Hyppää sisältöön
Kuvassa on Kokkolan kaupunginsalmi Suntin pohjapato kuvattuna kesällä Brita Marian puistossa. Kuvan oikeassa reunassa näkyy pohjapadon koristeellinen kivetys sekä suntin vasemmalla puolella näkyy Brita Marian puistoa.

Hulevesi

Hulevedet ovat maan pinnalta, rakennuksen katolta tai muilta vastaavilta pinnoilta pois johdettavaa sade- tai sulamisvettä.

  • Hulevesiputkien ja hulevesikaivojen rakentamista
    Hulevesimaksun määräytyminen

    Hulevesimaksu laskutetaan kerran vuodessa. Hulevesimaksun lasku lähetetään kiinteistön lainhuuto-omistajalle tai kaupungin tontinvuokralaiselle.

  • Kaupunkinäkymä lintuperspektiivistä. Kuvan keskiosassa on enimmäkseen vanhoja puutaloja pihoineen ja niillä kasvavine puineen. Kuvan yläreunassa näkyy myös matalia kerrostaloja.
    Hulevesijärjestelmän vaikutusalue

    Hulevesimaksu kohdistuu kaikkiin rakennettuihin kiinteistöihin hulevesijärjestelmän vaikutusalueella.

  • Kaivinkone kaivaa ojaa valmistuvalle tielle
    Rakentamismaksu

    Kaupunki rakentaa vuosittain lisää hulevesiviemäriverkostoa. Puuttuva verkosto rakennetaan yleensä  katujen ja vesihuollon saneeraamisen yhteydessä.

  • Suntin pato ja istuma-alue
    Hulevesien viivyttäminen

    Hulevesien hallinnan tavoitteena on viivyttää ja imeyttää hulevesiä niiden kerääntymispaikalla sekä ehkäistä hulevesistä aiheutuvia haittoja.

  • Hulevesimääräykset

    Hulevesimääräyksissä on annettu määräykset mm. hulevesien laadusta ja kiinteistön liittämisestä kunnan hulevesijärjestelmään.

Ota yhteyttä