Olet tässä

Mikä nainen oli Maria Åkerblom

Pieni kuolinilmoitus viime viikolla Hufvudstadsbladetissa kiinnitti huomiota. Ida Maria Åkerblom oli kuollut 25. helmikuuta 1981.

Mikä Åkerblom?

Vanhempi väki muistaa vielä tämän unisaarnaajan ja maankuulun vankilapakenijan. Yhä osataan viisua, joka alkaa näin:

"Oottakos kuulunna kummia
tuota Maaria Ookerblummia
Kun on narrattu vanhoja akkoja
ja varastettu kangaspakkoja..."

Viime lauantaina haudattu Maria Åkerblom kiinnosti monia: hänestä on tehty mm. väitös, näytelmä, tutkimuksia ja parhaillaan hänestä kirjoitetaan kahtakin näytelmää. Mikä on naisiaan Maria Åkerblom, tästä kirjoittaa TS-Extralle kokkolalainen toimittaja Annikki Wiirilinna, joka pitkään on tutkinut tuon salaperäisen naisen menneisyyttä.

                                                 

                                                       mikana.jpg



Vår älskade
Ida Maria
Åkerblom

född 14.9.1898
död 25.2.1981


I ljust och tacksamt minne
bevarad av
svåger, svägerske, syskonbarn
med familjer, fosterbarn och
talrika goda vänner


Kära moder, o, mitt hjärta
är så fullt av tack till Dig.
Du den första bön mig lärde
visade mig himlens stig.

Herrens kärleksfulla hjärta
mycket gav och ger oss än,
men Han skänker blott en moder
henne får vi ej igen.

__________________________________________
Jordfästningen äger rum i Gamla kapellet lördagen den 7 mars kl. 15.00.


Kirkkonummen kirkossa oli silloin sänky lähellä alttaria. Sängyssä makasi nuori nainen, unissasaarnaaja Ida Maria Åkerblom. Väkeä oli tullut pitkienkin matkojen päästä niin että kirkko oli täynnä kuin tavallisesti vain jouluaamuna. Laulettiin useita hengellisiä lauluja, kunnes hän kohottautui sängystään ja alkoi puhua. Pitkät hiukset riippuivat vapaina, hän oli pukeutunut valkoiseen nilkkoihin asti ulottuvaan leninkiin ja koko ajan kun hän puhui tekivät hänen kätensä pehmeitä, aaltomaisia liikkeitä, joita kuulijat seurasivat lumoutuneina. Hänen äänensä soi hyvin kauniina kirkon holvistossa ja ne asiat, joita hän puhui, olivat kauniita ja liikuttavia, vetoavia - ne perustuivat evankeliumiin.

Tämä tapahtui kesällä 1917 ja sänky, joka oli kirkossa, seurasi häntä kaikkialla hänen ensimmäisillä puhujamatkoillaan, jotka tavoittivat tuhansia kuulijoita Uudellamaalla. Paitsi kirkossa hän puhui samalla myös Kirkkonummen sairastuvassa, jossa oli mukana myös silloinen teologian opiskelija, sittemmin lääninrovasti Eugéne Nyman. Hänen kertomansa mukaan sairastupa oli niin täynnä kansaa että hänen täytyi istuutua erään kaapin taa. Jälleen laulettiin useita lauluja kunnes Maria nousi sängystään sanojen "Jerusalem sinä Herran..." kohdalla ja alkoi puhua, samaan tapaan ja samoin vaatetettuna kuin kirkossakin. Puheessaan hän yhtäkkiä aivan yksityisesti toivotti Jumalan siunausta sille nuorelle teologian opiskelijalle, joka teki työtä lasten parissa.

- Se oli minä, sanoi Nyman. joka tosiaankin silloin toimi pyhäkoulusihteerinä. - Se olin minä, jolle hän osoitti tuon hätkähdyttävän huomion vaikka ei voinut minua edes nähdä puhumattakaan että olisimme tunteneet toisemme. Minuun se vaikutti kuin olisin ollut vaarallisen hypnoottisen tai psyykkisen paineen alla. Se tuntui kauheana painajaisena päässä. En ole milloinkaan muulloin kokenut mitään sen kaltaista, sanoi tämä pappismies vuosia myöhemmin.

Jo noissa tapauksissa ilmenee Maria Åkerblomin voimakkaasti dualistisen persoonallisuuden vaikutus: toisaalta ekstaattinen, suorastaan enkelin kaltainen, toisaalta mitä pimeimpien voimien temmellyskenttä. Erittäin lahjakas henkilö, joka ehkä toisenlaisissa olosuhteissa kasvaneena olisi luonut loistavan karriäärin jollakin taiteen alalla - ehkäpä näyttelijättärenä.

Lapsuus

Ida Maria Åkerblom oli syntynyt 1898 Snappertunassa mäkitupalaisen tyttärenä, 9-päisen lapsilauman nuorimpiin kuuluvana. Paitsi että köyhyys oli huutava olivat myös sisäiset olosuhteet perheessä epäedulliset: äidillä samoin kuin hänen vanhemmillaan oli sielullisen sairauden piirteitä; ja kun äiti oli uskonnollinen ja isä vapaa-ajattelija, on se varmaa että kodissa vallitsi ristiriitoja myös tässä asiassa. Jo lapsena Maria oleskeli pitkiä aikoja "kasvattilapsena" ympäristön parempiosaisissa perheissä, mm. herrasväki Öhmanilla, jossa kodin hienous ja kaikkinainen hyvinvointi teki häneen valtavan vaikutuksen, mitään sellaista hän ei ollut koskaan nähnyt. Tästä kasvatuskodista ei tullut pitkäaikainen, syntyi vaikeita konflikteja paitsi talonväen myös naapureitten kanssa, jotka myöhemmin sanoivat etteivät olleet elämässään tavanneet niin häijyä ja valheellista ihmistä kuin tämä oli. - Välillä Maria oleskeli pitkiä aikoja enonsa luona Tammisaaressa, jossa joutui kosketuksiin hevosten kanssa. Vartuttuaan vähän hän työskenteli palvelijattarena eri taloissa Snappertunassa - tästä ajasta hän ei tosin mainitse mitään omaelämäkerrassaan. Eräs palveluspaikka oli Snappertunan kestikievari, siellä ollessaan hän vaikutti "aivan normaalilla tytöltä, vähän raisulta ja arvaamattomalla tosin niin että hän esim. saattoi ratsastaa lehmillä ja hevosilla. Mieluummin hän työskentelikin tallissa ja navetassa, kotitaloustyöhön hänellä ei näyttänyt olevan mitään halua." - Tähän aikaan hän ehkä olikin tasapainoisin: kuitenkin jo silloin huomattiin hänen erityisen suuri halunsa herättää huomiota ja saada kaikki toverit tottelemaan sokeasti tahtoaan.

Merkittävämmäksi palveluspaikoista muodostui perhe Emil Liljestrand, jonka palveluksessa navettapiikana hän oli toukokuusta 1916 tammikuun 1917 - siis tuskin kauempaa kuin puoli vuotta. Perheen tytär Bertha, joka sairautensa takia oli joutunut keskeyttämään koulunkäyntinsä, antoi silloin Marialle opetusta, jota vaille hän oli ilmeisesti miltei tyystin jäänyt, ja Maria oli tavattoman kiitollinen oppilas. Myöhemmin muistellessaan Liljestrandilla "kasvattityttärenä" viettämäänsä aikaa hän sanoi: "Se oli ihaninta aikaa mitä elämässäni on ollut. En unohda koskaan miten rouva Liljestrand sanoi: lapseni, tai: pikku-tyttöni - vaikka minä en ollutkaan hänen lapsensa." Rakkauden ja huomion nälkäinen pieni köyhä tyttöparka sai esimakua elämästä ja olosuhteista, jotka hän halusi saavuttaa - ehkäpä hinnalla millä hyvänsä.

Tehtyään päivät työtä ja opiskeltuaan illat ja yöt, kuten hän itse kertoo, hän kuitenkin sairastui ja oli pakotettu palaamaan kotimökkiin.

Ekstaattiset elämykset

Maria Åkerblom kertoo silloin olleensa niin sairas että äiti luuli hänen kohta kuolevan ja kutsui naapureita katsomaan. Maria kertoo nähneensä ihmiset ympärillään mutta ei jaksaneensa puhua mitään. Silloin hän vaipui horroksiin ja piti ensimmäisen unisaarnansa, tämä tapahtui helmikuun 22. pnä 1917. Sen jälkeen hän saarnasi monina iltoina, ensin kotonaan, sitten Helsingissä eräässä huoneistossa Annankadun varrella, jossa perheellä oli tuttavia.

Vaikka Maria Åkerblom ei itse siitä mainitse, on hyvin todennäköistä että hän oli aikaisemmin nähnyt ja kuullut jotain unissasaarnaajaa, eräs heistä nim. Jocob Söderman, vaikutti juuri siinä osassa Helsinkiä jossa Annankatu sijaitsee. Unissasaarnaajat olivat muuten hyvin yleinen ilmiö tuon ajan Suomessa, jolloin elettiin poikkeuksellista aikaa sekä poliittisen, sosiaalisen ja uskonnollisenkin elämän alueella. Professori Aarni Voipio kertoo, että unissasaarnaajia vaikutti ainakin sadassa eri seurakunnassa ympäri maata, ruotsinkielisellä alueella kuitenkin vain muutamia.

Alusta lähtien Maria Åkerblomin unisaarnoihin sisältyi profetoimista. Hän puhui pian tulevasta ajasta, jolloin suuret joukot kantavat punaisia lippuja ja merkkejä, ja jolloin kuulia on ilmassa niinkuin rakeita sataisi, ja on vaikea saada ostaa leipää tai muuta ruokaa.

Aluksi Maria Åkerblom esiintyi Helsingissä ja sen ympäristössä. Erääseen hänen Helsingin-tilaisuuteensa tuli mukaan myös metsänhoitaja Eino Wartiovaara, vaimonsa vetämänä tosin. Aluksi hän suhtautui hyvin kielteisesti koko ilmiöön, mutta ennen pitkää Maria Åkerblomin tilaisuuksia järjestettiin myös Wartiovaarojen kodissa. Metsänhoitaja oli joutunut "meedion" lumoihin.

Helsingistä Kokkolaan

Vuonna 1918 kävi Maria Åkerblom Kokkolan seudulla Kaarlelan Nuorten Kristillisen Yhdistyksen (ruotsinkielisen) kutsumana ja viipyi silloin useita kuukausia, mm. Teerijärvellä 10 viikkoa.

Seuraavana vuonna hän tuli uudelleen - mutta nyt hänellä olikin mukanaan kokonainen perhe palvelijoinaan kaikkineen.

Maria, joka horrostilassa ollessaan sanoi kokevansa yhteyden korkeampiin voimiin, oli saanut sieltä ylhäältä kehoituksen, että metsänhoitaja Wartiovaaran (35) ja hänen perheensä, jossa oli pieniä lapsia, piti ottaa Maria Åkerblom (20) kasvattilapsekseen. Näin myös tapahtui, ja Helsingissä tämä kasvatin ottaminen herätti luonnollisesti tavatonta huomiota. Voi olla että muutto Kokkolaan liittyi osin tähän, osin silloin vallinneeseen ankaraan elintarvikepulaan.

Tuli muitakin käskyjä "ylhäältä" - esim. se, että kasvatti-isän oli ostettava tyttärelleen ratsuhevonen koska se on Jumalan tahto. Metsänhoitaja Wartiovaara osti tyttärelleen anglo-arabialaisen, joka maksoi 100.000 mk, ja sen selässä kokkolalaiset saivat nähdä Maria Åkerblomin ratsastelevan miltei päivittäin, aluksi naisten satulassa valkoinen hame hulmuten ja tukka hajallaan, myöhemmin oikeassa ratsastuspuvussa ja saappaissa. Joskus hän ajoi kaupunkialueellakin sellaista vauhtia että kansa lakosi kahden puolen: ellei joku arvannut ajoissa väistyä saattoi tulla sivallus ratsupiiskasta.

Päivät olivat nyt vapaat koska palvelijattaret tekivät työt, iltaisin ja pyhäpäivisin Maria Åkerblom esiintyi Hakalahden rukoushuoneella ja ympäristön ruotsinkielisissä seurakunnissa. Varsinkin aluksi oli paljon kuulijoita. Sänky oli vähitellen jäänyt pois, hän seisoi yleisönsä edessä, mutta saattoi yhtäkkiä vaipua horroksiin ja kaatua taaksepäin; sitä varten täytyi olla pari tukevaa miestä avustajana, lähinnä tähän tehtävään kelpasi kasvatusisä. - Kerrotaan että Kaarlelan kirkossa oli kerran Marian tilaisuus jossa hän vaipui horroksiin ja kaatui. Lähellä istuneet kuulivat hänen kysyvän avustajilta: "Näkykö housut?" - Mutta tämähän saattaa olla muunnettua totuutta, pahojen kielien kertomaa.

Hänen saarnojaan leimasi kansanomainen kaunopuheisuus. Parhaimmillaan hän saattoi olla erittäin sytyttävä, suggestiivinen ja valloittava puhuja jopa niin että kuuntelijat täydellisesti menettivät ajan tajun luullen puheen kestäneen vähän aikaa kun se itse asiassa oli kestänyt 2-3 tuntia. Professori Aarni Voipio, joka tutkimuksissaan suhtautuu Mariaan hyvinkin kriittisesti, on toisaalta sanonut ettei hän ole kenenkään kuullut lukevan Herran rukousta niin kauniisti kuin Maria Åkerblom se teki.

Varmaan menestys Pohjanmaan ruotsalaisseudulla näytti lupaavalta koskapa alettiin rakentaa omaa taloa - johon hirret luonnollisesti saatiin lahjoituksina kannattajien metsistä, mutta jostakin syystä ne hakattiin sieltä öisin. Talosta tuli valmistuttuaan 2-kerroksinen rakennus, joka sisälsi 19 huonetta. Paikkakuntalaiset antoivat sille nimen Marian palatsi tai Tervapalatsi, koska sen seinät aluksi tervattiin.

Ikävyydet alkavat

Ensimmäinen raastupaan johtanut juttu tapahtui hyvin pian perheen muutettua Kokkolaan ennen 1919 joulua. Maria Åkerblom ja Eino Wartiovaara haastettiin oikeuden eteen tallipojan pahoinpitelystä.

Kun syytetyt tulivat oikeudenkäynnistä, oli suuri joukko kokkolalaisia kokoontunut raatihuoneen torille mielenosoitukseen, jossa heille heitettiin herjoja, taidettiinpa heittää mätiä kananmuniakin. Åkerblomilaiset puolestaan tekivät tyhjäksi koko pahoinpitelyn ja sanoivat kokkolalaisten vainoavan heitä sen vuoksi että he olivat jakaneet ruokaa ja vaatetta punaisten lapsille, ja että "Herran omia on aina tässä maailmassa vainottu".

Yhä useampi kuitenkin aavisti jotakin olevan hullusti tässä liikkeessä, ja yhä uskomattomampia huhuja alkoi liikkua sekä iltatilaisuuksista että saarnaajattaren perhe-elämästä.

On itsestään selvää, että Wartiovaarojen perhe-elämä oli kasvattityttären ottamisen jälkeen joutunut täysin sekasortoon - etenkin kun tämä tytär vaati päästä nukkumaan vanhempiensa kanssa samaan makuuhuoneeseen. Rouva Wartiovaara oli paennut kodistaan lastensa kanssa ja yrittänyt mm. saada miehensä holhouksen alaiseksi mutta epäonnistunut. Taloudellisten syitten pakottamana hänen ilmeisesti oli palattava kotiinsa, jossa hän itse asiassa joutui elämään useita vuosia täysin vankina, vartioituna joka hetki saamatta aika ajoin edes tavata lapsiaan. Kun koettelemukset sitten aikoinaan hänen kohdaltaan olivat ohi, olivat hänen hermonsa, kuten sanotaan, riekaleina.

Jotakin tuosta kaikesta oli ehkä tihkunut esiin lahkoa ympäröineestä salaperäisyyden verhosta huolimatta, koska arkkipiispa Gustav Johansson pitäessään tarkastusta Kaarlelan seurakunnassa loppuvuodesta 1919 huomautti julkisesti kirkon etupenkissä kannattajineen istuneelle Maria Åkerblomille että niin nuoren naisen oli sopimatonta johtaa yöllisiä kokouksia, joihin kokoontui enimmäkseen nuoria miehiä. Sellaisia kokouksia hän oli arkkipiispan tietämän mukaan pitänyt sekä Etelä-Suomessa että Pohjanmaalla, ja ne olivat herättäneet suurta pahennusta. Tilaisuuden jälkeen arkkipiispalla oli pitkähkö kahdenkeskinen keskustelu Maria Åkerblomin kanssa.

Väärät valat

Paitsi että Maria Åkerblomilla oli hevosia hänellä oli jo Kokkolassa ollessaan myös koiria. Niiden kautta hän joutui ikävyyksiin, jotka johtivat hänet ja koko liikkeen laittomuuden tielle. Syntyi näet kerran pieni kilpa-ajo maantiellä, toisena osapuolena olleen isännän hevosta oli vähän aikaisemmin eräs koira puraissut, joten hän tiesi hevosensa pelkäävän koiria. Hän oli sen vuoksi varannut käteensä pieniä kiviä, hätyyttääkseen Marian suuren mustan koiran pois hevosen läheltä - mutta kivillä koiraa heittelevä mies sai Marian raivostumaan. Yhtäkkiä kuului browningin laukaus, ja hevosmies näki kuulan tupsahtelevan maahan hevosen jalkojen lähelle. Maria Åkerblom haastettiin oikeuteen tierauhan rikkomisesta, mutta hänellä oli 20 todistajaa, jotka selittivät yhtäpitävästi, että he olivat olleet näkemässä koko tapauksen ja että se olikin isäntä joka ampui eikä Maria. He vahvistivat todistuksensa valalla. Syyttäjänä toiminut nimismies Wenelius haisti palaneen käryä ja alkoi tutkia juttua: hänen mielestään oli käsittämätöntä, elää niin monet teerijärveläiset ja alaveteliläiset olisivat olleet juuri sinä hetkenä kaupungin lähellä "marjoja poimimassa". Pian ilmeni, että monet todistajat olivat sinä hetkenä olleet kymmenien kilometrien päässä tapahtumapaikalla. Muutamat heistä vangittiin heti, mutta he kieltäytyivät puhumasta mitään.

Murhayritys

Maria Åkerblom oli jakanut joukkonsa salaseurojen tapaan sisäkkäisiin piireihin niin että uloimmissa piireissä olevat pääsivät vain hitaasti, aste asteelta, nousemaan sisempiin. Keskeisin eli sisärengas käsitti kymmenkunta henkilöä, jotka olivat valallisesti ja kuoleman uhalla sitoutuneet olemaan mitään ilmaisematta. He tottelivat Mariaa sokeasti.

Marian käsityksen mukaan kukaan muu kuin nimismies Wenelius ei ryhtyisi asiaa penkomaan, siksi palkattiin eräs henkilö myrkyttämään hänet. Palkkamurhaaja vei kuitenkin vain rahat ja katosi, joten oli turvauduttava omiin miehiin. Nimismies Weneliuksen moottoriveneeseen asennettiin nyt helvetinkone, joka kuitenkaan ei räjähtänyt silloin kuin piti.

Kolmas murhayritys nimismies Weneliusta vastaan tehtiin heinäkuussa 1924, kun hän aamulla kymmenen tienoissa oli tulossa huvilaltaan kaupunkiin isänsä ja sisarensa kanssa. Salmen rannalla, jota pitkin moottorivene ajoi, oli kauppiaitten tavaramakasiineja joiden taakse oli piiloutunut neljä naamioitua miestä, jotka avasivat tulen. Nimismies Weneliukseen osui 4 kuulaa, hänen sisareensa 2. Pahimmin haavoittui nimismies Wenelius joka kuitenkin toipui pitkän ajan kuluttua. - Murhayrityksen tekijät, Åkerblomin sisärenkaan jäsenet, saatiin kiinni Jyväskylässä muutaman päivän kuluttua.

Pakomatkat alkavat

Mutta jo paljon ennemmin, väärän valan juttujen tultua ilmi ja herätettyä suuttumusta olivat liikkeen johtajat yhtäkkiä ja hyvin kiireesti poistuneet Kokkolassa keväällä 1923. Heidän mukanaan muutti Helsinkiin suuri joukko heidän kannattajiaan, virallisten tietojen mukaan yhteensä 220 henkilöä. Kokkolan ympäristössä muutettiin silloin rahaksi kymmeniä tiloja - lahko tarvitsi rahaa m. Seurasaaren tien varrelle sijaitsevan Toivolan huvilan ostamiseen. Tuskinpa kaikki sentään sinne mahtuivat, vähitellen perheet onnistuivat saamaan sekä työtä että asuntoja muualtakin Helsingistä.

Omituiselta tuntuu että Maria Åkerblom oli pian Helsinkiin muuttonsa jälkeen jäänyt kiinni - myymälävarkauksista. Hänet oli passitettu lääninvankilaan, mutta siirretty Kammioon mielentilansa vuoksi - sieltä käsin hän oli pyykkien mukaan onnistunut lähettämään Wartovaaralle kirjelappusia, joissa sanottiin että nimismies Wegelius on raivattava; tämän sanan jälkeen oli piirretty pyssy kuulan kuva. Sen mukaan siis toimittiin.

Samaan aikaan kuin suurta väärän valan juttua puitiin ylemmissä oikeusasteissa, käsiteltiin jo murhayritysjuttua alemmissa, mutta vasta tammikuussa 1927 pidätettiin asiaan osallisuudesta epäiltynä metsänhoitaja Wartiovaara: Maria Åkerblom oli jo kerran ehtinyt karata Kammion sairaalasta ja tulla uudelleen vangituksi. Heitä molempia oltiin tuomassa Vaasan vankilasta Kokkolaan oikeuden istuntoon, kun Maria pyysi vartijoiltaan lupaa käydä junan WC:ssä. Sinne päästyään hän avasi ikkunan ja hyppäsi täyttä vauhtia kiitäneestä pikajunasta lumihankeen - ilman päällysvaatteita, ohuissa sukissa. Oli vielä aamuhämärä, kun tämä tapahtui. Hän kiipesi suureen kuusen odottamaan iltapimeän tuloa, ja kaksi kertaa kulkivat suojeluskuntalaisten ja poliisien etsintäpartiot ohi huomaamatta häntä, vasta iltahämärässä hänet löysi eräs metsätyönjohtaja, joka aamulla oli ollut näkevinään jonkun "mytyn" lentävän junasta... Tämä rohkea temppu antoi Maria Åkerblomille kuuluisuutta entistä enemmän, jopa maan rajojen ulkopuolella.

Pyykkikorissa Helsinkiin

Kekseliäisyyttä ei Maria Åkerblomilta puuttunut. Kokkolan raatihuoneen alimmassa kerroksessa silloin sijainneeseen poliisivankilaan suljettuna hän onnistui hankkimaan erinäisiä etuoikeuksia, mm. puisen ammeen kylpyä varten. Eräänä toukokuun aamuna kun vartija meni hänen selliinsä se olikin tyhjä - samoin viereinen selli, jossa oli ollut yksi hänen lähimmistä kannattajistaan. Marian kylpyammeen alla lattiassa oli reikä, josta oli poistuttu ja kellarin luukusta ulos. Kellarin luukun lähistöllä, Raatihuoneen takana oli seisoskellut muun musta Essex-auto...

Auton kuljettaja kertoi myöhemmin tämän kirjoittajalle seikkaperäisesti matkan vaiheet. Kaikki oli erinomaisesti suunniteltu, mutta Maria vaikutti kyllä hyvin hermostuneelta. Hänet jätettiin erääseen huvilaan Tampereelle kun taas auto ja yksi mukanaolleista miehistä ajoivat Helsinkiin, siellä päässä oli sitten jo kaksikin tiesulkua mutta mitäs, meitähän oli siinä vain pari miestä...

Autonkuljettaja tiesi senkin, miten Maria Tampereelta pääsi Helsinkiin:

- Sehän tuli pyykkikorissa. Se kun oli pieni ihminen niin pakattiin pyykkikoriin ja lähetettiin pikatavarana Helsinkiin. Asemalla olivat noutajat vastassa ja veivät pyykin Toivolaan poliisivartion silmien alla.

Kauan ei vapaus nytkään kestänyt: eräänä kesäkuun aamuna klo 6 tekivät poliisit ratsian Toivolaan ja sieltähän Maria löytyi, omasta sängystään.

Pari kertaa olivat karkaussuunnitelmat vähällä onnistua jo Vaasan linnasta. mutta sen jälkeen Maria siirrettiin Hämeenlinnaan kärsimään 8 vuoden pituista, korkeimman oikeuden vahvistamaa vankeustuomiotaan. Hämeenlinnasta hänen todella onnistuikin paeta, mutta pakomatka päättyi kolariin eräällä sillalla Hämeen läänin Kosken pitäjässä - sillä kertaa kuljettaja oli tottumaton. Marian kerrotaankin sanoneen poliiseille: -Jos minulla olisi ollut Essex-auton kuljettaja, ette olisi saaneet kiinni...

Loppuelämä menestyvänä liikenaisena

Lahko hajaantuu

Maria Åkerblomin ja Eino Wartiovaaran istuessa tuomioitaan tapahtui Helsinkiin muuttaneiden keskuudessa murros: suurin osa heistä sanoutui vuonna 1933 julkisesti irti johtajistaan. He liittyivät Helsingin ruotsinkielisiin seurakuntiin ja ovat toimineet niissä aktiivisesti samoin kuin sitten heidän lapsensa ja jo lapsenlapsensakin.

Vankilasta vapautuessaan Maria Åkerblomin täytyi luvata, ettei hän enää harjoita minkäänlaista julkista uskonnollista toimintaa. Joitakin hänen kannattajistaan ja kasvattilapsiaan on jäänyt Toivolan huvilaan sekä Siuntioon, jossa hänen maatilansa sijaitsee. Maria Åkerblom eli loppuelämänsä hyvin menestyvänä liikenaisena, jonka yrityksiin kuului mm. parkettitehdas. Koirankasvattajana hän oli erittäin tunnettu. - Maria Åkerblom kuoli Toivolan huvilassa 25. pnä helmikuuta tänä vuonna.

Henkilöt, jotka ovat kuuluneet Maria Åkerblomin kannattajiin, eivät yleensä - ainakaan tähän asti - ole halunneet tuosta ajasta mitään kertoa. - "Se repisi auki liian monta liian kipeää haavaa", he sanovat, tai: - Kukaan, joka itse ei ole ollut mukana, ei voi aavistaa, minkälaisia voimia hänellä oli hallinnassaan - siksi siitä on turha edes yrittää kertoa muille."

Annikki Wiirilinna

Kuvatekstit:

Maria Åkerblom

Metsänhoitaja Wartiovaara kirjoitti Åkerblomista ihanteellisen kirjan "Maria Åkerblom totuuden valossa". Kuva tuosta teoksesta on otettu 1917 jolloin Maria lähti kotoaan Snappertunasta vaiherikkaalle elämäntielleen.

Eino Wartiovaara

Maria Åkerblom menestyi myöhemmin erinomaisesti mm. koirien kasvattajana. Kuva on otettu 1950 -luvulla "rauhan" jo palattua tämän kiistellyn naisen ympärille.

Kokkolan vahvimmat poliisit saattoivat Mariaa sellistä oikeussaliin. Mitään riskejä ei haluttu ottaa, sillä Maria oli näyttänyt, että hän käytti pakenemiseen pienimmänkin tilaisuuden.

Upea Toivolan huvila hankittiin åkerblomilaisten tyyssijaksi Helsinkiin kun lähtö Pohjanmaalta tuli. Tämä talo oli täynnä piilopaikkoja, joihin voitiin kätkeytyä vaaran uhatessa. Myöhemmin talossa toimi Åkerblomin parkettitehdas.

Päivitetty 14.7.2016 | Lähetä palautetta | Tulosta