Hyppää sisältöön
Kolme koululaista hymyilee ulkona

Koulut

Perusopetus on maksutonta yleissivistävää koulutusta, jonka oppimäärän laajuus on yhdeksän vuotta. Jokainen Suomessa vakinaisesti asuva lapsi on oppivelvollinen. Oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, kun lapsi täyttää seitsemän vuotta. Oppivelvollisuus jatkuu siihen asti, kun opiskelija täyttää 18 vuotta. Oppivelvollisuus voi päättyä jo aiemmin, jos opiskelija suorittaa ylioppilastutkinnon tai ammatillisen tutkinnon.

Aikuisten perusopetuksen päättövaiheen opetuksesta vastaa Kokkolan aikuislukio.

Kokkolassa on 27 perusopetuksen koulua, joista suomenkielisiä kouluja on 22 ja ruotsinkielisiä 5.

Perusopetuksen koulut Kokkolassa

Painotettu opetus

Kokkolan perusopetuksessa järjestetään painotettua opetusta ruotsin kielikylvyssä ja englannin laajamittaisessa kaksikielisessä opetuksessa (luokat 1-9) sekä matematiikka- ja musiikkiluokilla (luokat 3-9). Luokilla 7-9 järjestetään myös painotettua liikunnan opetusta. Näitä painotettuja opetusmuotoja järjestetään Kokkolassa vain suomenkielisessä perusopetuksessa.

  • Ruotsin kielikylpyopetusta ja englannin laajamittaista kaksikielistä opetusta annetaan 1-6 luokkien osalta Hollihaan koulussa ja 7-9 luokkien osalta Kiviniityn koulussa. Kielikylpykieltä/kohdekieltä opiskeltaessa keskeistä on oppilaan rooli aktiivisena oppijana. Kaksikielisen opetuksen tavoitteena on toiminnallinen kielitaito, jolloin oppilas omaksuu vierasta kieltä käytännön ja opetettavien aineiden kautta.

    Sekä ruotsin kielikylvyssä että englannin laajamittaisessa kaksikielisessä opetuksessa aloittaa vuosittain yksi ensimmäisen luokan ryhmä. Kumpaankin ryhmään valitaan enintään 21 oppilasta, joiden äidinkieli on suomi. Ennen 1. luokkaa oppilaat ovat olleet päiväkodin ja esiopetuksen kielikylpyryhmissä. Opetus jatkuu kielikylvyn opetussuunnitelman mukaisesti 9. luokalle saakka.

    Hollihaan koulu kielikylpyopetus

    Kiviniityn koulun kielikylpyopetus

    Kielikylpyopetuksen opetussuunnitelma

    Opetuksen painotukset Kokkolassa

  • Hakalahden ja Kiviniityn kouluissa järjestetään painotettua opetusta liikunnassa luokilla 7-9. Liikuntaluokilla oppilaita kasvatetaan kohti urheilijan polkua, jossa on tärkeää opiskelun ja lisääntyvän harjoittelun yhteensovittaminen. Liikuntaluokka tekee yhteistyötä paikallisten valmentajien ja seurojen kanssa.

    Liikuntaluokalle voivat hakea kaikki Kokkolan perusopetuksen 6. vuosiluokan oppilaat. Liikuntaluokalle haetaan erillisellä hakulomakkeella. Valinta perustuu oppilaan liikunnallisiin perustaitoihin, koulumenestykseen liikunnassa ja haastatteluun. Liikuntapainotteiseen opetukseen osallistuvien oppilaiden enimmäismäärä molemmissa kouluissa on 24 oppilasta.

    Hakalahden koulun liikuntaluokat

    Kiviniityn koulun liikuntaluokat

    Opetuksen painotukset Kokkolassa

  • Matematiikkapainotteista opetusta annetaan 3-6 luokkien osalta Halkokarin koulussa ja 7-9 luokkien osalta Hakalahden koulussa. Matematiikkaluokalla tarjotaan innostavaa, toiminnallista ja monipuolista opetusta matematiikasta kiinnostuneille oppilaille. Oppilaille annetaan mahdollisuus syventää matemaattista osaamistaan ja saavuttaa vahva matemaattinen ajattelukyky.

    Vuosittain alkavaan kolmannen luokan ryhmään valitaan enintään 24 oppilasta valintakokeen perusteella. Valintakokeessa (2. luokka) arvioidaan monipuolisesti oppilaan matemaattisia taitoja. Opetus jatkuu matematiikkaluokkien opetussuunnitelman mukaisesti 9. luokalle saakka.

    Halkokarin koulun matematiikkaluokat

    Hakalahden koulun matematiikkaluokat

    Opetuksen painotukset Kokkolassa

  • Musiikkipainotteista opetusta annetaan 3-6 luokkien osalta Mäntykankaan koulussa ja 7-9 luokkien osalta Kiviniityn koulussa. Jokainen musiikkiluokkalainen saa yhden soittimen henkilökohtaista soitonopetusta Keski-Pohjanmaan Konservatoriossa omakustanteisesti. Musiikkiluokkatoiminta yhdistää harrastuksen ja koulunkäynnin luontevasti.

    Vuosittain alkavaan kolmannen luokan ryhmään valitaan enintään 24 oppilasta valintakokeen perusteella. Tammi-helmikuun aikana testataan kaikki kaupungin yleisopetuksessa opiskelevat 2. luokan oppilaat. Erityisopetuksen pienryhmissä opiskelevat oppilaat osallistuvat testeihin, jos huoltajat ja oppilaiden omat opettajat näkevät mahdollisena oppilaan opiskelun jatkuvan musiikkiluokalla. Kaksivaiheisen valintakokeen yhteydessä valitaan soitin, jonka soitonopetus järjestetään yhteistyössä konservatorion kanssa. Opetus jatkuu musiikkiluokkien opetussuunnitelman mukaisesti 9. luokalle saakka.

    Mäntykankaan koulun musiikkiluokat

    Kiviniityn koulun musiikkiluokat

    Opetuksen painotukset Kokkolassa