Hyppää sisältöön

Matkailumajakka 2023 -palkinto Kokkolan Vohvelikahvila Oy:lle

Kokkolan Matkailumajakka  -palkinto myönnetään tänä vuonna Kokkolan Vohvelikahvila oy:lle. Palkinto luovutetaan kaupungin palkitsemisjuhlassa perjantaina 8.9.2023.

Kaupunkilaisten ja matkailijoiden parissa hyvin tunnettu ja arvostettu Vohvelikahvila on ollut osa Kokkolan kesää yli kaksikymmentä vuotta. Pirjo Paananen lanseerasi aikanaan tämän rohkean ja erilaisen kahvilakonseptin uniikkiin ympäristöön, keskelle perinteikästä museokorttelia. Yrittäjä Leena Kero on sittemmin ansiokkaasti ottanut kahvilatoiminnan haltuunsa ja uudistanut konseptia sopivin osin. Vohvelikahvila tarjoaa monelle nuorelle arvokasta kesätyökokemusta.

Kokkolan Vohvelikahvila on koko olemassaolonsa ajan tehnyt tiivistä yhteistyötä K H Renlundin museon ja luonnontieteellisen museon Kiepin kanssa ja on olemassaolollaan tuonut uusia kävijöitä kaupungin museoihin. Kesäkaudella jokaisena viikonpäivänä auki oleva kahvila on tärkeä osa Kokkolan palveluvalikoimaa matkailijoille.

Kokkolan Matkailumajakka  -palkinto myönnetään henkilölle tai organisaatiolle, joka on teollaan tai toiminnallaan edistänyt Kokkolan alueen matkailua ja tehnyt töitä aluemarkkinoinnin hyväksi. Palkinto myönnettiin ensimmäisen kerran vuonna 2012 Blue1:n toimitusjohtaja Stefan Wentjärvelle. Sen jälkeen palkinnon ovat saaneet kapellimestari Sakari Oramo, Kokkola Cup, Kokkolan Tiikerit, Kokkola-Campingin toimitusjohtaja Erkki Ahtiainen, Ykspihlajan Kulttuuriviikko, Café Tankarin yrittäjäperheelle, Kristiina Teerikankaalle ja Toivosen eläinpuistolle. Vuonna 2022 palkinnon vastaanotti Linda Boberg-Santala.