Hyppää sisältöön

Oppisopimus on ovi työelämään

1700 -luvulla oppipoika lähti mestarin oppiin. Hän sai siitä hyvästä pientä palkkaakin, mutta mikä tärkeintä, hän sai ammatin, johon siirtyi, kun mestari lopetti. Tämä on koettu niin hyväksi, ettei mikään ole vieläkään muuttunut. Nykyään nimi on vain oppisopimus.

Mikäli on vaihtamassa alaa, jatkamassa kesken jääneitä opintoja tai hankkimassa lisäkoulutusta, oppisopimuskoulutus on käytännönläheinen tapa saada todistus osaamisesta samalla, kun saa perehdytyksen uuteen ammattiin. Kuinka mukavaa onkaan opiskella, kun samalla saa palkkaa ja kokemusta mielekkäästä työstä. Oppisopimus on itse asiassa täysin pätevä työsopimus jo sellaisenaan.

Aloitus joustavasti ympäri vuoden

Oppisopimuksen aloittamiseen tarvitaan vain 15 vuoden ikä ja vähintään 25 tuntia töitä viikossa. Käytännössä oppisopimus lähtee käyntiin siten, että työntekijä työpaikan saannin jälkeen ottaa yhteyttä oppisopimuspalveluihin. Keski-Pohjanmaalla lähimpänä oppisopimuspalvelut löytyvät Kpedulta tai ruotsinkielisenä Optimalta Pietarsaaresta. Hyvä on ensin keskustella työnantajan kanssa, joka määrittelee työpaikkaohjaajan.

Oppisopimuskoulutuksen voi aloittaa missä vaiheessa vuotta tahansa. Kun työpaikka on löytynyt ja oppisopimus allekirjoitettu, oppisopimuspalvelut etsivät sopivan koulutuksen. Mikäli oppilaitoksella on laajennetun oppisopimuksen järjestämisoikeus, kuten Kpedulla, heillä on oikeus etsiä koulutus myös muualta kuin omista koulutuksistaan. On siis mahdollista opiskella mitä tahansa alaa, missä päin Suomea tahansa, sillä nykyajan tekniikka mahdollistaa osallistumisen kauempaakin.

Täsmäosaamista työntekijän ja -antajan tarpeisiin

Oppisopimuksella voi opiskella minkä tahansa ammatillisen tutkinnon tai pelkästään tutkinnon osan tai osia. Opiskelija saa juuri sellaista osaamista, mitä hän tai työnantaja tarvitsee juuri nyt. Näin vastataan tulevaisuuden haasteisiin ja työllistyminen on helpompaa.

Ammatillisia tutkintoja on kaikkiaan yli 150, käsittäen perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkinnot. Näistä löytyy varmasti jokaiselle se oikea ja sopiva tutkinto tai tutkinnon osa.

Oppisopimus on sekä työnantajalle että opiskelijalle pääosin maksutonta ja se soveltuu myös yrittäjälle. Työttömän työnhakijan kannattaa ennen työpaikan hakemista selvittää myös palkkatuen mahdollisuus omalta työllisyyden kuntakokeilun tai TE-toimiston vastuuasiantuntijalta.

Työantajayritys voi saada palkkatukea parhaimmillaan koko oppisopimuksen ajaksi. Myös kunnilla, yhdistyksillä tai uskonnollisilla yhteisöillä työnantajana on mahdollisuus saada palkkatukea työttömän työnhakijan palkkakustannuksiin.

Oppisopimuksella puuttuva tutkinto tai päivitystä osaamiseen

Oppisopimuksella on mahdollista suorittaa puuttuva toisen asteen tutkinto kokonaan tai päivittää olemassa olevaa tutkintoa. Mikäli toisen asteen tutkinto puuttuu kokonaan, oppisopimus suunnitellaan yhteistyössä oppisopimuspalveluiden kanssa.

Mikäli koulutus on jo valmiina, voi myös täydentää koulutusta tai päivittää osaamista tutkinnon osilla tai suoraan näyttämällä, että hallitsee vaaditun ammattitaidon. Näyttötilaisuuden järjestää alan oppilaitos.

Työllisyyden kuntakokeilun työnhakija-asiakkaana kannattaa oppisopimuksesta keskustella vastuuasiantuntijan tai suoraan blogin kirjoittajan kanssa. Yhteistyössä oppisopimuspalveluiden kanssa suunnittelemme, miten asiassa kannattaa edetä.

Kannattaa myös pitää mielessä, että jokaisesta perus-, ammatti-, tai erikoisammattitutkinnosta saa tutkintotodistuksen esittämällä stipendin. Tällä hetkellä se on 414 euroa. Nämä rahat voi sitten käyttää haluamallaan tavalla joko elämiseen tai vaikkapa itsensä palkitsemiseen hyvästä suorituksesta.

Itse olen aikuisella iällä tehnyt viisi oppisopimuskoulutusta: yhden ammattitutkinnon ja neljä erikoisammattitutkintoa. Kaikilla tutkinnon jälkeisillä stipendeillä olen palkinnut itseni ottamalla äkkilähdön johonkin lomakohteeseen.

Virpi Takamaa
virpi.takamaa@kokkola.fi

Virpi Takamaa työskentelee Kokkolan seudun työllisyyden kuntakokeilussa työhönvalmentajana. Hänelle ohjautuu työttömistä työnhakijoista ne, jotka tarvitsevat jotain koulutusta työllistyäkseen paremmin. Jo ravitsemis- ja siivousalalla palvelupäällikkönä ollessaan Virpi on pitänyt tärkeänä työntekijöiden kouluttautumista oppisopimuksella. Parasta Virpin mielestä on, kun voi tarjota asiakkaalle hänen tarvitsemansa tuen sekä löytää juuri hänen työllistymistään parhaiten edistävät palvelut.