Hyppää sisältöön
Kaksi tyttöä tulee hymyillen kasvillisuuden seasta.

Oppilaskuntatoiminta

Oppilaskuntatoiminnassa voit vaikuttaa omaan kouluusi

Oppilaskuntatoiminnan tavoitteena on kannustaa oppilaita vaikuttamaan koulun yhteisiin asioihin. Oppilaskuntatoiminnan avulla oppilaiden on mahdollista saada äänensä kuuluviin heitä koskevissa asioissa ja vaikuttaa koko koulun kehittämiseen. Oppilaskunnat edistävät lasten ja nuorten oikeutta tulla kuulluksi sekä mahdollisuutta osallistua ja vaikuttaa oman koulun toimintaan. Oppilaskunnan tarkoitus on parantaa oppilaiden asemaa ja kouluhyvinvointia omassa luokassa ja koulussa. Oppilaskunta on myös hyvä tilaisuus opetella neuvottelu- ja vaikuttamistaitoja.

Oppilaskunta on kaikkien koulun oppilaiden muodostama yhteisö. Oppilaskunnan hallitus on demokraattisesti valittu toimielin, joka edustaa koulun oppilaita. Hallitus johtaa oppilaskunnan toimintaa, jonka toteuttamiseen otetaan kaikki mukaan. Jos oppilaat huomaavat jonkun epäkohdan koulussa, yksittäinen oppilas voi oppilaskunnan kautta saada aikaan muutoksen. Jokaisella oppilaalla on näin oikeus vaikuttaa omiin asioihin koulussa. Oppilaskunta edistää myös oppilaiden keskinäistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä koko koulun henkilökunnan kanssa.

Oppilaskunnan tukena toimii ohjaava opettaja, joka huolehtii yhteydenpidosta koulun opettajiin ja rehtoriin. Yhteistyötä voi myös tehdä vanhempien, muiden koulujen, nuorisopalveluiden, nuorisovaltuuston, kerhojen tai järjestöjen kanssa. Vaikuttamistyö voi ulottua koulun ulkopuolelle, esimerkiksi lähiympäristön kehittämiseen.

Jokainen oppilaskunta on erilainen. Myöskään oppilaskuntatoimintaan ei ole yhtä oikeaa mallia. Oppilaskunnan ydintoimintaa on vaikuttaminen, mutta tämän lisäksi oppilaskunnan hallitus tai oppilaskunta voi järjestää erilaisia teemapäiviä ja -juhlia tai pyörittää kioski- tai kahvilatoimintaa.

Kokkolassa oppilaskuntatoimintaa on kaikissa yläkouluissa. Yhteystiedot oman koulusi oppilaskunnan hallitukselle löydät koulusi henkilökunnalta tai luokan edustajalta.

Ota yhteyttä