Olet tässä

Liikenne ja tiedonvälitys

Satama siirtyy Ykspihlajaan

Vielä 1870-luvulla kaupunkiin tulevat laivat käyttivät etupäässä Vanhaa satamaa. Maannousun myötä Halkokarin satama madaltui kuitenkin jatkuvasti, joten laivat jouduttiin ankkuroimaan redille, hiekkapakan taakse. Sieltä tavarat kuljetettiin proomuilla ja jaaloilla Halkokarin ja Suntin varren varastoaittoihin. Tuohon aikaan Halkokarilla oli vielä pystyssä 14 tervamakasiinia ja 17 muuta varastorakennusta, joista jotkut jopa 60 metriä pitkiä.

laituri.jpg

Ykspihlajan satamaa vuonna 1910. Vi Neristassbor rf.

Halkokarin sataman madaltumisen myötä yhä useammat laivat siirtyivät kauemmaksi Ykspihlajan satamaan. Jo 1870-luvulla monet laivanvarustajat siirsivät sinne telakkansa ja samalla satamaliikenne tehostui. Alueelle kohosi tavaramakasiineja, satamakonttoreita sekä muita merenkulkuun liittyviä rakennuksia. Alue myös kaavoitettiin. Ongelmaksi muodostui kuuden kilometrin matka kaupunkiin, johon apu löytyi Amerikasta.

Modernia tekniikkaa

Philadelphian maailmannäyttelyssä vuonna 1876 oli yleisölle esitetty Alexander Bellin keksimä uusi tiedonvälityslaite, puhelin. Muutamat innokkaat kokkolalaiset liikemiehet uskoivat nyt, että välimatka Ykspihlajaan oli voitettavissa uudella kojeella. Asian puuhamiehet, muun muassa tupakkatehtailija J. Finnilä ja liikemies Kr. Brander, tutustuttuaan keksintöön anoivat lennätinkonttorin johtajalta, tirehtööri G. R. Sandströmiltä lupaa aloittaa puhelinliikenne Ykspihlajaan. Lupa myönnettiin, ja samalla kaupunki lupasi puunrunkoja puhelinpylväiksi Yksipihlajan tienvarteen. Heinäkuussa vuonna 1878 alkoi puhelinliikenne kaupungin ja Ykspihlajan välillä. Tässä asiassa kokkolalaiset olivat edelläkävijöitä, sillä olihan ensimmäinen puhelinkokeilu toteutettu vain vuotta aiemmin pääkaupungissa Helsingissä.

Kokkolalaisten rakentama puhelinlinja herätti huomiota koko maassa, ja oululainen Kaiku-lehti kommentoi asiaa hieman kadehtien: "Kokkolalaiset owat näyttäneet hywän esimerkin toimittaessaan telefoonin kaupungin ja Ykspihlajan wälille. Matkustaja saa 50 pennin maksua vastaan puhaltaa tuohon uudenaikaisimpaan sanansaattajaan, jos haluaa esimerkiksi hewosen kaupungista, ja kaupunkilaiset niin ikään samalla hinnalla
lennättäwät sanomia kaupungin ja sataman läwitse edestakaisin. Kuinka tarpeellinen ja mukawa mokoma laitos olisi meille oululaisillekin kaupungin ja Toppilan salmen wälillä..." .

Rautatie yltää Kokkolaan

Matkustellessaan ulkomailla kokkolalaiset olivat tutustuneet suurten kaupunkien paikallisliikennevälineeseen, hevosraitiotiehen. Siinä hevospari veti kiskoilla kulkevaa vaunua kaupunginosasta toiseen. Hevosraitiotien rakentamista Kokkolaan kaupungin ja Ykspihlajan välille alettiin vakavasti harkita. Hankkeen puuhamiehenä toimi rakennusmestari John Casen. Raitiotien rakennussopimus tehtiin helmikuussa vuonna 1878, mutta juuri tuohon aikaan saatiin tietää, että rautatietä tullaan jatkamaan Pohjanmaalle asti. Hevosraitiotiehanke jätettiin odottamaan, kunnes saataisiin varmuus siitä, että uusi rautatie kulkisi Kokkolan kautta pohjoiseen.

Odotus maksoi vaivan, sillä 24.10.1885 kiinnitettiin paikoilleen viimeinen junaratakisko, joka yhdisti Kokkolan valtakunnan rataverkkoon. Hevosraitiotiehankkeesta luovuttiin. Junayhteyttä odoteltaessa eivät kaupunkilaiset suinkaan olleet toimettomina, vaan olivat omin voimin rakentaneet Ykspihlajaan oman junaraiteen, joka oli valmiina juhlajunan höyrytessä Kokkolaan vain muutamaa tuntia radan valmistumisen jälkeen.

rasema.jpg

Kokkolan rautatieasema vuosisadan alussa. Vi Neristassbor rf.

Lähestyvä höyryveturi oli koristettu havuköynnöksin, samoin kuin upouusi asemarakennus. Sankoin joukoin paikalle saapuneet vastaanottajat hurrasivat ja heiluttivat pienoislippuja. Isokatu oli koristeltu asemalta raatihuoneelle saakka. Junan pitkä vihellys kantautui yli kaupungin. Vapaapalokunnan torvisoittokunta juhlisti tilaisuutta musiikillaan.

Junasta astui asemalaiturille arvohenkilö toisensa jälkeen: Vaasan läänin kuvernööri C. G. Wrede ja Oulun läänin kuvernööri Alftan, rautatielaitoksen pääjohtaja G. A. Strömberg ja ratajohtaja A. E. Wasastierna. Mukana oli senaattoreita ja valtiopäivämiehiä. Näkyipä vieraiden joukossa muun muassa vastanimitetty valtioneuvos, kirjailija Zachrias Topelius samoin kuin Kokkolan oma poika, professori ja senaattori Otto Donner. Vieraat kuljetettiin kulkueena pitkin juhlavalaistua Isokatua kaupungin keskustaan ja heidät majoitettiin yksityiskoteihin.

Vihkiäisjuhlan päivällisillä seuraavana päivänä puhui muun muassa senaattori Donner mainiten kotikaupunkinsa nyt tulleen "täysikasvuiseksi maailmankansalaiseksi". Juhlien päätteeksi Raatihuoneella tanssittiin. Vielä pitkään tulevina vuosikymmeninä lähiseutujen asukkaat saapuivat seuraamaan puuskuttavien höyryjunien saapumista laiturille.

Uuden aikakauden merkiksi rautatieaseman editse kulkeva katu päätettiin nimetä Tulevaisuuden kaduksi. Lopulta nimeksi kuitenkin vakiintui arkipäiväinen Rautatienkatu.

Sivun alkuun

Päivitetty 23.2.2016 | Lähetä palautetta | Tulosta