huvilallamme olivat elämäni onnellisinta aikaa. Ne loppuivat sotavuosiksi, jolloin kesiä ei huvilalla vietetty. Huvilaelämä Vasikkasaaressa alkoi uudestaan sotien jälkeen, jolloin perheeseemme oli syntynyt myös poika ja itse olin jo mennyt naimisiin. Nyt huvilamme ei enää ollut ”tyttöjen paratiisi”, vaan kasvaneen perhepiirimme yhteinen kesänviettopaikka!  

Kirjoittanut Erkki Parviainen

(julkaisu Kokkola-lehdessä 9.1.2013)

Tyttöjen paratiisi.JPG 

  Kesäpäivä Vasikkasaaressa. Kuva kirjoittajan äidin valokuva-albumista.

 

 

Sivun alkuun

Päivitetty 2013-01-07 13:33:59.087 | Lähetä palautetta tästä sivusta | Tulosta