Hyppää sisältöön

Hannes-myrskyn tuhojen raivaus jatkuu – tilannekatsaus 17.3.2026

Vuodenvaihteen Hannes-myrsky aiheutti Kokkolan kaupungin omistamilla mailla laajoja tuhoja. Tällä hetkellä tuhopuuston arvioitu määrä on jo yli 5000 m3.

Tuhojen raivaus jatkuu edelleen. Alkuvuoden aikana tuhoja on korjattu n. 3000 m3, mutta tuhopuiden korjuu jatkuu viimeisillä kohteilla ensi syksyyn tai talveen saakka. Maaliskuussa nopeasti saapunut lämpöaalto sulattaa jo maata, mikä estää ainakin väliaikaisesti pääsyn joillekin alueille.

Huomioi riskit ja vältä tuhoalueilla liikkumista

Jo korjatuilla tuhoalueilla voi olla pystyyn jäätyneitä kantojuurakoita, vaikka puut olisi jo viety pois. Tällaiset kannot saattavat maan lämmetessä kaatua jompaankumpaan suuntaan pienestäkin kosketuksesta, osin jopa itsestään. Tuhoalueilla tulee edelleen liikkua hyvin varoen ja harkiten, mieluiten ei ollenkaan.

Tuhoalueilla voi olla myös toisia puita vasten olevia konkeloita ja juuresta irronneita, mutta edelleen normaalisti pystyssä olevia puita, joita ei ole korjuun yhteydessä havaittu. Osa puista pysyy tukevasti paikoillaan, mutta jotkut näistä puista saattavat kaatua alas yllättäen vielä kesällä maan sulaessa.

Maaliskuun lopulla (vko 13) kaupunki pyrkii vähentämään juurakoihin liittyviä riskejä tuhoaluilla. Työssä priorisoidaan alueet, joissa riskit on arvioitu suurimmiksi. Kaikkia alueita ei valitettavasti pystytä käsittelemään tässä vaiheessa. Myrskypuiden korjuu on vaativaa erityisammattityötä. Oma-aloitteinen tuhopuiden korjuu tai katkominen ei ole sallittua eikä turvallista.

Kaupungin metsätalousinsinööri Ahti Räinä suosittelee, että liikkujat välttäisivät tuhoalueita toistaiseksi. ”Juurakoiden, havaitsematta jääneiden viallisten puiden ja konkeloiden riski on olemassa. Turvallisinta onkin välttää edelleen alueita, missä tuhojen jälkiä on näkyvissä. Mikäli tuhoaluille on pakko mennä, tulee liikkua harkiten ja tarkkailla ympäristöä.”