Hyppää sisältöön

Perinteiset valohimmelit ilahduttavat keskustassa

Kokkolan kaupungin perinteiset kausivalot sytytetään tänä vuonna Isokadulle ja Länsipuistoon. Länsipuistoa valaisee kahdeksan suurta valopalloa ja Isokadun varrelle ripustetaan lähes 50 valohimmeliä.

Kausivalot luovat tunnelmaa vuoden pimeimpään aikaan marraskuulta tammikuulle. Kaupunkirakennelautakunnan päätöksen mukaisesti valaistuskausi on tänä vuonna aiempaa lyhyempi, ja noudattaa kaupungin energiansäästöohjelmaa. Kausivalaistus toteutetaan energiatehokkailla valaisimilla, joiden yhteenlaskettu sähkönkulutus on noin 9,5 kWh/vrk.

Kausivalaistukseen kuluu vuorokaudessa sähköä suunnilleen saman verran kuin sähkösaunan kertalämmitykseen (sähkökiuas kuluttaa noin 5,5 – 10 kWh /saunomiskerta).