Hyppää sisältöön
Kolme valkoruskeaa lehmää pellolla. Keskimmäisenä oleva lehmä seisoo ja katsoo kameraan päin. Kuvan oikeassa ja vasemmassa reunassa olevat lehmät ovat makuullaan ja selin kameraan päin. Oikeassa reunassa makaava lehmä on kääntänyt päänsä kameraan päin.

Alkutuotanto

Alkutuotantopaikasta ja siellä harjoitettavasta toiminnasta tulee tehdä ilmoitus Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollolle. Valvontaviranomainen ilmoittaa toimijalle saaneensa ilmoituksen ja lisää toiminnan valvontakohderekisteriin. Ilmoituksen käsittelystä ei peritä maksua. Osa alkutuotannon toiminnoista kuuluu säännöllisen valvonnan piiriin Ruokaviraston ohjeiden mukaisesti.

Elintarvikkeiden alkutuotantoa ovat esimerkiksi:

  • eläinten kasvatus lihantuotantoa varten
  • maidon-, hunajan- ja munantuotanto
  • kalastus ja kalanviljely
  • hedelmien, kasvisten, viljan ja sienten viljely
  • edellisten tuotteiden kuljetus, varastointi ja käsittely tuotantopaikalla niin, että tuotteiden luonne ei merkittävästi muutu
  • muiden alkutuotannon tuotteiden kuin maidon kuljetus seuraavaan elintarvikeketjun käsittelypaikkaan, kuten esimerkiksi laitokseen tai vähittäiskauppaan
  • vähäinen alkutuotannon tuotteiden luovutus suoraan kuluttajalle.

Ota yhteyttä

yterveys@kokkola.fi