Olet tässä

Kestikievarien aikaan I

Keskipohjanmaa 7.2.1969

Eivät tulleet muinaiset roomalaiset sentään tänne Suomeen asti rakentamaan ikuisesti kestäviä kivisiä teitään - onneksiko vai onnettomuudeksi, mene ja tiedä. Tosiasiaksi kuitenkin jää, että suomalaiset ovat saaneet muinaisuuden hämäriin jäävinä vuosisatoina tarpoa tarpeekseen metsäisiä taipaleitaan soisia polkuja pitkin, seurotella joen uomaa ja ajaa tavaransa talviteitä pitkin kauppapaikkoihin kunnes vähitellen ovat itse ymmärtäneet ryhtyä maanteitä rakentelemaan.

Meren rannikkoa kulkeva tie oli olemassa jo ainakin 1500-luvulla. Sisämaahan on johtanut useitakin talviteitä rannikolta, käytetyimpiä näillä seuduin kai olivat Kalajokivartta Reisjärvelle ja siitä Savoon vievä talvitie, sekä toinen, todelliseksi valtaväyläksi mainittu Perhojokea seurotteleva talvitie, jota pitkin savolaiset ja pohjoishämäläiset kulkivat tärkeään kauppakaupunkiinsa Kokkolaan. Se kulki Kyyjärven Lintulahden ja Perhon Möttösen kautta Ukskoskelle ja sitten aavojen nevojen yli Haukan taloon, josta jo varhain muodostui matkamiesten vakinainen syöttö- ja yöpymispaikka.

Mutta tällaisia syöttö- ja levähdyspaikkoja kaivattiin varmaan kipeästi useinkin sen aikaisen vaivalloisen matkanteon kestäessä. Niinpä jo Kristofer-kuningas sääsi maanlaissaan (1442), että kihlakunnanoikeuden oli yksityisten teiden varsille asetettava kestikievaritaloja (gästgivare) kuningasta ja hänen kirjeenkantajiaan varten. Jo alun alkaen liittyi siis postin kuljetus kestikievarilaitokseen.

Mutta olihan toki muitakin matkaajia kuin "kuninkaan kirjeenkantajat". Luultavasti nämä muut matkustajat alkoivat tunkea itseään samoihin majapaikkoihin, ja niinpä Ruotsi-Suomen kuningas antoikin 1600-luvun alussa kaikille matkustavaisille oikeuden käyttää kestikievareita, maksua vastaan. Niin alkoi maassamme, ilmeisesti kehittyneempien maiden mallin mukaan, kasvaa ja kehittyä kestikievarilaitos, joka kattoi koko maan ja suoritti laajaa palvelustointa matkustavaisten keskuudessa monien vuosisatojen ajan. Vasta meidän automatisoitu aikamme on tehnyt hevoskyydin aikana syntyneet kestikievarit tarpeettomiksi, ja vuonna 1956 koko kestikievarilaitos maassamme lopetettu.

Kokonaisuutena ottaen muodostaa kestikievarilaitos mielenkiintoisen ja värikkään luvun suomalaisessa talonpoikaishistoriassa. Puuttumatta perusteellisemmin kestikievarilaitoksen syntyyn voidaan todeta, että sitä mukaa kuin jonkinlaisia ajettavia teitä valmistui, pyrki kruunu järjestämään niiden varsille myös majatalot, joita osittain, kuten Perhon Haukan talo, oli syntynyt ja talviteiden varteen. Kruunun virkamiehet määräsivät sopivaksi katsomansa talon kestikievariksi ja antoivat sille tarpeelliset ohjeet, mutta myös mahdollisuudet niiden noudattamiseen: käytännössä se merkitsi mm. sitä, että kestikievarit olivat vapaat sotaväenotosta. Majatalossa näet tarvittiin tavallista enemmän miesväkeä huolehtimaan matkustajien kyydityksestä. Tarvittiin myös riittävästi huoneita ja hyvä talli sekä paljon hevosia ja hevosrehua. Majatalonpitäjillä oli tarvittaessa oikeus vaatia myös muilta talonpojilta hollikyydin muodossa. Lisäksi oli majataloilla vuodesta 1636 lähtien paikkakunnalla yksinoikeus oluen ja viinanmyyntiin.

"Pois pois postin tieltä"

Jo ainakin vuodesta 1638 ulottui Ruotsin valtakunnan postiverkosto Pohjanmaallekin, sillä Turusta Ouluun kulkeva postilinja ohitti rantatietä pitkin nämä seudut. Kruunu velvoitti muutamat talonpojista toimimaan postinkantajina, ja ainakin myöhemmässä vaiheessa postinkantajat olivat nimenomaan kevaritaloista.

Kestikievaritalojen väliä keskimäärin kymmenisen kilometriä, ja kun postin kuljetukseen piti lähteä heti, oli yö tai päivä, on selvää, että laiminlyöntejä tapahtui. Epäilemättä tuntui vaikealta ja turhalta "herrojen kiireellä" lähteä postilaukun kanssa yön selkään kymmenkilometriselle taipaleelle, kun lisäksi oli suuri houkutus ajatella, ettei seuraavasta postitalosta kuitenkaan kukaan lähtisi eteenpäin ennen aamua. Laiminlyöntien takia täytyi itsensä maaherran joskus nuhdella postitalonpoikia.

Alkuaikoina posti oli kuljetettava jalkapatikassa, mutta vuodesta 1682 ratsain. Kun tiet sitten vähitellen tulivat ajokuntoisiksi, käytettiin postin kuljetukseen täälläkin hevosia ja ajoneuvoja, kesällä kärryjä ja talvella rekeä.

Mahtoi olla komeaa, kun postinkantaja, postivaakuna rinnassaan sekä varustettuna keihäällä ja torvella ajaa karautti kievaritalon pihaan. Torven virkaa teki täällä Pohjanmaalla yleisesti häränsarvi, johon postiljooni puhalsi jo kaukana tiellä kestikievaritaloa lähestyessään, jotta siellä talossa tiedettiin kiireesti varustautua lähtemään seuraavalle taipaleelle.

Muutamia vanhoja kevarinpaikkoja

Säilyneet tiedot osoittavat, että samat talot eivät suinkaan olleet kevareina jatkuvasti, vaan monissa tapauksissa majatalon paikkaa on muutettu. Mutta oli muutamia, jotka säilyttivät asemansa miltei läpi koko kievarilaitoksen historian: sellaisena on ennen muuta mainittava Kaustisen Lövbacka eli Viiperi. Sen perustaja oli Juho Taffaninpoika Virberg anoi lupaa asettua kankaalle tienvarteen nimenomaan siihen vedoten, että hänen tuvastaan oli hyötyä matkamiehille. Maaherra antoikin 1768 Virbergille luvan asettua itselliseksi Lövbackaan ja v. 1774, Juho Taffaninpoika hankki itselleen uudistilallisen oikeudet. - Hänen rakennuttamansa kevaritalo on edelleen pystyssä vieläpä hyvin edustavan näköisenä, tosin nykyisin autiona.

Tässä yhteydessä kannattaa palata vielä Haukan taloon: sille annettiin v. 1695 veronalennus, joka ilmeisesti johtui siitä, että talon säilyminen asuttuna oli tärkeää talvitien kulkijoille ja kiinnosti siitä syystä hallintoviranomaisiakin tavallista enemmän.

Perhonjokivarren kevaritaloista on parhaat tiedot säilyneet vuodelta 1864, jolloin kruununvouti luettelee ne seuraavasti:

Kokkolasta lähdettäessä oli ensimmäinen majatalo 15 virstan päässä oleva Alavetelin Simonsbacka. Sieltä oli 7,5 virstan matka Alavetelin Kainuun, sieltä 15 virstaa Kaustisen Lövbackaan eli Viiperille, sieltä 15 virstaa Varilaan - luultavasti Juoperin taloon - sieltä 15 virstaa Vetelin Sillanpäähän, sitten 12,5 virstaa Haapasaloon, 13,5 virstaa Perhon Ukskoskelle, 15 virstaa Möttökseen ja sieltä vihdoin 16,5 virstaa Kyyjärven Lintulahteen Vaasan-Kuopion tien varteen.

Rantatietä lähdettäessä oli ensimmäinen majatalo taas Vitikassa, seuraava Kälviän Peitsolla, sitten Lohtajan Kyrölä, (nykyiset Hanhisalon talot), mutta kevarinpaikkana on Lohtajalla ollut myös Mattila ja myöhemmät vaiheessa Koivuluoto.

Sitten on ollut kevari Himangalla ja seuraava Rahjassa, aluksi Alajoki, myöhemmin Roukala. Kalajoen kirkonkylällä ovat kestikievareina toimineet aikojen kuluessa Änkilä, Hannila, Heusala, Pahikkala, Marttila, ja vuodesta 1708 Ventelä, jossa kestikievari eli majatalo onkin toiminut viime aikoihin asti. Tuomas Mikonpoika Ventelä sai majatalonpito-oikeudet silloiselta nimismieheltä Pietari Juhonpoika Karlingilta, joka vähän aikaa ehti pitää majataloa omistamassaan Pohjankylän Jussilassa, mutta mainittuna vuonna todettiin Kalajoen käräjillä, että Karlingilla ei ollut matkustajille mitään kulkuvälinettä ja vain yksi kelvoton hevonen, sen vuoksi majatalonpitäjäksi asetettiin varakas ja lähellä tietä asuva Tuomas Mikonpoika Ventelä Pohjankylästä.

Rantatien varrella oli seuraava kestikievari Vasankarin talossa ja sitä seuraava Pyhäjoen Yppärissä.

Witikan vanha kestikievari

Vajaan 10 kilometrin päässä Kokkolasta rantatien varressa sijaitsevat Witikan talot, joissa tiedetään kestikievarin sijainneen jo hyvin varhaisina aikoina luultavasti jo Kokkolan kaupungin perustamisen aikoihin 1600-luvulla, arvelee talon nykyinen isäntä Gunnar Witting eli "isontuvan Gunnar" kuten häntä kylän kesken sanotaan. Mainittu isotupa on suuruudeltaan 9 x 16.

- Kun ottaa huomioon minkälaisia talot yleisesti 1600-luvulla olivat, tekee mieli tehdä se johtopäätös, että talo on nimenomaan rakennettu kestikievariksi sanoo Gunnar Witting, joka erittäin kiinnostunut sukunsa menneisyydestä ja menneisyydestä yleensä. Niinpä talon seinällä onkin sukutaulu, joka esittelee tämän tilan isännät vuodesta 1627 alkaen eli 12 sukupolven ajan. Talo on koko ajan periytynyt isältä pojalle. Talon rakentamisvuosi ei ole kuitenkaan tarkasti tiedossa.

- Mikäli olen saanut selville on jo vuonna 1580, Juhana-herttuan aikana annettu määräys kestikievarien perustamisesta kautta maan, noin 10 kilometrin etäisyydelle toisistaan.

- Witickan taloja on kaikkiaan ollut viisi kappaletta tällä samalla mäellä, kaikki ne ovat olleet saman suvun omistuksessa. Ne ovat rakennetut neliöön niin että keskelle on jäänyt ikäänkuin linnanpiha. Kaikki muut talot paitsi tämä yksi ovat jo aikoja hävinneet. Tämä on rakennettu jyhkeästä punahongasta, joka vieläkin on täysin hyvää.

Isäni Johannes Witick muisti vielä hyvin noita kievariaikoja ja kertoi, että vaikka hevoset olivat pieniä, ne olivat kovia menijöitä. Niitä varten piti olla suuret tallit: sen lisäksi että kievarissa piti olla valmiina hevosia lähtemään ajoon, piti olla myös tallitilaa vieraille hevosille, sillä ainakin suuret herrat liikkuivat omilla hevosillaan, jotka ruokittiin ja hoidettiin kievarissa.

- Vielä silloinkin kun "kevarin pito" siirtyi n. puolen kilometrin päässä oleviin Halttusen taloihin, tarvittiin Vitikan hevosia hollihevosina, joilla kyyditys tapahtui silloin kun kestikievarin omat hevoset eivät riittäneet, kertoo Gunnar Witting.

- Kyydit maksettiin kolikoilla, joille kyllä osattiin antaa arvoa. Kerrotaan suvussa vieläkin, että eräs vieras herra oli talon tuvassa - vai pihallako lie - jakanut talon lapsille pieniä kolikoita. Silloin talon silloinen isäntä oli huomauttanut vieraalle: "Minulla on myös yksi sairas lapsi". - Tarina ei kerro, saiko sairas lapsikin kolikkonsa.

Uutistoimisto ja markkinapaikka

- Sen tiedän, että kievaripaikat olivat tuohon vanhaan aikaan ne todelliset uutistoimistot, joista käsin tiedot maailman tapahtumista levisivät, ei vain postin vaan myös matkustavien välityksellä. Ja kun Kokkolassa oli markkinat, puhuttiin myös "Witickan markkinoista": markkinamiehet syöttivät ja juottivat mennen tullen hevosensa Vitikassa, ehkäpä monet yöpyivätkin. Minäkin muistan että vanhemmillani oli hyviä ystäviä tuolta Kalajoelta ja Himangalta ja Lohtajalta tulevien markkinamiesten joukossa, sellaisia jotka säännöllisesti yöpyivät meillä ja tulivat kuin kotiinsa. Muistan myös, että poikasena tunnettiin markkinamiehet ajoneuvojensa perusteella, mistä pitäjästä mikin oli - se mahtoi olla samanlainen harrastus kuin nykyajan poikasilla on eri automerkkien tunteminen. En kai enää osaa yksityiskohtaisesti sanoa, miten se oli, mutta muistan että ainakin reisjärvisillä oli pienet puolahäkit, jotka olivat vain metrin korkuiset. Kalajokisilla oli tiheä laatikko tai talvella resla - kirkkorekeä ei markkina-ajoon juuri käytetty, sitä käytettiin vain sananmukaisti kirkkorekenä tai pappia kyydissä, siis juhlavammissa yhteyksissä.

Mutta köyrimarkkinain aikaan oli tavallisesti vielä kärrykeli. Markkinamiehet käyttivät työkärryjä, koska heille markkinoilla käynti merkitsi tavaran vientiä ja tuontia.

- Myös Kalajoen markkinain aikaan oli Vitikassa omat markkinat, sillä silloin lähtivät kokkolalaiset suurin joukoin Kalajoen markkinoille, ja kestikievariin poikettiin taas. Isoisäni oli hyvin innokas käymään markkinoilla, hän liikkui ympäri Suomea ja osti mm. hamppua ja pellavaa Hämeestä sekä möi sitä sitten rantapitäjiin, määrätyille kundeilleen. Pellavat kehrättiin täällä sitten itse ja kudottiin. Isä muistaa olleensa jo aika pienenä poikasena mukana, ainakin Kalajoen markkinoilla, siinä taisi olla takana sellainen kasvatuksellinen toimenpide, sillä hän muistaa isänsä sanoneen jollekin toiselle miehelle: "Otin tuo pojan mukaan että oppii pitämään kintaistaan huolen."

Luultavasti "kintaista huolehtiminen" merkitsi itsestään huolehtimista laajemmassakin mielessä.
_ _ _

Paljon olisi varmaan niitä. jotka voisivat kertoa omakohtaisia muistoja yöpymisestään tai levähtämisestään Witickassa - jos vielä eläisivät. Sillä monille ehtivät Witickan suurta tupaa kiertävät seinänvieruspenkit tarjota yösijaa vuosisatojen kuluessa, ja monenlaista vierasta, suurtakin herraa, mahtoi yöpyä vieraskamarin puolella. Vahinko vain, että vanhat seinähirret eivät osaa puhua.

Annikki Wiirilinna

Kestikievarin sääntöjä

I. Huone.

1. Ei pidä sallia sivullisten henkilöiden kulkea vierashuoneiden kautta.
2. Lukot ovat pidettävä reilassa ja ovat asetettavat niin että matkustaja voi lukota oven sisältäpäin yöksi ja ulkoapäin, mennessään ulos.
3. Ikkunoihin on asetettava uutimet taikka kyllin suuret varjostimet että matkustaja voi suojata itseään ulkona olevien uteliailta katseilta. Uutimien pitää olla puhtaat.
4. Ikkunoiden ja peltien pitää olla sellaiset, että niitä voi avata.
5. Huoneita on usein tuuletettava, että ummehtunut ilma poistuu.
6. Huoneet ovat pidettävät lämpiminä kylmällä säällä, vaikkei niissä silloin olisikaan matkustajia.

II. Sisustus.

7. Istuimia ja pöytiä on oleva joka huoneessa. Huonekalut olkoot ennen puusta kun että vaate joilla ne ovat verhotut olisi repaleissa tai likanen.
8. On pidettävä huoli, ett’ei mitään nauloja ja säryjä pistä esiin huonekaluista, sillä niihin voi matkustaja repiä vaatteensa.
9. Istuimilla, pöydillä ja sängyillä pitää olla niin monta jalkaa, etteivät ne tarvitse seiniä tukeekseen, vaan voivat seista vähä matkaa seinästä.
10. Kun hyllyjä on olemassa, pitää niiden olla vaakasuorassa asennossa, eikä vinossa.
11. Kun tauluja on huoneessa, pitää niiden rippua suorassa, sillä vinot hyllyt ja taulut todistavat järjestyksen tunnon puutetta. Mieluimmin huoneitten pitäisi olla ilman tapetteja seinissä, ainoastaan vuoratut ja maalatut, niin että seinätkin joskus voidaan pestä. Jos ovat tapetseeratut, täytyy tapettien olla ehyet ja puhtaat.
12. Jokaisessa makuuhuoneessa tulee olla nauloja seinissä, mihin vaatteita voi ripustaa.

III. Sänky.

13. Sänkyjen pitää olla vähintäin 180 centrimetrin (3 kyyn.) pituiset ja 75 centrimetrin (1 1/4 kyyn.) levyiset.
14. Jokaiselle uudelle matkustajalle on annettava puhtaat lakanat sekä puhdas tyynyn päällinen ja pyyheliina.
15. Lakanoiden tulee ulottua aina matkustajan jalkojen ympäri.
16. Likainen taikka repaleinen tyyny ei saa pilkistää päällisen aukosta.
17. Pesuvettä, saippuata, pyyheliina ja tulitikkuja on aina oleva makuuhuoneissa. Pesuvati on oleva suuri ja paljon pesuvettä saapuvilla.

IV. Järjestäminen ja siisteys.

18. Huoneet ovat joka aamu siistittävät.
19. Huoneet ovat siistittävät jokaisen matkustajan lähdettyä.
20. Tomu on pyyhittävä huonekaluista.
21. Lattia on laastava.
22. Lasitavaroista ovat kärpäsenpilkut pyyhittävät.
23. Ikkunalaudoilta pitää laasta pois kuolleet kärpäset.
24. Mitä ankarammin tulee vainota kaikkia syöpäläisiä. Jos makuuhuoneessa iltaisin on itikoita, niin on huone tehtävä pimeäksi. Myöskin voidaan avata ovi viereiseen huoneeseen ja sinne asettaa lamppu. Itikat lentävät silloin valoa kohti.
25. Ei pidä antaa milloinkaan hämähäkinverkkoja kokoontua nurkkiin.
26. Kaikki papyrossin pätkät ovat pois olettavat kukka-astioilta.
27. Kaikki rikkinäiset paikat seinäpapereissa, ikkunan uutimissa, huonekaluissa ja sänkyvaatteissa ovat heti korjattavat.
28. Liinojen pitää olla suorassa pöydillä, hyllyillä ja piirongeilla.
29. Juomatavarapilkut on poispestävät pöydiltä.
30. Saippua-astia ja komoodin levy ovat pestävät joka päivä.
31. Sylkiastia on siistittävä joka päivä.
32. Joka kerta pantaessa vettä juoma-astiaan on se huuhdottava ja vesi ulokopuolelta pois pyyhittävä.

V. Ruokapöytä.

33. Astioiden tulee olla täplittömät ja kiiltävän puhtaat
34. Veitsissä, kahveleissa ja lusikoissa ei saa olla hitustakaan jäännöstä edellisestä ateriasta.
35. Kun salvetin panee esille, pitää sen olla puhdas.
36. Pöydälle pitää aina panna suolaa esille.
37. Leipäpalaisia ei saa leikata 1/2 centrimetriä (1/4 tuumaa) paksumpia.
38. Matkustajalle ei saa tarjota vanhaa voita ja pilaantuneita munia, ei edes keitetyn tai paistetun ruuan höysteinäkään.
39. Liha on leikattava poikkipuolin lihasyitä.
40. Ei pidä varistaa sokeria taikka kanelia taikka inkivääriä valmiiksi puurolle ja viilille, vaan nämät ruuat ovat pantavat pöydälle aivan yksinkertaisina ilman höysteitä ja pankoon sitten matkustaja itse nuo tarpeettomat höysteet, joiden käytännöstä ollaan sangen erimielisiä.
41. Sokeriastia on peitettävä silloin kun se ei ole käytännössä ettei sokeriin tartu tomua eikä kärpäsenpilkkuja.
42. Kahvikuppeihin ei milloinkaan saa kaataa niin paljon kahvia, että se vuotaa yli reunojen. Tuokaa pikemmin sisään kannu tai koko pannu niin että matkustaja voi itse kaataa kuppiin.

Vanhoja kestikievarin sääntöjä, Jorma Soiron ravintolahistoriallisista kokoelmista.

Kuvatekstit:

Vanha tapa Kokkolanseudulla on ollut ojentaa hääparille onnentoivotustaulu, jonka joku paikallinen taiteilija on maalannut ja paikallinen runoilija sepittänyt siihen vielä pari värssyä hääparin kunniaksi. Nämä onnentoivotukset ovat sitten riippuneet talojen seinillä vuosikymmenien ajan kuten luultavasti tämäkin taulu, joka on tehty v. 1874 Johan Witickin ja Hilma Rosina Riipan häihin. Vierellä heidän poikansa Gunnar Witting vaimonsa Editin kanssa. - Taulu on siirretty kylmilleen jääneestä Isostatuvasta nykyiseen taloon.

Vitikan kestikievaria pitäneistä taloista on jälellä enää tämä talo, Isotupa, joka lienee vanhin talo Vitikan kankaalla. Omistajat otaksuvat että se olisi rakennettu jo 1600-luvulla, ja siihen aikaan harvinaisen suuri tupa viittaa siihen, että nimenomaan kievaritaloksi. Sisäänkäynti on alkujaan ollut sivun vasemman puolimmaisen ikkunan kohdalta, porstuanseinässä ei ole tarvittu ikkunaa. Porstuanperäkamari lienee palvellut matkustajien yöpymispaikkana.

Päivitetty 10.7.2015 | Lähetä palautetta | Tulosta