Olet tässä

Sanataidekoulu Santtu

Yleistä

Kokkolan lasten ja nuorten sanataidekoulu Santtu aloitti toimintansa Kokkolan seudun opistossa vuonna 2005.  Opetus pohjautuu taiteen perusopetuksen valtakunnalliseen sanataiteen opetussuunnitelmaan. Sanataidekoulu toimii opiston muusta toiminnasta poiketen vain suomen kielellä. Opetus tapahtuu iltapäivisin ja iltaisin.

Sanataidekoulu aloittaa syksyllä 2019 uudella ryhmällä. Haku on käynnissä 2010-2011 syntyneille ja päättyy 9.5.2019. Hakijoille järjestetään maksuton soveltuvuuskoe keskiviikkona 15.5.2019 klo 17-18 Opistotalossa, Vaasantie 7:ssä. Kokeessa on kirjallinen tehtävä ja lyhyt haastattelu. 

Ilmoittaudu TÄSTÄ sanataiteen perusopetukseen.

Santtu_Paivi_Pajala.jpg
Kuva: Päivi Pajala

Opetuksen rakenne

Sanataidekoulu on kuusivuotinen. Opetus alkaa yleensä perusopetuksen toiselta tai kolmannelta vuosiluokalta.

Kolmena ensimmäisenä vuonna opetusta on kerran viikossa iltaisin kaksi oppituntia, yhteensä 66 tuntia. Kahtena seuraavana vuonna oppitunteja on pääsääntöisesti kolme kerran viikossa, yhteensä 99 tuntia. Viimeisen vuoden aikana itsenäisen työn osuus lisääntyy.

Santussa saa tutustua kirjoittamiseen satujen ja tarinoiden, sanaleikkien ja riimittelyjen kautta. Opetus laajentaa ja syventää sanallista ilmaisua ja tukee peruskoulun äidinkielen opetusta sekä antaa mainiot eväät myös jatko-opintoihin.
Ensimmäisenä vuonna keskeiset sisällöt liittyvät esim. iloon, leikkiin, vuorovaikutukseen, maailman jäsentämiseen, kansansatuihin ja runoihin. Oppilas saa tutustua sanailuun leikkimielisesti ja kokea löytämisen ilon!
Opintojen edetessä perehdytään kirjoittamiseen monipuolisesti, kun tutustutaan teatteri-ilmaisuun, kuva- ja musiikkitaiteeseen sekä radio- ja lehtityöhön. Myös sähköisen median hallinta kuuluu opetusohjelmaan. Lisäksi museovierailut ja erilaiset retket antavat ideoita omien tarinoiden ja runojen syntyyn.

Opetus järjestetään Kokkolan seudun opiston järjestämissä tiloissa.

Maksut

Sanataidekoulun lukuvuosimaksu on toistaiseksi 1-3 vsk 100 € ja 4-6 vsk 130 €. Se sisältää opetuksen ja opetusmateriaalin. Lisäksi oppitunneilla voidaan käydä teatterissa, elokuvissa, museossa ja taidenäyttelyssä ym., joista voi muodostua lisäkuluja. Niistä sovimme kuitenkin aina erikseen.

Eroamiset

Oppilaan huoltajan on ilmoitettava koulusta eroamisesta kirjallisesti. 

Kyselyihin vastaa:
Sixten Sandström 044-7809 532, sixten.sandstrom(at)kokkola.fi
Kokkolan seudun opisto



Sivun alkuun

Päivitetty 3.4.2019 | Lähetä palautetta | Tulosta