Hyppää sisältöön

Lautakunnat

Kaupunginvaltuusto valitsee toimintakautensa ensimmäisessä kokouksessa jäsenet ja varajäsenet lautakuntiin neljäksi vuodeksi kerrallaan. Valtuusto valitsee opetus- ja kasvatus-, kaupunkirakenne- ja rakennus- ja ympäristölautakuntaan kuhunkin kymmenen (10) jäsentä sekä heille henkilökohtaiset varajäsenet. Valtuusto valitsee lautakuntien jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan siten, että puheenjohtajisto koostuu valtuutetuista.

Tarkastuslautakunnassa on puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Jokaisella valtuustokauden alussa perustetulla valtuustoryhmällä on jäsen tarkastuslautakunnassa. Lautakunnan puheenjohtajiston on oltava valtuutettuja.

Keski-Pohjanmaan ympäristöterveyslautakunnan koosta sovitaan yhteistoimintasopimuksessa.

Lautakunnat kokoontuvat itse päättäminään aikoina, käytännössä noin kerran kuukaudessa. Kokoukset ovat suljettuja. Kaupunginhallitus nimeää edustajansa kuhunkin lautakuntaan. Lisäksi kaupunginjohtajalla on oikeus osallistua kokouksiin.