Hyppää sisältöön

Ehdota vuoden 2026 Lucina Hagman -palkinnon saajaa

Vuonna 2026 jaetaan seitsemäs Lucina Hagman -palkinto. Palkinnon jakamisen perusteena on Lucina Hagmanin kasvatusfilosofisen perinteen jatkaminen palkitsemalla koulutuksen tasa-arvon, sukupuolten välisen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisen sekä kasvatuksen ja koulutuksen uudistamisen hyväksi tehdystä pedagogisesta työstä.

Palkinnon saajana voi olla yksittäinen henkilö, pienryhmä tai yhteisö, joka on joko määrätietoisen ja pitkäaikaisen työn taikka uuden innovaation avulla edistänyt palkinnon jakoperusteissa mainittuja tavoitteita. Perustellusta syystä palkintoa voidaan yhtenä vuonna jakaa useampia kuin yksi.

Palkinnon saajat voivat olla Kokkolan kaupungin alueella toimivia lasten ja nuorten parissa kaikilla kasvatuksen ja opetuksen aloilla työskenteleviä henkilöitä, pienryhmiä tai yhteisöjä varhaiskasvatuksesta aina korkeakouluopetukseen saakka.

Palkinto jaetaan syyskuussa. Palkinto koostuu kunniakirjasta ja palkitsemisesta päättävän toimielimen määräämästä stipendistä.

Nyt pyydämme ehdotuksia palkinnonsaajasta tai -saajista. Ehdotus ja perustelut pyydetään antamaan 4.6.2026 mennessä.

Jätä ehdotuksesi 4.6. mennessä