Hyppää sisältöön

Ohjeet suunnittelijoille

  • Pääpiirrosten leimausautomaation toiminnan sujuvoittamiseksi pyydämme suunnittelijoita ja suunnittelutoimistoja huomioimaan PDF-tiedoston tallentamisesta kuvamuotoon. Suunnitelmapiirrokset tulee rasteroida kuvaksi tarpeeksi tarkalla resoluutiolla jotta saamme tiedon mahdollisimman muuttumattomana eteenpäin automaatin työstettäväksi ja lupaprosessille ei tulisi hidasteita tai viivytyksiä. Näin toimimalla varmistamme myös että mahdolliset teksti- tai kuvalaatikot ja erikoisemmat fontit eivät aiheuta ongelmia automaatiolle.

    Tiedostonimessä suosittelemme erikoismerkkien kuten & ! % ” # ym. välttämistä.

  • Asemapiirros laaditaan yleensä mittakaavaan 1:200. Mittakaava 1:500 käy joihinkin isoihin rakennuspaikkoihin. Mittakaava 1:500 saattaa edellyttää asioiden esittämistä useammalla piirroksella tai osapiirroksella. Mittakaavaa 1:1000 voidaan käyttää erittäin suuria kohteita esitettäessä.

    • Asemapiirrokseen merkitään nuolella pohjoinen ilmansuunta. Piirros sijoitetaan mieluiten piirustuslehdelle siten, että pohjoinen on ylhäällä.
    • Lähiympäristö ja rakennukset tontin tai rakennuspaikan rajojen ulkopuolella esitetään tarpeellisessa laajuudessa (väh. yleensä 8-10 metriä).
    • Tilanne piha-alueesta ennen rakentamista ja suunnitelma esitetään sekä lähtötilanteen että suunnitellun tilanteen mukaisin korkeusluvuin, jos suunniteltu rakentaminen muuttaa olevia korkeussuhteita.
    • Asemapiirustuksessa käytetään piirustusmerkintöjä, joista selviää mikä on uutta ja mikä vanhaa, mikä puretaan sekä mikä on muutoskohta.

    Asemapiirroksessa esitetään:

    • tontin tai rakennuspaikan rajat mittoineen ja pyykkinumeroineen
    • rasitteet
    • kiinteistön ja sitä rajoittavien alueiden tunnukset
    • kaava-alueella korttelia/tonttia koskevat kaavamerkinnät
    • kaava-alueilla kortteleiden sekä katu- ja muiden alueiden rajat sekä katujen ja teiden nimet
    • lähiympäristön kiinteistöjen rajat ja korkeussuhteet
    • tontille tai rakennuspaikalle rakennettavat sekä olevat ja/tai purettavat rakennukset ja rakennelmat rakennuspiirustusmerkinnöillä
    • uuden rakennuksen etäisyys rajoista, päämitat ulkoseinien ulkopinnoista mitattuina
    • kerrosluku
    • rakennuksen etäisyys rantaviivasta tontin tai rakennuspaikan rajoittuessa rantaan
    • korkeusluvuin ja tarvittaessa korkeuskäyrin tontin tai rakennuspaikan kulmapisteiden, rajojen, rakennuksen nurkkapisteiden sekä piha-alueen eri kohtien suunnitellut korkeusasemat ja korkeussuhteet
    • vesihuoltolaitoksen verkoston ulkopuolisella alueella talousvesikaivon ja jätevesien käsittelylaitteiden sijainti, laatu ja koko sekä puhdistettujen jätevesien purkupaikka
    • sadevesi- ja perusvesikaivot sekä pintavesien käsittely
    • rakennuksen sijoittamiseen vaikuttavat kaapelikanavat ja voimajohdot
    • pääsy piha-alueelle, kiinteistön jalankulku ja ajoneuvoliikennejärjestelyt sekä autopaikkajärjestelyt, pelastustiet, luiskat, portaat, tukimuurit ja aidat
    • väestönsuojan uloskäynnit, maanalaiset öljysäiliöt yms., maalämpöputkisto
    • kiinteistön käyttöön ja jäte- ym. huoltoon kuuluvat tilat ja rakennelmat sekä paikat piha-alueella
    • säilytettävät istutukset ja puusto, poistettavat puut sekä istutettavat alueet, leikkipaikat, oleskelualueet, muut pihajärjestelyt sekä ranta-alueella rantaviivan käsittely ja laiturit.

     

    Asemapiirroksen malli

  • Rakentamisen suunnittelutehtävät kuuluvat vaativuusluokkiin, jotka ovat poikkeuksellisen vaativa, erittäin vaativa, vaativa, tavanomainen ja vähäinen. Samassa rakentamishankkeessa voi olla eri vaativuusluokkiin kuuluvia suunnittelutehtäviä. (RakL 82 § 1 mom.)

    Työjohtotehtävät jaetaan vaativuusluokkiin poikkeuksellisen vaativa, erittäin vaativa, vaativa, tavanomainen sekä vähäinen. (RakL 86, 2 mom.)

    Rakentamishankkeeseen ryhtyvän on ilmoitettava rakentamislupahakemuksen yhteydessä kirjallisesti rakennusvalvontaviranomaiselle hankkeen pääsuunnittelija ja rakennussuunnittelija. Samassa yhteydessä on ilmoitettava myös hankkeen arvioimisen kannalta olennaiset erityissuunnittelijat. Muut erityissuunnittelijat on ilmoitettava ennen erityissuunnitelman toimittamista rakennusvalvontaviranomaiselle. Ilmoitukseen on sisällytettävä suunnittelijan suostumus tehtävään. (19.12.2024/897) (RakL 84 §, 1 mom.)

    Rakentamishankkeeseen ryhtyvän on ennen rakennustyön aloittamista ilmoitettava kirjallisesti rakennusvalvontaviranomaiselle vastaava työnjohtaja ja ennen kyseisen erityisalan rakennustöiden alkamista, kuka erityisalan työnjohtaja on. Ilmoitukseen on liitettävä kirjallinen suostumus, jossa vastaava työnjohtaja tai erityisalan työnjohtaja sitoutuu vastuuvelvollisena johtamaan rakennustyötä. (RakL 88 §, 1 mom.)

    Rakentamishankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava, että rakentamishankkeessa on kelpoisuusvaatimukset täyttävät suunnittelijat ja että muillakin rakentamishankkeessa toimivilla on heidän tehtäviensä vaativuuden edellyttämä asiantuntemus ja ammattitaito. (RakL 91 §, 2 mom.)

    Rakennusvalvontaviranomaisen on tarkistettava, että sille ilmoitetulla suunnittelijalla ja vastaavalla työnjohtajalla on todistuksella osoitettu hankkeen vaativuustason mukainen pätevyys kyseiseen tavanomaiseen, vaativaan, erittäin vaativaan tai poikkeuksellisen vaativaan tehtävään.

     

    Kelpoisuusvaatimukset täyttävänä suunnittelijana tai työnjohtajana pidetään 1 päivään tammikuuta 2027 saakka myös henkilöä, jolla on enintään viisi vuotta ennen tämän lain voimaantuloa jonkin rakennusvalvontaviranomaisen antama hyväksyntä vastaaviin tehtäviin sekä vaativuusluokan että rakentamishankkeen käyttötarkoituksen osalta ja jolla voidaan näin katsoa olevan tehtävän vaatimat edellytykset. (RakL 195 §, 1 mom.)

     

     

     

  • Pääsuunnittelija

    Rakentamislupaa edellyttävässä rakentamishankkeessa on oltava pääsuunnittelija. Pääsuunnittelijan on huolehdittava suunnittelun kokonaisuudesta ja laadusta sekä siitä, että rakennussuunnitelma ja erityissuunnitelmat muodostavat kokonaisuuden siten, että rakentamista koskevat säännökset ja määräykset sekä hyvän rakennustavan vaatimukset täyttyvät. Pääsuunnittelija voi avustaa rakentamishankkeeseen ryhtyvää rakennus- ja erityissuunnittelijoiden valinnassa. Pääsuunnittelijan on huolehdittava siitä, että rakentamishankkeeseen ryhtyvä saa tiedon huolehtimisvelvollisuutensa kannalta merkityksellisistä suunnittelua koskevista seikoista.

    Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä pääsuunnittelijan tehtävistä. (RakL 92 §)

    Vastaava työnjohtaja

    Rakentamislupaa edellyttävässä rakennustyössä on oltava rakennustyötä johtava vastaava työnjohtaja.

    Vastaavan työnjohtajan on huolehdittava rakennustyön kokonaisuudesta ja laadusta sekä siitä, että rakennustyö tehdään rakentamisluvan, suunnitelmien, rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä hyvän rakennustavan mukaisesti. Vastaavan työnjohtajan on myös huolehdittava, että rakennustyön aloittamisesta ilmoitetaan rakennusvalvontaviranomaiselle ja että rakennustyön tarkastusasiakirja pidetään rakennustyömaalla ajan tasalla.

    Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä vastaavan työnjohtajan työnjohtotehtävistä ja ilmoitusvelvollisuuden sisällöstä. (RakL 96 §)

  • Rakentamista koskevia suunnitelmia ovat rakennussuunnitelma sekä erityissuunnitelmat. 

    Rakennussuunnitelma sisältää rakennuksen pääpiirustukset, joihin kuuluvat asemapiirros sekä pohja-, leikkaus- ja julkisivupiirustukset. Erityissuunnitelmat sisältävät muut tarpeelliset piirustukset, laskelmat ja selvitykset. 

    Piirustusten on oltava merkinnöiltään ja esitystavaltaan riittävän laadukkaat. Ympäristöministeriön asetuksessa ja ohjeessa määrätään, että piirustusten tulee olla esitystavaltaan selkeät ja noudattaa yleisesti käytössä olevaa hyvää piirustustapaa. Niissä säädetään, kuinka piirustukset tulee laatia. 

  • Tero Jelekäinen

    Rakennusvalvontapäällikkö

    Toimipaikka

    Kaupungintalo

    Palvelualue

    Kaupunkiluvitus

  • Niina Lindholm

    Johtava rakennustarkastaja

    Tavoitettavissa ti-pe klo 10.00-11.00 ja 15.00-16.00. Lupavalmistelu, lupapäätökset ja tekninen neuvonta.

    Toimipaikka

    Kaupungintalo

    Palvelualue

    Kaupunkiluvitus

    Tavoitettavissa ti-pe klo 10.00-11.00 ja 15.00-16.00. Lupavalmistelu, lupapäätökset ja tekninen neuvonta.

  • Anders Flink

    Rakennustarkastaja

    Tavoitettavissa ti-pe klo 10.00-11.00 ja 12.00-14.00. Lupavalmistelu, lupapäätökset ja tekninen neuvonta. Service även på svenska.

    Toimipaikka

    Kaupungintalo

    Palvelualue

    Kaupunkiluvitus

    Tavoitettavissa ti-pe klo 10.00-11.00 ja 12.00-14.00. Lupavalmistelu, lupapäätökset ja tekninen neuvonta. Service även på svenska.

  • Jani Luokkanen

    Rakennustarkastaja

    Tavoitettavissa ma-pe klo 9.00-11.00 ja 12.00-15.00. Kälviän, Lohtajan ja Ullavan toimialue. Lupavalmistelu, lupapäätökset, tekninen neuvonta, katselmukset ja aloituskokoukset.

    Toimipaikka

    Kälviän aluetoimisto

    Palvelualue

    Kaupunkiluvitus

    Tavoitettavissa ma-pe klo 9.00-11.00 ja 12.00-15.00. Kälviän, Lohtajan ja Ullavan toimialue. Lupavalmistelu, lupapäätökset, tekninen neuvonta, katselmukset ja aloituskokoukset.