Olet tässä

Oolannin sota ja Halkokarin kahakka

Vuosisadan puolivälissä tapahtunut Halkokarin kahakka liittyi itämaiseen eli Krimin sotaan, jota Turkki ja sen liitolaiset Ranska ja Englanti kävivät Venäjää vastaan vuosina 1853-1856. Sodan oli aiheuttanut Venäjän laajentumishalu sen pyrkiessä saamaan haltuunsa Turkin salmet ja sitä kautta kulkuyhteyden Välimerelle.

Englanti ja Ranska asettuivat tukemaan uhattua Turkkia ja sodan päätaistelut käytiin Mustanmeren alueella. Venäjän Itämeren laivasto oli sijoitettu Pietarin edustalle Kronstadtiin ja estääkseen sen pääsyn Mustallemerelle, Englanti asetti oman laivasto-osastonsa, johon kuului 42 huipputehokasta höyrykäyttöistä sotalaivaa, pidättelemään venäläisiä. Näin sota laajeni Suomenkin rannikoille.

Varotoimia

Jo keväällä 1854 vesien auettua Englannin laivasto-osasto ilmestyi Suomen rannikon tuntumaan. Sen tehtävänä oli perehtyä rannikkokaupunkien sotilaalliseen valmiuteen. Tieto pohjoiseen etenevästä laivastosta saapui myös Kokkolaan, jossa asukkaat velvoitettiin ryhtymään varotoimiin hyökkäyksen varalta. Niinpä heitä kehotettiin varaamaan sammutusvettä pommitusten ja tulipalojen varalta. Järjestysvalvontaan lisättiin 30 luotettavaa merimiestä, joiden tehtävänä oli ympärivuorokautinen kaupungin vartiointi.

halk1854.jpg

Kartta taistelusta Halkokarin edustalla. Vasemmalla ylhäällä höyryfregatit Vulture ja Odin, joilta maihinnousuveneet tulivat Halkokarin edustalle; karttaan on myös merkitty englantilaisten neuvottelijoiden käynti Suntinsuussa. Optisia lennättimiä on Harriniemessä ja Pikiruukissa. Suntin yli on rakennettu tilapäinen silta.

Valmistelujen mielenkiintoisin osa on eräänlaisen optisen lennättimen rakentaminen. Tankkarin saarelle, Harriniemeen ja Trullevin niemeen pystytettiin korkeat tornit, joiden huippuun asennettiin kauas näkyvät merkinantolaitteet. Näiden asentoa muuttamalla voitiin viestittää pari sataa erilaista merkinantoa, joiden merkitys selvisi erityisestä ohjekirjasesta. Viestit vastaanotti Raatihuoneen katolla vartioiva päivystäjä.

Englantilaiset ilmestyvät

Toukokuun 26. päivänä 1854 nähtiin neljän englantilaisen laivan purjehtivan Kokkolan ohi kohti pohjoista. Pian kokkolalaiset saivat kuulla niiden aiheuttamasta hävityksestä Oulussa ja Raahessa. Muun muassa Oulussa vihollinen poltti noin 54 000 tynnyriä tervaa ja kolmetoista laivaa. Tiedot herättivät täällä pelkoa ja pakokauhua. Ihmiset pakenivat turvaan maaseudulle, kuka Kälviälle, kuka Alaveteliin.

Kaikki kokkolalaiset eivät suinkaan paenneet. Kauppaneuvos Anders Donner ehdotti, että hyökkääjä torjuttaisiin asevoimin. Ehdotus sai laajaa kannatusta ja vapaaehtoisia asemiehiä ilmoittautui peräti satakunta kotikaupunkiaan puolustamaan. Donnerin ajatuksena oli, että Halkokarilla olevien tavara-aittojen väliin rakennettaisiin korkeat lankkuaidat niin, että mereltä päin koko ranta näyttäisi olevan yhtä pitkää makasiinia. Näin voitiin piilottaa puolustajat hyökkääjän näkyvistä. Helpottaakseen liikennettä kaupungin puolelta Halkokarille Donner rakennutti sillan Suntin suuhun.

Kun optiset lennättimet ilmoittivat kahden vihollislaivan lähestyvän kaupunkia pohjoisesta, lähetettiin kultaseppä J. N. Chorin kiireen vilkkaa Vaasaan pyytämään apua siellä olevalta venäläiseltä sotaväen osastolta. Kaupungissa jännitettiin ehtisikö apu perille ajoissa. Onneksi puhkesi myrsky, joka pakotti vihollisalukset palaamaan takaisin merelle. Sillä välin kaksi komppaniaa venäläistä sotaväkeä mukanaan kaksi tykkiä marssi Vaasasta Kokkolaan. Ne asettuivat puolustusasemiin Halkokarille lankkurakennelmien taakse.

Neuvottelut katkeavat

Kevätmyrskyn tauottua ilmestyivät vihollislaivat uudelleen Kokkolan redille. Siipirataslaiva Vulturesta ja fregatti Odinista nähtiin laskettavan vesille yhdeksän venettä. Näistä osa oli raskaita maihinnousualuksia eli barkasseja, joissa kussakin oli parikymmentä miestä ja kanuuna. Ne soutivat muodostelmassa kohti satamaa. Yksi niistä tuli neuvottelulipun suojassa laituriin, jossa sitä vastassa olivat pormestari Roos, kauppaneuvos Donner ja tulkkina toiminut merikapteeni Wiklund. Muut englantilaisveneet ankkuroivat kaupunkiin johtavalle purjehdusväylälle, lähelle makasiineja.

Englantilaiset neuvottelijat Wise ja luutnantti Burton vaativat, että kaikki satamassa olevat laivat sekä valtion omaisuus tuli luovuttaa heille. Jos tämä tehdään vapaaehtoisesti, ei kaupunkia eikä sen asukkaita vahingoitettaisi. Kokkolalaiset torjuivat jyrkästi esitetyt vaatimukset sekä epäsivät hyökkääjältä oikeuden purjehtia Suntia pitkin kaupunkiin. Näin neuvottelut katkesivat.

Englantilaiset yllätetään

Neuvotteluja seuranneista tapahtumista kertoo Odinin laivalääkäri Edvard Cree päiväkirjassaan: " ... hölmöyttämme emme aavistaneet, että paikalla oli varauduttu torjumaan hyökkäyksemme. Saimme vasta myöhemmin kuulla, että paikalle oli tuotu kaksi venäläistä jalkaväkirykmenttiä sekä tykistöä. Huono-onniset matruusimme polttivat pahaa aavistamatta piippujaan kiväärit ja laivatykit lataamattomina, kun puinen rintavarustus makasiinien välistä yhtäkkiä kaadettiin ja venäläinen komppania avasi tulen. Kaksi vain 200 metrin päässä sijainnutta kenttätykkiä yhtyi tulitukseen. Saadakseen aseensa ladatuiksi veneemme perääntyivät ja vastasivat kohta tuleen. Vulturen tykkivene, jossa oli 20 miestä, ammuttiin toimintakyvyttömäksi. Luutnantti Carrington-parka, hyvä ystäväni, kuoli ensimmäisessä yhteislaukauksessa, samoin perämies ja kolme merimiestä ... ".

knutson2.jpg

Johan Knutsonin guassimaalaus Halkokarin kahakasta. Vaikka Kokkola oli Knutsonille tuttu, on esim. maiseman kuvausta määrännyt enemmän dramaattinen vaikutelma kuin todellisuus. K.H.Renlundin museo.

Kahakan seurauksena englantilaiset menettivät kaatuneina kolme upseeria ja 15 matruusia. Puolustajien vangiksi joutui kolme upseeria ja 31 merisotilasta. Kokkolalaisten menetykset olivat vähäiset: kolme sotilasta haavoittui lievästi ja yksi tykkihevonen kuoli. Aineellisetkaan tappiot eivät olleet merkittäviä, sillä hyökkääjän tykkituli kohdistui yli puolustuslinjan jopa Hakalahteen saakka. Mutta kahdeksan laivaa viholliset kaappasivat kokkolalaisvarustajilta alusten sattuessa pahaksi onnekseen olemaan Englannin ja Ranskan satamissa.

Halkokarin kahakka herätti laajaa huomiota koko maassa. Hänen Majesteettinsa, keisari Nikolai I, palkitsi Pyhän Yrjön ritarikunnan hopeamitalilla elintarvikekauppias Lassanderin, perämies
Dahlin, laivuri Heneliuksen, matruusi
Ekströmin ja talonpoika
Matts Kankkosen. Kankkonen samoin kuin kauppaneuvos Anders Donner saivat aivan erikoisen kunnianosoituksen: keisari maalautti heistä suuret muotokuvat, jotka sijoitettiin Helsingin keisarilliseen palatsiin, nykyiseen presidentin linnaan. Siellä ne ovat tänäkin päivänä.

Vangit tanssivat voitonjuhlissa

Kaatuneet englantilaiset saivat viimeisen leposijan Kokkolan Marian hautausmaalta. Englannin valtio on antanut vuosittain pienen määrärahan haudan hoitokuluihin. Vangiksi joutuneiden kohtelu oli täällä poikkeuksellinen. Heidät tuotiin kaupunkiin, ja kun voiton kunniaksi pantiin toimeen juhlat, heitä kestittiin parhailla ruuilla ja juomilla. Tanssin alettua englantilaiset upseerit pyörittivät kilvan Kokkolan kaunottaria tanssilattialla. Näin kertoo mukana olleen Kälviän nimismiehen tytär Lucina Hagman muistelmissaan. Myöhemmin vangit vietiin Helsinkiin, jossa heidät vaihdettiin englantilaisten vangitsemiin suomalaisiin ja venäläisiin sotilaisiin.

Pysyvänä muistona Halkokarin kahakasta on taistelupaikalle pystytetyn muistomerkin lisäksi Englannin puistossa oleva hyökkääjältä vallattu barkassi. Englantilaiset ottaisivat mielellään menettämänsä aluksen sotamuseoonsa, mutta kokkolalaiset eivät ole sitä luovuttaneet.

Vielä seuraavana vuonna, syyskuussa 1855, englantilaiset yrittivät maihinnousua Kokkolaan. Höyryfregatit Tartar ja Porcupine lähestyivät Morsiussaarta ja yrittivät maihinnousua seitsemän veneen voimalla Davidsbergin luona. Jälleen kokkolalaiset olivat valmiina, ja hyökkäys torjuttiin. Ainoaksi vahingoksi jäi Elbassa tuleen syttynyt suolamakasiini, joka sai osuman englantilaisten käyttämästä räjähdeammuksesta.

Sivun alkuun

Päivitetty 23.2.2016 | Lähetä palautetta | Tulosta