Olet tässä

Kaupungin nopea vaurastuminen

Kohta Suomen sodan jälkeen alkoi kaupungissa huomattava taloudellinen nousukausi. Kokkolan satamasta, Halkokarilta, vietiin ulkomaille entistä enemmän puutavaraa, tervaa, voita ja juustoa sekä niin sanottua potaskaa eli kaliumkarbonaattia, jota täällä keitettiin koivun tuhkasta. Porvareiden kaupankäynti suuntautui Englantiin, Välimeren maihin, Yhdysvaltoihin ja aina Intiaan saakka.

Laajeneva ulkomaankauppa vaati lisää ja entistä suurempia laivoja. Niitä rakennettiin Kokkolan telakoilla eli varveilla. Työhön tarvittiin kirvesmiehiä, köydenpunojia ja purjeentekijöitä. Rannikkokaupunkien varvien kesken syntyi kilpailua laivanvarustajien tavoitellessa johtoasemaa. Näin kaupunki kasvoi ja jo vuosisadan puolivälissä asukkaita oli lähes 2400 henkeä.

Tietenkin vaurastuminen näkyi myös kaupungin ulkonäössä. Jo ennen Suomen sotaa oli valmistunut ensimmäinen kivitalo, jonka Joachim Donner rakennutti Torikadun ja Rantakadun kulmaukseen, nykyisen Seurahuoneen paikalle. Isokatu oli kaupungin valtakatu, jossa vaurastuminen näkyi selvimmin. Sen varrelle kohosivat lähes vastapäätä toisiaan kahden valtaporvarin, Kyntzellin ja Roosin komeat talot. Silloisen torin, nykyisen Mannerheimin aukion, länsilaitaan rakennutti Anders Roos myöhemmin Libeckin talona tunnetun kivirakennuksen.

Torin itälaitaan valmistui vuonna 1842 Carl Ludvig Engelin suunnittelema uusi upea raatihuone. Uudet rakennukset olivat yleensä kaksikerroksisia, mikä oli osoitus varallisuuden kasvusta. Näin muodostui vähitellen valtaporvarien asuinalueena tunnettu Yläkaupunki eli Oppistan. Sen tuntumassa olevan kirkon läheisyydessä asui valtaosa kaupungin virkamiehistöä. Valitettavasti Oppistan on pääosin hävitetty viime sotien jälkeisen nopean taloudellisen kasvun aikana.

sovetori.jpg

Kokkolan torielämää 1800-luvun lopulla. Vasemmalla Libeckin sairaala, jossa sijaitsi myös G.W.Alfthanin apteekki. Takana oikealla kaupungin toinen apteekki, jonka A.Th.Wichman perusti 1856. Conrad Soveliuksen ikkunavarjostin. Pohjanmaan museo, Vaasa.

Tavallinen väki, merimiehet, käsityöläiset ja muu työväki asui Alakaupungissa eli Neristanissa. Siellä rakennukset olivat puisia ja yksikerroksisia. Asemakaavan mukaiset tontit oli usein jaettu moneen osaan, joten kutakin taloa kohti jäi juuri ja juuri kulkuväylän vaatima piha-alue. Neristanin alue tunnetaan nykyään Kokkolan Vanhana kaupunkina. Se on Oppistanista poiketen suojattu asemakaavalla.

Elämä Neristanissa oli vaatimatonta ja usein puutteenalaista. Esimerkiksi merimiehen perheen toimeentulo koostui vain puoliksi perheenisän palkasta, ja siksi vaimot usein hankkivat lisätuloa karstaamalla, kehräämällä tai pyykinpesulla. Alakaupungin elämää kuvaa hyvin Pakkahuoneenkadulla asuneen merimies Ahlbäckin perheen murhenäytelmä vuonna 1809. Huikentelevainen perheenisä karkasi laivastaan jossakin ulkomaan satamassa, ja vaimo jäi kahden pikkulapsensa kanssa tyystin vaille elantoa.

Murheen murtamana vaimo kuoli pian, ja naapurin leskivaimo löysi lapset äitinsä ruumiin ääreltä. Lasten huollosta syntyi ongelma, mutta lopulta kaupungin raati osoitti armeliaisuutta lupaamalla huoltajaksi joutuneelle naapurin köyhälle leskelle avustuksena viikoittain viisi naulaa leipää, kaksi kappaa perunoita, kaksi kappaa suolakalaa, puoli naulaa voita, viisi naulaa jauhoja ja kannullinen maitoa tai kaljaa. Avustuksen köyhälle leskelle toimittivat vuoroviikoin rikkaat valtaporvarit C. J. Rahm, J. Donner ja J. Riska. Sen jälkeen vuorossa olivat raatimiehet J. Chorin, J. Lithen, J. Kyntzell ja muut.

Sivun alkuun

Päivitetty 23.2.2016 | Lähetä palautetta | Tulosta