Hyppää sisältöön

Adalmina Helminen, pastissi

Pastissi on toisinto toisen taiteilijan teoksesta. Pastissi ei ole suora kopio, mutta siinä on tunnistettavia piirteitä alkuperäisestä työstä. Näitä ovat esimerkiksi sommittelu, värimaailma ja hahmojen asennot. Oman jälkensä oppilaat ovat lisänneet esimerkiksi OC:n eli oman hahmon avulla tai käyttämällä itselleen ominaista piirtotyyliä.

Alkuperäisen työn tekijä on Johannes Vermeer (1632-1675), joka oli hollantilainen taidemaalari. Työ on vuodelta 1665 ja se tunnetaan suomeksi kahdella nimellä: “Turbaanipäinen tyttö” sekä “Tyttö ja helmikorvakoru”. Työ on tronie eli pieni tutkielma kasvoista ja niiden ilmeistä. Se voisi olla verrattavissa nykypäivänä selfieen.

Alkuperäinen kuva:

Tyttö ja Helmikorvakoru, Johannes Vermeer

Linkki alkuperäiseen kuvaan