Hyppää sisältöön
Veikko Salkio kannattelee Pummangin luonnonsuojelualueen kylttiä Kiepin edustalla 2000-luvun alussa.

Tietoa museosta

Veikko Salkion elämäntyö tähtäsi luonnonsuojelun ja ympäristökasvatuksen edistämiseen. Kieppi jatkaa perustajansa työtä jakamalla luontotietoutta kokoelmiensa satojen näytteiden kautta.

Salkio halusi lahjoittaa kokoelmansa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita luonnosta ja sen eläimistä. Myös jälkipolvet saisivat nähdä luonnon moninaisuuden: “Tarkoituksena on, että kokoelma on pystyssä vielä vuonna 4999.” Kokkolan kaupunki mahdollisti luontokokoelman täydentämisen ja on edelleen nähnyt sen kehittämisen tärkeänä.

Luontokokoelma Kiepin nimi muutettiin vuonna 2012 nykyiseksi: Kieppi, Kokkolan luonnontieteellinen museo. Alla kerrotaan lisää luontokokoelman vaiheista ja siitä, miten muut kokoelmat päätyivät Kieppiin.

Luontokokoelman vaiheita

Veikko Salkion luontokokoelma on Veikko Salkion (1912–2006) elämäntyönä syntynyt laaja luonnontieteellisten näytteiden kokonaisuus. Salkio lahjoitti vuonna 1980 Kokkolaan tullessaan kokoelmansa Kokkolan kaupungille. Salkio kartutti kokoelmaansa elämänsä loppuun saakka.

Päämääränä luontomuseo

Eläinten täyttäminen oli Salkiolle läpi elämän kestänyt harrastus. Oman kertomansa mukaan Salkio sai idean luontomuseon perustamisesta jo lapsena. 1930-luvun loppuun mennessä Salkiolla oli Petsamossa koossa huomattava kokoelma pohjoisia eläinnäytteitä. Salkion ensimmäinen kokoelma jäi Petsamoon talvisodan alussa ja oletettavasti tuhoutui siellä.

Salkio tutustui seikkaperäisesti Suomen luonnontieteellisiin museoihin sekä yksityiskokoelmiin. Vuonna 1966 luonnonsuojeluvalvoja Antti Haapanen myönsi Salkiolle luvan ottaa haltuun ja täyttää tapaturmaisesti kuolleita rauhoitettuja eläimiä sillä ehdolla, että ne tultaisiin tulevaisuudessa sijoittamaan museoon.

Syksyyn 1970 mennessä Salkiolla oli koossa riittävästi kokoelmanäytteitä, jotta niiden ympärille voitaisiin perustaa museo. Hanke eteni hitaasti, mutta viimein vuonna 1976 Salkio myi kokoelmansa Rovaniemen kaupungille. Salkio ja Rovaniemen kaupunki eivät kuitenkaan päässeet yhteisymmärrykseen tavasta, jolla kokoelmaa tultaisiin hoitamaan ja kehittämään, ja yhteistyö päättyi. Salkion toinen kokoelma jäi Rovaniemen kaupungin haltuun ja nykyään osia siitä on esillä Lapin maakuntamuseossa.

Salkio saapuu Kokkolaan

Vuoteen 1979 mennessä Salkiolle oli kertynyt noin 150 uutta selkärankaisnäytettä sekä joitakin kymmeniä sarvia. Oman kertomansa mukaan Salkio oli katsellut Suomen karttaa ja todennut, että Kokkola oli maantieteelliseltä sijainniltaan suotuisasti maan puolivälissä. Aivan lähettyvillä ei myöskään ollut muita luontomuseoita. Salkion tarjous luontokokoelman luovuttamisesta Kokkolan kaupungille otettiin vakavasti. Kokkolan kaupunginhallitus päätti vuoden 1979 syksyllä kaupungin ottavan mielellään vastaan Salkion luontokokoelman ja lisäksi olevansa valmis järjestämään Salkiolle tämän toivoman työhuoneen kokoelman täydentämistä ja hoitamista varten.

Kokkolan luontomuseo, Veikko Salkion luonnonhistorialliset kokoelmat, avattiin 13.1.1982. Jo varhaisessa vaiheessa huomattiin, että näyttelyvitriinit ja Suolamakasiinista varatut tilat eivät riittäneet kokoelman tarkoituksenmukaiseen esillepanoon eivätkä suurten koululaisryhmien vierailuihin. Luontomuseo muutti Suolamakasiinin ahtaudesta Hagströmin avaruuteen vuoden 1989 aikana. Museon toiminta Hagströmillä vuokratiloissa ei kuitenkaan ollut pysyvä ratkaisu. Vuonna 2000 Kieppi muutti nykyiselle paikalleen museokortteliin, jolloin luontokokoelma ja mineraalikokoelma saivat uudet tilat saman katon alla.

Toiminta jatkuu ja kehittyy

Salkion kuoleman (v. 2006) jälkeen kokoelmanhoitajan tehtävät siirtyivät amanuenssi Paula Hyttiselle, joka oli alusta alkaen osallistunut Kiepin kehittämiseen. Hän tunsi hyvin Salkion ajattelutavan ja alkoi sen pohjalta kehittää Kiepin toimintaa pitkäjänteisesti lähtökohtana luonnonsuojelun ja ympäristökasvatuksen edistäminen. Syntyivät Kiepin poikkitieteellis-taiteelliset työpajat, joiden tavoitteena on tieto, elämys, oivallus ja itsetekeminen. Kiepin toiminnan painopisteinä ovat edelleen luonto- ja ympäristökasvatus sekä kokoelmien tieteellisen tiedon vapaa saatavuus.

Kiepin näyttely- ja yleisötoiminta keskeytyi 29.1.2019 aamuyöllä syttyneen tulipalon johdosta. Tulipalo ja sammutusvedet aiheuttivat mittavia tuhoja museon vuonna 1823 rakennetulle hirsirakennukselle. Vaikka hirsiosan toimisto- ja varastotiloissa ollutta materiaalia saatiin pelastettua paljon, menetettiin Salkion näytteitä kuitenkin yli 400. Uudisrakennuksen näyttelytilat kärsivät noesta ja savusta, mutta esillä olleet kokoelmat selvisivät vähäisin vaurioin.

Mineraalikokoelman historiaa

Viljo Nissisen mineraalikokoelma tuli Kokkolan kaupungin omistukseen vuonna 1984. Kokoelma sijoitettiin aluksi Kokkolan kaupungintalolle. Uuden museotilan rakentamisen yhteydessä vuonna 2000 kokoelma siirrettiin osaksi Kieppiä, ja se sai oman näyttelytilansa.

Viljo Nissinen on hankkinut kokoelman näytteet pääosin 1970–1990-luvuilla. Suurin osa näytteistä on ostettu mineraalimessuilta sekä aikansa tunnetuimmilta toimijoilta. Osan näytteistä Nissinen on hankkinut Suomen eri kaivoksilta sekä Helsingin yliopiston kivimuseolta, osa on vaihdettu ja osa on Viljon omia löytöjä. Helsingin yliopiston kivimuseon silloinen hoitaja, ”kivitohtori” Martti Lehtinen on tutkinut lukuisia Nissisen mineraalinäytteitä röntgendiffraktogrammilla ja todennut useiden näytteiden harvinaisuuden.

Kokoelmaa on myöhemmin täydennetty Arto Kaustisen ja Geologian tutkimuskeskuksen avulla suomalaisten mineraalien sekä erityisesti jalo- ja korukivien osalta. Lisäksi emeritusprofessori Lauri Pesonen on lahjoittanut Kiepille törmäyskiviä ja meteoriitteja ympäri maailmaa.

Nissinen seisoo mineraalivitriinien vieressä.
Viljo Nissinen kaupungintalolla.

Perhoskokoelman historiaa

Armas Järvelä oli kotoisin Kaustiselta ja perikunta halusi lahjoittaa kokoelman lähelle Armaksen synnyinseutuja. Kokkolan kaupunki otti vastaan Armas Järvelän perhoskokoelman vuonna 2003. Kokoelma sijoitettiin aluksi K.H. Renlundin museon tutkijan huoneeseen. Vuonna 2008 kokoelma siirrettiin Kieppiin, jossa se säilyy erillisenä, yhtenäisenä kokoelmana.

Järvelä on kerännyt perhoskokoelmansa pääosin 1960–1980-luvuilla. Suurin osa näytteistä on Armaksen itse keräämiä, mutta hän on myös vaihtanut näytteitä muiden keräilijöiden kanssa (mm. A. Kullberg, J. Airisto, K. Helomaa ja M. Aronen). Järvelä asui Helsingin Kontulassa, joten suuri osa näytteistä on Uudeltamaalta peräisin. Hän teki kuitenkin lukuisia reissuja Lappiin ja muualle Suomeen saadakseen kokoelmansa mahdollisimman kattavaksi. Lisäksi Järvelä, kuten muutkin taitavat perhosharrastajat, kasvatti toukista harvinaisuuksia.

Kokoelma sisältää myös jonkin verran ulkomaisia perhosia, lähinnä Etelä- ja Keski-Euroopasta sekä Aasiasta. Muutamaan laatikkoon Järvelä on tallettanut kokonaan muita hyönteisiä kuten sudenkorentoja ja kovakuoriaisia.

Järvelä kannattelemassa perhoslaatikkoa.
Armas Järvelä kesällä 1980. Kuva: Matti Ahola.