Hyppää sisältöön

Kaupunki toivottaa tervetulleeksi yli 200 kesätyöntekijää

Kokkolan kaupungin kesätöihin haki runsaat 400 nuorta, joista tänä vuonna valittiin hieman yli 200.  Nuorten keskuudessa selvästi suosituin hakukohde oli kirjasto. Lisäksi kesätyöt kulttuuripalveluissa, museoissa sekä puistojen ja liikuntapaikkojen parissa herättivät kiinnostusta. Kesätyöhakemuksessa nuoria pyydettiin valitsemaan neljä kiinnostavinta työpaikkaa.

”Meille on tärkeää, että nuoret pääsevät tutustumaan työelämään ja erilaisiin työtehtäviin. Kesätöihin valitaan ensisijaisesti nuoria, joille emme ole aikaisemmin tarjonneet työtä” kertoo henkilöstöjohtaja Kirsi Rytkönen.

Kesätyöntekijöiden työtehtävät ovat avustavia töitä, joissa nuoret pääsevät oppimaan työelämätaitoja ja tienaamaan ensimmäistä kertaa.