Hyppää sisältöön

Projektit

Parhaillaan käynnissä olevia rakennuskohteitamme

  • Donnerin koulun havainnekuva.Donnerin koulun havainnekuva.Mitä?

    Donnerskan koulun ja KSG:n tilat on tarkoitus peruskorjata ja purkaa Banerinkadun puolelta asuinosa ja korvata se uudella tilalla. Kaupunginhallitus päätti 21.11.2022 kokouksessaan Donnerskan koulun ja KSG:n urakoitsijavalinnat. Rakennusurakoitsijaksi valittiin Salonen Oy, LVV-, IVA-, sähkö- ja AV-urakoitsijaksi valittiin ARE Oy.
    Suunnittelutoimikunta jatkaa rakennustoimikuntana.

    Koulun oppilasmääräksi on arvioitu tulevan perusopetuksessa 7-9 lk n. 280 oppilasta ja 15 ryhmää sekä Karleby Svenska Gymnasiumin lukiossa n. 150 opiskelijaa.

    Miksi?

    Rakennus oli teknisen käyttöikänsä päässä ja tarve uudelle ajanmukaiselle rakennukselle on ollut jo pidempään.

    Tällä hetkellä KSG toimii väistötiloissa Terveystiellä.

    Miten?

    Urakka-asiakirjat on allekirjoitettu joulukuussa 2022. Rakennustyöt ovat alkaneet purkutöillä. Osalle rakennusta on asennettu sääsuoja rakenteiden purkutöiden ja uudelleen rakentamisen ajaksi. Osassa rakennusta on talotekniikan asennukset alkaneet maaliskuussa 2023. Ikkuna-asennukset ovat käynnistyneet.

    Alueella on järjestetty 2 info- ja kuulemistilaisuutta naapureille. Naapureita on tiedotettu työmaan tilanteesta viimeksi huhtikuussa 2023.

    Harjannostajaisia vietettiin perjantaina 15.3.2024. Rakennus otetaan käyttöön vuoden 2024 syksyllä.

    Missä?

    Donnerskan koulun ja KSG:n rakennus sijaitsee noin 500 metriä Kokkolan keskustasta. Alueen läheisyydessä kulkevat kaupunkiliikenteen kaikki reittiyhteydet.Donnerin koulu kartalla.

  •  

     

    Havainnekuva: Piispanmäen koulu ja päiväkoti

    Mitä?

    Hakalahden, Jokilaakson, Lappilanmäen ja Puntuksen asuinalueiden väliin Piispanmäelle rakennetaan uusi monitoimitalo, jossa on uudet tilat luokkien 0-9 yhtenäiskoululle ja päiväkodille. Talossa on myös nuorisotoimen ja oppilashuollon tiloja. Lisäksi taloon tulee valmistuskeittiö, jossa valmistetaan talon ulkopuolelle n. 3000 annosta/pv.

    Rakennukseen tulee oppilaita arviolta n. 800 ja varhaiskasvatukseen lapsia n. 160. Laajennuksen kerrosala on arviolta 14 000 kem2.

    Miksi?

    Hakalahden ja Jokilaakson koulujen tekninen käyttöikä on loppuvaiheessa. Vuonna 2017 on Kokkolan kaupungin toimielimissä päätetty varhaiskasvatus- ja opetuspalvelujen palveluverkoista 2020-luvulla. Tämän jälkeen on selvitetty myös varhaiskasvatuksen tilatarvetta. Päätösten mukaan tuli laatia esiselvitys Hakalahden ja Jokilaakson koulujen koulurakennushankkeesta, jossa koulun ja varhaiskasvatuksen tilatarpeet yhdistetään uudisrakennuksen suunnitteluun, jossa on mukana tilat päiväkodille, esiopetukselle ja perusopetukselle (1-9 lk).

    Miten?

    Urakkatarjousvaihe päättyi syyskuussa 2022. Urakkasopimukset allekirjoitettiin perjantaina 10.2.2023 ja rakennusurakoitsija Lujatalo Oy on aloittanut maanrakennustyöt tontilla. Monitoimitalo valmistuu vuonna 2025. Kohteessa huomioidaan kestävän rakentamisen tavoitteet, energiatehokkuus ja uusiutuvien energialähteiden käyttö. Hankkeen arkkitehtisuunnittelusta vastaa Arkkitehtitoimisto Arcadia Oy. Hankkeesta on tehty esiselvitys lapsivaikutusten arviointi sekä liikennejärjestelytarkastelu. Hankkeesta on pidetty infotilaisuuksia huoltajille ja naapureille. Pihan toiminnoista on pidetty osallistaminen syksyllä 2021.

    Kaupunginhallitus päätti 28.11. 2022 kokouksessaan Piispanmäen monitoimitalon urakoitsijavalinnat. Rakennusurakoitsijaksi valittiin Lujatalo Oy, LVV- ja IVA-urakoitsijaksi Are Oy, ja sähkö- ja AV-urakoitsijaksi Bravida Finland Oy. Monitoimitalon suunnittelutoimikunta jatkaa rakennustoimikuntana.

    Piispanmäen monitoimitalon kiinteistöleasingrahoituksen toteuttajaksi valittiin Kuntarahoitus Oyj.

    Kuntarahoitus valitsi Kokkolan kaupungin ja Piispanmäen monitoimitalohankkeen Vuoden vihreä edelläkävijä -kilpailun voittajaksi:

    “Syksyn mittaan olemme esitelleet asiakkaidemme joukosta viisi vihreää edelläkävijää, joista jokainen on työskennellyt kunnianhimoisesti ilmasto- ja ympäristötavoitteiden edistämiseksi. Näistä viidestä finalistista on nyt valittu vuoden 2023 vihreäksi edelläkävijäksi Kokkolan kaupunki ja kaupungin Piispanmäen monitoimitalohanke.”

    Vihreä edelläkävijä -kisan palkinto on 10 000 euroa, jonka voittaja saa käyttää vapaasti valitsemaansa kestävän kehityksen hankkeeseen. Palkintorahoilla osallistetaan Kokkolalaisia lapsia ja nuoria vihreään ajatteluun, joka tulee olemaan osana tätä hanketta.

    Missä?

    Piispanmäen koulu ja päiväkoti rakennetaan noin 2,2 kilometriä Kokkolan keskustasta koilliseen Etelä- ja Pohjoisväylän kulmaukseen. Alueen läheisyyteen on kaupunkiliikenteen reittiyhteydet RL2 ja RL17.

     

     

    Piispanmäen monitoimitalon sijainti kartalla

     

    Havainnekuvaan merkitty päiväkodin, esi- ja alkuopetuksen, luokkien 3-6 ja 7-9 sijainnit, samoin kuin yhteiset tilat.

     

  • Mitä?

    Halkokarin alueella on vuosiluokkien 1-6 peruskoulu sekä korttelikoulu ja useampia varhaiskasvatuksen yksiköitä. Hankkeessa on tarkoitus selvittää Halkokarin koulun ja varhaiskasvatuksen toiminnan tilatarpeita uudisrakentamista varten. Piispanmäen monitoimitalon valmistuttua Halkokarilla on tulevaisuudessa perusopetusta luokilla 1-9. Halkokarin koulu siirtynee Hakalahden koulun tiloihin rakentamisvaiheen ajaksi.

    Koulu on tarkoitus toimia jatkossa kolmisarjaisena perusopetuksen vuosiluokkien 1-9 kouluna. Oppilasmääräksi on arvioitu tulevan perusopetuksessa 1-9 lk n. 690 oppilasta sekä varhaiskasvatuksessa n. 226 lasta ja 10 ryhmää. Lisäksi erityis- ja valmistavan opetuksen ryhmiä.

    Miksi?

    Vuonna 2017 on Kokkolan kaupungin toimielimissä päätetty varhaiskasvatus- ja opetuspalvelujen palveluverkoista 2020-luvulla. Tämän jälkeen on selvitetty myös varhaiskasvatuksen tilatarvetta. Alueella on toimintaa varten useita rakennuksia, joiden tekninen käyttöikä on lopuillaan ja tarve on uudelle opetussuunnitelmat huomioivalle rakennukselle.
    Tarkastelussa on myös perusopetuksen yhteyteen rakentuvat varhaiskasvatuksen tilat, joissa toimisi päivähoitoa ja alueen esiopetus.

    Alueen oppimisjärjestelyt muuttuvat Piispanmäen monitoimitalon valmistuttua.

    Miten?

    Tällä hetkellä on käynnissä selvittelyvaihe. Kaupunginhallitus on hyväksynyt 10.6.2019 laaditun esiselvityksen jatkosuunnittelua ohjaavaksi asiakirjaksi. Hankkeesta laaditaan kaksi vaihtoehtoista viitesuunnitelmaa. Liikuntatilojen mitoitusta arvioidaan suhteessa kaupungin muihin liikuntarakentamisinvestointeihin. Viitesuunnitelman rinnalla laaditaan arviot Rytimäen esiopetuksen ja koulun sekä Halkokarin päiväkodin kunnosta, peruskorjauksesta ja käyttömahdollisuuksista. Sivistystoimi laati hankkeesta lapsivaikutusten arvioinnin.

    Alueella tullaan järjestämään info- ja kuulemistilaisuuksia naapureille. Rakennustyöt ovat ajankohtaiset Piispanmäen valmistumisen jälkeen.

    Missä?

    Halkokarin koulun ja varhaiskasvatuksen rakennukset sijaitsevat noin 2 km Kokkolan keskustasta. Alueen läheisyydessä kulkee kaupunkiliikenteen reitti 3.

Valmistuneita rakennushankkeita

  •  

     

     

    Mitä?

    Ykspihlajan asuinalueelle rakennettiin koululle ja päiväkodille uudet tilat. Rakennukseen tulee oppilaita arviolta n. 120 ja varhaiskasvatukseen n. 80. Laajennuksen kerrosala on 3 098 kem2 (kerrosalaneliömetri). Hankkeen arkkitehtisuunnittelusta vastaa Arkkitehtitoimisto Lukkaroinen Oy.

    Miksi?

    Ykspihlajan koulu siirrettiin sisäilmaongelmien johdosta 22.4.2014 väliaikaisiin opetustiloihin Koivuhaan ja Kiviniityn koulun tiloihin. Syyslukukauden 2014-15 alkaessa toiminta siirtyi Vingenkadun kiinteistöön.

    Miten?

    Tällä hetkellä koulun ja päiväkodin uudet tilat ovat valmiita. Hankkeesta on tehty esiselvitys ja lapsivaikutusten arviointi. Kaavoituksen yhteydessä on teetetty aluesuunnitteluvaihtoehtoja. Kaupunginhallitus päätti 16.9.2019 KVR-urakan toteuttajaksi YIT Suomi Oy:n. Alueella on pidetty infotilaisuuksia naapureille. Uusi koulurakennus on otettiin käyttöön keväällä 2021.

    Missä?

    Ykspihlajan koulu ja päiväkoti sijaitsee noin 4,5 kilometriä Kokkolan keskustasta. Lähistössä on alueen asutusta sekä Nuolipuron lähiö. Alueen läheisyyteen on kaupunkiliikenteen reittiyhteydet RL5 ja PY16.

     

    Ykspihlajan koulun kaapisto portaikon alla
    Kaapisto portaikon alla

     

    Vaate- ja kenkähyllyt

     

    Ykspihlajan koulun liikuntasali puolapuineen ja koripallotelineineen.
    Liikuntasali puolapuineen ja koripallotelineineen

     

    Ykspihlajan koulun tyhjillään oleva ruokala. Etualalla ruokalinjasto ja sen takana kaksi pitkää ruokapöytää ylös nostettuine tuoleineen.
    Koulun ruokala, ruokalinjasto ja ruokapöydät ylös nostettavin tuolein  
  • Mitä?

    Kokkolan paloasemalle rakennettiin uudet tilat, johon kuuluvat varsinainen paloasemarakennus ja kalustohalli. Vanha paloasema purettiin kokonaisuudessaan.

    Rakennuksen kerrosala on 3 789 kem2 (kerrosalaneliömetri). Hankkeen arkkitehtisuunnittelusta vastaa Arkkitehtitoimisto Arkman Arkkitehtuuri Oy.

    Miksi?

    Nykyinen rakennus oli tullut teknisen käyttöikänsä päähän ja oli tarve uudelle, ajanmukaiselle rakennukselle.

    Miten?

    Rakennus valmistui vuoden 2021 syksyllä ja otettiin käyttöön vuoden 2022 alussa.

    Rakennusurakoitsijana on PEAB Oy.

    Missä?

    Paloasema sijaitsee noin 0,8 kilometriä Kokkolan keskustasta Kustaa Aadolfin kadun varrella.

     

    Kokkolan vuonna 2021 valmistunut paloasema edestäpäin kuvattuna. Taustalla harmaiden sadepilvien peittämä taivas.

     

     

     

     

     

  • Mitä?

    Monitoimitalon tilat laajentuivat uudella nopalla, johon tulivat tilat alueen perusopetuksen 7.-9. luokkien arviolta n. 250:lle oppilaalle.

    Laajennuksen kerrosala on 1 787 KEM2 (kerrosalaneliömetri) (kerrosneliömetri). Hankkeen arkkitehtisuunnittelusta vastasi Arkkitehtitoimisto Perko Oy, joka suunnitteli myös alkuperäisen rakennuksen. Rakentamisen yhteydessä on tarkoitus kehittää pysäköintiä ja saattoliikennettä sekä kulkua Sillanpääntiellä.

    Miksi?

    Isokylän kehittämisen lähtökohtana on vuoden 2017 päätökset varhaiskasvatus- ja opetuspalvelujen palveluverkoista 2020-luvulla.

    Miten?

    Hankkeesta tehdyn esiselvityksen pohjalta kaupunginhallitus 13.5.2019 merkitsi tiedoksi lapsivaikutusten arvioinnin, hyväksyi hankkeen viitesuunnitelman, kustannusarvion, aikataulun, rakennustoimikunnan vastuualuejaon. Lisäksi kaupunginhallitus tuolloin päätti, että hanke toteutetaan kokonaisurakkana.

    Alueella pidettiin kaksi info- ja kuulemistilaisuutta naapureille. Rakennusurakoitsijaksi valittiin Rakennus-Korpela Oy. Rakennus otettiin käyttöön keväällä 2022, jolloin yläkoululaiset siirtyivät uudisrakennukseen.

    Missä?

    Isokylän monitoimitalo alue sijaitsee noin 2 kilometriä Kokkolan keskustasta. Alueelle ja lähiympäristöön on rakentunut Hangaksen, Kuusimäen ja Mustikkamäen lähiöt. Alueelle on kaupunkiliikenteen reittiyhteys RL 4.

     

     

     

     

     

     

  • Mitä?

    Aikaisemmin tiloissa toimineen kehitysvammaisten hoitokodin tiloihin peruskorjattiin tilat Kotimetsän päiväkodille. Rakennuksessa on kaksi eri osaa. A-taloon on valmistunut vuorohoidon tarpeisiin suunnitellut tilat, joihin Länsipuiston vuoropäiväkodin toiminta siirtyi syksyllä 2019. B-taloon tulee tilat kahdelle päiväkotiryhmälle.

    Laajennuksen kerrosala on A-talo 565 kem2 (kerrosalaneliömetri) ja B-talo 260 kem2 (kerrosneliömetri). Hankkeen arkkitehtisuunnittelusta vastaa Arkkitehtitoimisto Arkman Arkkitehtuuri Oy.

    Miksi?

    Kotimetsän päiväkoti helpottaa osaltaan varhaiskasvatuksen tilatarvetta.

    Miten?

    Peruskorjattu rakennus on otettu uudelleen käyttöön vuonna 2022.

    Missä?

    Kotimetsän päiväkoti sijaitsee noin 0,8 kilometriä Kokkolan keskustasta Pohjois-Hakalahdessa.

     

    Ilmakuva auringonnoususta Kokkolassa

  • Mitä?

    Villan koululle rakennettiin laajennusosa, johon sijoittuvat ruokasali ja liikuntatilat. Nykyinen liikuntasali muuttui luokkatiloiksi ja keittiötilaksi, jolloin saadaan kouluun tilat kaksisarjaiselle opetukselle. Koulun tulevaksi oppilasmääräksi on arvioitu: esiopetus n. 32, perusopetus 1-6 lk sekä lievästi ja vaikeasti vammaisten erityisopetus vuosiluokilla 0-9 n. 220 oppilasta.

    Laajennuksen kerrosala on 742 kem2 (kerrosalaneliömetri). Hankkeen arkkitehtisuunnittelusta vastaa Arkkitehtitoimisto Jorma Paloranta Oy.

    Miksi?

    Kyrkbackenin ja Villan koulujen toiminnat yhdistyivät hallinnollisesti 1.1.2020 siirtyvät samaan yksikköön lisärakennuksen valmistuttua. Tällä hetkellä Kyrkbackenin koulu on väistötiloissa Vingenkadulla.

    Miten?

    Rakennustyöt aloitettiin alkuvuodesta 2021. Rakennus hyväksyttiin ja otettiin käyttöön vuoden 2022 syksyllä.

    Missä?

    Villan koulu sijaitsee noin 2,6 kilometriä Kokkolan keskustasta. Alueen läheisyydessä kulkee kaupunkiliikenteen reittiyhteys PY17 ja PY 18.

     

    Koulun ruokalinjasto.

     

     

     

Ota yhteyttä