Kokkolan lasten ja nuoren kuvataidekoulu antaa kokkolalaisille 6-19-vuotiaille lapsille ja nuorille tasolta toiselle etenevää, tavoitteellista kuvataiteen opetusta. Opetusta annetaan suomen ja ruotsin kielellä. Kuvataiteen perusopetuksessa opiskelee n. 400 lasta. Lisäksi koulu tarjoaa vuosittain avoimia kuvataidekursseja lapsille ja nuorille kuvataidekoululla ja Kälviällä.
Kuvataidekoulun opetuksessa oppilaita ohjataan luovuuteen ja tekemisen iloon sekä rakennetaan vahvaa perustaa oppilaiden taidesuhteelle. Oppilaita rohkaistaan omaan ilmaisuun, oivaltamiseen ja ajatteluun sekä visuaalisen kulttuurin tarkkaan havainnointiin.
Koulussa kasvatetaan oppilaita elinikäiseen taiteen harrastamiseen niin taiteen tekijöinä kuin kokijoina. Opetus antaa myös valmiuksia hakeutua kuvataiteen ja muun visuaalisen alan ammatilliseen ja korkea-asteen koulutukseen.
Koulun opetus on kuvataiteen perusopetuksen laajan opetussuunnitelman perusteiden mukaista ja se perustuu lakeihin ja määräyksiin (Laki taiteen perusopetuksesta 633/1998 sekä Määräykset ja ohjeet 2017:12a)