Olet tässä

Kokkolan luonto ja maisema

Merestä noussut kaupunki

Kokkolan  kaupunki on kirjaimellisesti noussut merestä viimeisten tuhansien vuosien aikana. Maankohoaminen Perämeren eteläosassa on nopeinta Suomessa, mikä muuttaa luontoa jatkuvasti, kun uutta maata syntyy matalilla ranta-alueilla nopeasti. Kasvimaantieteellisesti Kokkola kuuluu keski- ja eteläboreaalisen alueen vaihettumisvyöhykkeeseen. Meri saaristoineen, maankohoamisrannikon matalat ja rehevät lahdet, laajat dyynihietikot, jokilaaksot ja sisämaan laajat aapa- ja keidassuot ovat Kokkolan tyypillistä luontoa. Arvokkaita vesiympäristöjä ovat maankohoamisrannikon lukuisat fladat ja kluuvijärvet. Metsäluonnon kannalta merkittäviä alueita ovat rannikon eri kehitysvaiheissa olevat rehevät rantametsät ja lehdot sekä jäljellä olevat vanhojen metsien laikut. Kokkolan korkeimmat kohdat kunnan itäosassa kohoavat yli 150 metriin meren pinnasta.

Maisemallisesti ja geomorfologisesti Kokkola jakautuu useisiin suurvyöhykkeisiin: rannikon rikkonaiset saaristovyöhykkeet ja toisaalta laajojen dyynihietikoiden luonnehtimat alueet; kaakko-luode –suuntaiset jokilaaksot ja jäätikköjokien muodostamat sora- ja hiekkaharjut, jotka jatkuvat merenalaisina hiekkasärkkinä kymmenien kilometrien päähän rannikosta; jokilaaksojen väliset moreeniharjanteet sekä vedenjakajaseuduille syntyneet laajat aapa- ja keidassuoalueet. Järviä on vähän ja suurimmat niistä ovat Ullavanjärvi sekä merestä padottu Luodon-Öjanjärvi. Jokilaaksojen pellot on usein raivattu vanhoille merenlahtiin tasoittuneille ja sedimentoituneille savipitoisille tasangoille, joille on tyypillistä korkea rikkipitoisuus ja siitä johtuvat happamuusongelmat.

 

Sivun alkuun

Päivitetty 16.10.2018 | Lähetä palautetta | Tulosta