Olet tässä

Tietoja kuvataidekoulusta

Kokkolan lasten ja nuorten kuvataidekoulu on perustettu 1982. Syksystä 1983 alkaen koulu on toiminut kaksikielisenä; koulumme on antanut kuvataiteen perusopetusta laajan opetussuunnitelman perusteiden mukaan 1.8.2006 alkaen, siihen saakka noudatettiin vuoden 1992 opetussuunnitelmaa. 

Koulutus on lakiin ja asetuksiin perustuvaa kuvataiteen perusopetusta, josta oppilas saa todistuksen sekä perusopintojen osalta että suoritetuista syventävistä opinnoista. Oppilas voi myös tehdä opintojensa päätteeksi numeroin arvioitavan päättötyön.

Tavoitteena on, että oppilaat saavat  vahvan pohjan kuvataidealoille ja monille muillekin koulutusaloille. Tärkeintä on kuitenkin, että jokainen saa elämäänsä rohkeaa luovuutta, rikkautta kuvallisesta ilmaisusta ja taiteen vastaanottamisesta.


Sivun alkuun