Olet tässä

Kälviän historiaa

”Kylä sijaitsee 2 peninkulmaa suolamerestä, sillä on kohtuulliset niityt parin peninkulman päässä kylästä, enimmäkseen tosin luhtamaita, kohtuulliset laitumet, hyvät tukkimetsät ja muut pyyntimetsät, jotka sopivat kohtuullisesti linnunpyyntiin”.

(Vuoden 1624 maakirjan arvio Kälviän kylästä)

Ensimmäiset asukkaat saapuivat Kälviän alueelle kivikaudella varhaiskampakeraamisella ajalla noin 4200 eKr. Välikylän alueelle, jossa merenranta tuolloin kulki. Asukkaat hakeutuivat mielellään merenrannoille ja sisäsaaristoon. Tältä ajalta on löytynyt runsaasti kiviesineitä kuten kirveitä, talttoja ja reikäkiviä.

Tyypillisen kampakeramiikan aikaan n. 5000 eKr väkiluku kasvoi Pohjanlahden rannikkoalueille ja suotuisimpiin paikkoihin alkoi muodostua jopa kylämäistä pysyvää asutusta. Tällainen merenranta-asutus muodostui mm. Kälviän ja Lohtajan raja-alueella oleville hiekkakankaille Miekkakaaroille, Lehdonpalolle ja Pahanportaanrämeelle. Asumukset olivat tukevia, ne kaivettiin osittain maahan ja sijoitettiin monin paikoin rannansuuntaisiin riveihin. Nämä asumuksenpohjat näkyvät vielä tänäänkin pyöreinä tai soikeina painanteina maastossa.

Kivikauden lopulla kylät sekä vähenevät että pienenevät. Tiedot pronssi- ja rautakauden asutuksesta Kälviällä ovat vähäiset, mutta lukuisista hautaröykkiöistä päätellen asutus on jatkunut alueella aina kivikaudesta historialliseen aikaan saakka.

Ensimmäiset kirjalliset maininnat Kälviältä ovat vuodelta 1544, jolloin Ruotsalon (Rodzsala) ja Kälviän kylät mainitaan kymmenysluettelossa muiden Kaarlepyyn kylien joukossa. Ilmeisesti asutus keskiajalla ja 1500-luvun alussa muodostui ensin Ruotsalon kylään, josta se pääasiassa jokivartta myötäillen siirtyi sisämaahan.

 Asutus vahvistui 1500-luvun lopulla, mutta ei lisääntynyt enää yhtä selvästi seuraavalla vuosisadalla. 1600-luvun alussa Kälviänjoen vanhat kantakylät jaettiin ja uusia kyliä syntyi, mm. Peltokorpi ja Välikylä. Kälviä irrotettiin omaksi pitäjäkseen Kokkolasta vuonna 1639. Näin Kälviästä kehittyi tyypillinen pohjalainen jokivarsipitäjä.

Sitä mukaan kun varsinainen eräkausi päättyi, jäivät myös alkuperäiset pyyntielinkeinot vähitellen syrjään. Pyyntielinkeinoista pisimpään merkityksensä säilytti kalastus, jota harjoitettiin sekä sisävesillä että merellä. Varsinkin Kälviän ja Ruotsalon kylissä maatalous kehittyi pitkin harppauksin koko 1500-luvun ajan ja peltoalat taloa kohti moninkertaistuivat 1600-luvulla. Samoin karjatalous kehittyi tuohon aikaan. Se perustui niittyjen ja laidunten runsauteen, mikä korvasi tarvittaessa laadun.

Nälkävuosien, suuren Pohjan sodan ja isonvihan jälkeen nousi 1720-luvulla esiin selvästi erilainen Kälviä kuin aikaisemmin; alue oli köyhtynyt ja talojen autioituminen oli voimakasta. Talojen lukumäärä nousi 1700-luvun aikana uudistilojen ja epävirallisten talonjakojen kautta, mutta myös väkiluvun kehitys lähti nousuun.

Syntyvyys pysyi korkeana 1700-luvulla, samoin kuolleisuuskin. Vuonna 1800 Kälviän väkiluku oli 2379 asukasta. Kokkolan merkitys tärkeänä tervakaupunkina tuntui 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa Kälviälläkin. Vuonna 1759 todettiin, että tervanpolttoa harrastettiin koko pitäjän alueella.

Seuraava suuri koettelemus oli Suomen sota, jonka tapahtumat koskettivat myös Kälviää, erityisesti keväällä ja kesällä 1808. Kälviäläiset tarttuivat aseisiin useaan otteeseen puolustaakseen kotejaan venäläisiltä sotajoukoilta, mutta suurin vitsaus oli sotajoukkojen levittämät kulkutaudit. Tuolloin Kälviän ja Ullavan väkiluku laski peräti 600 hengellä. Väestö joutui koville lisäksi 1830-luvulla ja 1860-luvulla, jolloin koettiin pahoja katovuosia.

1800-luvun loppuvuodet olivat väestönkasvun aikaa Kälviälläkin. Samaan aikaan alkoi myös voimakas siirtolaisuus Atlantin taakse. Tähän vaikutti väestön kasvun lisäksi mm. parantuneet liikenneolot. Myös Amerikassa asuvien sukulaisten kirjeet ja huhupuheet vauhdittivat siirtolaisuutta. Tuo aika oli lisäksi uskonnollisen ja poliittisen heräämisen aikaa niin Kälviällä kuin koko maakunnassakin.

Myös maatalous meni hyvää vauhtia eteenpäin uuden tekniikan ansiosta. Tilojen halkominen ja syrjäseutujen uudisviljely kasvattivat tilojen määrää. Väestöstä noin puolet oli talollisia, jotka muodostivat pitäjän ”selkärangan” työllistäen samalla muita väestöryhmiä.

1800-1900-lukujen vaihteessa lähes kaikki kälviäläiset saivat elantonsa maataloudesta. Sotavuosien jälkeen alkoi suomalaisen yhteiskunnan perinpohjainen murros ja elinkeinoelämä monipuolistui. Kälviä pysyi kuitenkin edelleen maa- ja metsätalousvaltaisena kuntana aina 1970-luvulle saakka.

Sivun alkuun

Päivitetty 4.8.2014 | Lähetä palautetta | Tulosta