Hyppää sisältöön
Vesihanasta valuu puhdasta vettä juomalasiin

Vesihuolto

Kokkolan kaupungin alueella toimii useita vesihuoltolaitoksia, jotka turvaavat omilla toiminta-alueillaan talousveden saatavuutta.

Kuvaaja: Mostphotos

  • Kuvassa on Kokkolan kaupunginsalmi Suntin pohjapato kuvattuna kesällä Brita Marian puistossa. Kuvan oikeassa reunassa näkyy pohjapadon koristeellinen kivetys sekä suntin vasemmalla puolella näkyy Brita Marian puistoa.
    Hulevesi

    Hulevedet ovat maan pinnalta, rakennuksen katolta tai muilta vastaavilta pinnoilta pois johdettavaa sade- tai sulamisvettä.

  • Vesihanasta juoksutetaan vettä lasiin
    Talousvesi

    Kokkolan kaupungin alueella toimii useita vesihuoltolaitoksia, jotka turvaavat omilla toiminta-alueillaan talousveden saatavuutta.

  • Keittiön pesuallas, vesi valuu viemäriin
    Jätevesi

    Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella kiinteistön tulee liittyä rakennettuun talousvesi ja jätevesiverkostoon, ellei tästä ole saatu vapautusta.

  • Paperia allekirjoitetaan
    Liittyminen

    Joidenkin vesiosuuskuntien säännöissä on velvoitettu liittymään vesiosuuskunnan jäseneksi.

  • Kokkolan Veden logo
    Kokkolan Vesi

    Vesilaitoksen tehtävänä on toiminta-alueillaan hankkia, puhdistaa ja jakaa sosiaali- ja terveysministeriön laatuvaatimukset ja -suositukset täyttävää…