Hyppää sisältöön

Ilmapuolustusharjoitus Lohtajalla13.–22.5.2025

Lohtajan ampuma- ja harjoitusalueella järjestetään kansainvälinen ilmapuolustusharjoitus toukokuussa.  ADEX MALLET SRIKE 1/25 -ilmapuolustusharjoitukseen sisältyy lentotoimintaa ja ampumatarvikkeiden käyttöä. Harjoituksessa ammutaan kovapanosammuntoja ilmapuolustuksen ohjusjärjestelmillä ja ammusaseilla.

Ampumatarvikkeita käytetään 14.–17.5., ja niistä aiheutuu laukausmelua Lohtajan ja Houraatin alueella. Hävittäjä- ja helikopteritoiminta voi aiheuttaa normaalista poikkeavaa lentomelua 18.–21.5.

Harjoitukseen osallistuu joukkoja kaikista ilmatorjuntakoulutusta antavista joukko-osastoista, Ilmavoimista ja Merivoimista. Harjoitusvahvuus on suurimmillaan noin 1400 henkilöä.

Harjoituksen kulkua voi seurata Puolustusvoimien verkkosivulla. Liikkuminen ja oleskelu Lohtajan Vattajanniemellä ja merialueella on harjoituksen aikana rajoitettu tai kokonaan kielletty. Lentojen aikana ilmamaalin tähystäminen optisilla apuvälineillä on kiellettyä silmäturvallisuuden takaamiseksi. Puolustusvoimat vastaa maa- ja merialueen sekä ilmatilan valvonnasta ja eristämisestä.

Vaara-alueet

Kovapanosammunnat edellyttävät, että vaara-alue on tyhjä ammuntojen aikana. Vaara-alue tulee olla tyhjä myös ammuntojen harjoitteluun liittyvän 2A-luokan lennokkitoiminnan aikana. Asukkaita, mökkiläisiä ja muuta henkilöstöä pyydetään poistumaan ammuntojen vaara-alueelta seuraavasti:

ti 13.5. klo 07.00 − la 17.5. klo 24.00

  • koskee pysyviä vaara- ja rajoitusalueita EF R99A, R99B, R122A, R122B, R122E, D111A, D111B ja D111D Lohtaja sekä Vattajanniemen ampumaharjoitusaluetta.

Ilmavoimat suorittaa 2A-luokan lennokkitoimintaa edellä mainittujen ajankohtien lisäksi su 18.5. − ke 21.5.2025 välisenä aikana Lohtajan Vattajanniemessä. 2A-luokan lennokkitoiminta edellyttää, että vaaral-linen alue on tyhjä lennätysten aikana. Vaarallinen alue määräytyy seuraavasti:

su 18.5. – ti 20.5. päivittäin klo 00.00−24.00, ke 21.5.2025 lennokkitoiminta päättyy klo 16.00 mennessä

  • koskee pysyviä vaara- ja rajoitusalueita EF R99A, R99B, R122A, R122B, D111A ja D111B Lohtaja sekä Vattajanniemen ampumaharjoitusaluetta

Mahdollisuutta esimerkiksi pyydyksillä käyntiin lennätyskierrosten välisinä aikoina 18.−21.5. voi tiedustella numerosta 0299 442 191.

Vaara-alueet kartalla
Tarkennettu rajoitus- ja vaara-alue