Olet tässä

Vuoden pyöräilykunta 2011 on Kokkola

Olosuhteita arkeen ja virkistykseen

Noin 50 000 asukkaan ja 2731 neliökilometrin Kokkola on kokonsa puolesta erittäin sopiva kaupunki pyöräilijöille. Lyhyet etäisyydet kaupungissa tarjoavat hyvät mahdollisuudet sekä arkipyöräilyyn että pyöräilyn harrastamiseen. Kokkolassa toteutettiin kokonaisvaltainen ja onnistunut keskustauudistus, jossa kävelijät ja pyöräilijät otettiin erityisen hyvin huomioon.
”Kanta-Kokkolan alueella kaupungin hoidossa olevia  pyöräteitä on 85 kilometriä ja saman verran kaava-alueen ulkopuolella ELY-keskuksen ylläpitämänä. Kuntaliitoksen myötä Kokkolan pinta-ala kasvoi ja luonnonkauniita pyöräilyreittejä löytyy myös kaupungin rajojen sisältä enemmän kuin ennen,” kertoo Liikuntapalveluiden koordinaattori Carita Laitala.
Yhtäjaksoinen 50 kilometrin pituinen pyörätie ulottuu nykyisin Kälviältä Rantatien kautta Pietarsaareen saakka. Kokkolan monet korkeatasoiset ulkoilureitit tuovat vetovoimaisen lisän pyöräreittiverkostoon ja myös maastopyöräreitit ovat erittäin suosittuja.
Ylläpitoon panostetaan ympäri vuoden. Pyöräteiden lumenaurausraja on 3 cm ja eniten käytettävät väylät aurataan ensimmäisenä. Keväällä pyörätiet puhdistetaan heti pakkasten loputtua huhtikuun puolen välin jälkeen.

Kokkola kannustaa pyöräilyyn

Lähes kaikille kohderyhmille löytyy Kokkolasta pyöräilytapahtumia ja näkyvää kampanjointia. Vuosien 1995-2008 Kokkola-Kälviä pyöräilymaaottelusta kehittyi kuntaliitoksen myötä Pyöräile Kokkolassa -kampanja, johon on kirjattu vuosittain parhaimmillaan 30 000 suoritusta.
Vain naisilla suunnattua tapahtumaa edustaa Akkainajot – Kärring Körning, joka poljetaan noin 80 km reitillä Kokkola-Pietarsaari-Kokkola. Muita pyöräilyyn koukuttavia tapahtumia ovat muun muassa Pyöräilykauden avajaiset, Koko Perheen Pyöräretki, 24 tunnin pyöräily, Arvon kuntoajo sekä Kokkolan Ladun torstaipyöräilyt.
Työmatkapyöräilyn puolesta on liputettu Turvallisesti pyörällä – työmatkapyöräilykampanjalla vuodesta 1997 lähtien ja nykyisin myös valitsemalla Vuoden työmatkapyöräilijä. Kilometrikisaan osallistutaan kaupungin ja yritysten joukkuein.

Pyöräilyn olosuhteiden kehittämistä ja imagon kohottamista tehdään Kokkolassa kiinteässä yhteistyössä kaupungin, järjestöjen ja muiden toimijoiden kesken. Lähes kaksi vuosikymmentä koossa ollut Terveysliikunnan työryhmä saikin alkunsa juuri pyöräilytapahtumasta ja Liikenneturvallisuustyöryhmän agendalla on vakioaiheena pyöräilyn edistäminen.

Suomi Pyöräilee on vuodesta 1991 alkaen myöntänyt pyöräilykunta -tunnustuksen esimerkillisestä työstä pyöräilyn edistämiseksi ja sen turvallisuuden parantamiseksi. Viime vuonna palkinnon sai Rauma ja vuonna 2009 Hämeenlinna.

pyorailykunta2011_logo.jpg

Sivun alkuun