Olet tässä

Kaupunginvaltuusto raadin tilalle

Gustav Libeck syntyi Kruunupyyssä vuonna 1776. Hänen merikapteeni isänsä kuoli pojan ollessa aivan pieni, ja äiti solmi uuden avioliiton apteekkari Peter Wennerstenin kanssa, joka oli Kokkolan ensimmäinen apteekkari. Näin Gustav Libeck muutti Kokkolaan ja varttui Isonkadun varrella nykyisen Maximin talon kohdalla sijainneessa apteekin talossa. Tänä päivän tuo apteekki tunnetaan Kanta-apteekkina, ja se on toiminut yli 200 vuoden ajan.

Kotiapteekissaan Gustav-poika pääsi tutustumaan isäpuolensa ammattiin ja samalla talon mielenkiintoisimpaan osaan, laboratoriumiin. Sen lattia oli harmaakivipaasista, ja huoneessa oli yhteensä yhdeksän uunia rautaluukkuineen ja muuripatoineen. Siellä keitettiin ja tislattiin lääkkeet, siellä tuoksuivat yrtit ja poreilivat keitokset. Sieltä kasvava nuorukainen sai kiinnostuksen kipinän isäpuolensa ammattiin. Apteekkarin tutkinto vaati opiskelua Tukholmassa ja harjoittelua käytännön apteekkityössä. Harjoittelupaikkana Tukholmassa Gustavilla oli arvostettu Korppi-apteekki, joka toimii hoviapteekkina vielä nykyään.

Aikanaan Gustav Libeck osti isäpuolensa apteekin, avioitui ja sai viisi lasta, jotka kaikki kuolivat ennen häntä. Kun apteekkari Libeck kuoli vuonna 1848, hän testamentissaan viimeisenä tahtonaan ilmoitti, että hänen suuresta omaisuudestaan oli muodostettava rahasto, jonka korkovaroilla ylläpidettäisiin köyhien sairaalaa. Sitä varten hän lahjoitti omistamansa Raatihuonetta vastapäätä sijaitsevan kaksikerroksisen kivitalon. Sairaalassa tuli olla viisitoista potilaspaikkaa varattomien ja "kainojen köyhien" eli köyhien säätyläisten käytettäväksi siten, että he saisivat täyden ylöspidon, lääkkeet ja lääkärinhoidon "kunnes parantuisivat tai kuolisivat pois".

Tämä köyhien sairaala, lasareetti, avattiin vuonna 1852. Se sijaitsi raatihuoneen torin laidalla kaksikerroksisessa talossa, joka on edelleen olemassa. Talon yläkerrassa oli kaksi suurta ja yksi pienempi potilashuone sekä leikkaussali. Sairaalan lääkäreinä toimivat kaupungin lääkärit. Vähitellen lasareettiin alettiin ottaa myös maksavia potilaita. 1880-luvulla sen nimi muutettiin Libeckin sairaalaksi. Uusi nimi merkittiin kullanvärisin kirjaimin sen julkisivuun. Ihmeellistä kyllä, talon alakertaa ei koskaan otettu sairaalan käyttöön, vaan se vuokrattiin liikehuoneistoiksi. 1930-luvun pulavuosina kaupunki myi sairaalakiinteistön Helsingin Osake-Pankille, ja sairaala siirrettiin Hakalahden puolelle alun perin kansakouluksi rakennettuun taloon.

sali.jpg

Raatihuoneen sali, jossa kaupunginvaltuusto kokoontui aina uuden kaupungintalon valmistumiseen 1981 asti.

Uuden asetuksen mukaan valtuustojen piti aloittaa toimintansa vuonna 1875 kaikissa niissä kaupungeissa, joissa asukkaita oli yli 2000 henkeä. Kokkolan asukasluku oli tuolloin 2104, mikä edellytti valtuuston valitsemista. Kaupunkilaiset anoivat kuitenkin Suomen Senaatilta lykkäystä valtuuston perustamiselle, sillä "täältä tuskin löytyisi tarvittavaa määrää tarpeeksi päteviä henkilöitä".

Lykkäystä saatiin kolme vuotta, joten vasta vuonna 1879 vaali oli toimitettava. Tuolloin tammikuussa joukko kokkolalaisia saapui raatihuoneelle valitsemaan asukasluvun edellyttämää 12 valtuutettua. Uuden valtuuston kokoonpano oli lähes sama kuin entisen raadin, sillä erotuksella, että suurimmaksi ryhmäksi muodostui virkamiehiä ja säätyläisiä edustavat valtuutetut. Näin ollen perinteinen johtoryhmä, jonka olivat muodostaneet kauppiaat ja laivanvarustajat, jäi pienemmäksi.

Ensimmäiseen valtuustoon kaupunkilaiset valitsivat apteekkarin, kaupunginlääkärin, tullivalvojan, pankinjohtajan, rehtorin ja yhden opettajan. Puheenjohtajaksi nimettiin pitkäaikainen raatimies, laivanvarustaja Gustaf Lithen. Käsityöläisten edustajana uuteen valtuustoon pääsi nahkurimestari Fredrik Nejnstedt.

paviljo.jpg

Kokkolaan perustettiin 1860-luvulla puutarhayhdistys, jonka toiminnan ansiosta syntyi Länsipuisto, kaupungin ensimmäinen puisto. Länsipuistossa oli paviljonki, jonka yhteydessä oli myös keilarata. Kuva on vuodelta 1880; pian tämän jälkeen paviljonki korvattiin isommalla, kaksikerroksisella.

Valtuuston jäsenet valittiin kolmeksi vuodeksi kerrallaan kuitenkin siten, että jokaisen vuoden lopulla kolmasosa oli erovuorossa. Heidän uudelleen valintansa näyttää kuitenkin olleen yleinen käytäntö, joten valtuusto jatkoi samassa kokoonpanossa koko kolmivuotiskauden. Tietenkin tämänkaltaisen valtuuston valitseminen oli askel kohti kunnallista demokratiaa, mutta on muistettava, että varallisuuteen sidottu äänioikeus oli kaukana nykyaikaisesta kansanvallasta.

Sivun alkuun

Päivitetty 23.2.2016 | Lähetä palautetta | Tulosta