Hyppää sisältöön
Matti Visanti: Halkokarin taistelun muistomerkki

Halkokari

Halkokari sijaitsee keskustan pohjoispuolella, kaupunginsalmi Suntin, meren ja Pohjoisväylän rajaamalla alueella. Ydinkeskustaan on noin 2 kilometriä.

Kulttuurihistoriallisesti merkittävä Suntinsuun alue ja Rantaraitti kuuluvat Kokkolan kansalliseen kaupunkipuistoon.

Suntin venevajat jatkoivat vanhojen rantamakasiinien perinnettä, mutta maankohoamisen vuoksi ne oli rakennettava lähemmäs merta. Merikaupungissa veneliikenne oli aina ollut vilkasta, mutta myös huvilakulttuurin nousu kasvatti veneiden säilytyspaikan tarvetta. Nykyiset venevajat on pääosin rakennettu vuosina 1883-1950. Joitakin vanhempia vajoja voi edelleen tunnistaa muodon sekä rakennustavan ja -materiaalin perusteella. Suntinsuulla on nykyään yhteensä 97 venevajaa kahden puolen Suntia.

Tiesitkö että

ennen vuoden 1977 kuntaliitosta Halkokari kuului Kaarlelan kuntaan. Halkokarissa sijaitsi vielä 1800-luvulla vilkas satama, josta vietiin muun muassa tervaa ulkomaille. Vuonna 1854 paikalla käytiin Oolannin sotaan kuulunut Halkokarin kahakka, jossa kokkolalaiset saivat arvokkaan torjuntavoiton englantilaisten yritettyä tuhota sataman. Kahakan muistomerkki sijaitsee meren rannalla.

Liikenneyhteydet

Paikallisliikenne Byssen reitit

  • RL 3 (Halkokari): Vanha Veistämöntie, Halkokarintie, Kaanaanmaantie

Palvelut

Halkokarin alueella toimii suomenkielinen alakoulu, Halkokarin koulu, Halkokarin päiväkoti, sekä lähikauppa ja tankkauspiste. Halkokarin alueeseen kuuluvalla Mustakarin saarella on kesäravintola  ja vierassatama.