Hyppää sisältöön

Ruotsalainen lentoyhtiö Amapola Flyg aloittaa liikennöinnin Kokkola-Pietarsaaresta Tukholmaan 2.5.2022

Lentoliikenne Kokkola-Pietarsaaren lentoasemalta Ruotsiin on ollut keskeytettynä jo useamman vuoden, mutta nyt ruotsalainen lentoyhtiö Amapola Flyg avaa mahdollisuuden lentää Kramforsin kautta Arlandaan ja Ruotsista eteenpäin maailmalle.

 

Aluksi lennetään neljä kertaa viikossa.

  • Arlanda – Kokkola-Pietarsaari (Kramforsin kautta)
    • Klo 17.15-20.25 (maanantaista torstaihin)
  • Kokkola-Pietarsaari – Arlanda (Kramforsin kautta)
    • Klo 06.35-07.50 (tiistaista perjantaihin)

”Olemme käyneet keskusteluita Kokkolan ja Pietarsaaren seutujen kanssa aina siitä lähtien, kun edellinen toimija meni konkurssiin, mutta pandemian takia hanke jäi tauolle. Nyt, kun pandemiasta tuli endemia, haluamme mielellämme uskoa, että pohjanmaalaiset tahtovat kokea Ruotsin uudestaan, sekä yksityis- että liikematkoillaan”, sanoo Erik Salén, Amapola Flygin toimitusjohtaja.

”Olemme lisäksi iloisia siitä, että voimme tarjota Pohjanmaalle mahdollisuuden matkustaa eteenpäin maailmalle. Yhteistyömme SASin kanssa tekee matkustamisen sujuvaksi. Aina siitä lähtien, kun Finnair jätti Kokkola-Pietarsaaren, matkustaminen Helsingistä eteenpäin on tullut vaikeammaksi. Toivomme nyt, että mahdollisimman moni matkustaja huomaa, että Arlanda on kätevä vaihtoehto päästä eteenpäin Eurooppaan ja maailmalle”, Erik Salén jatkaa.

”Olemme hyvin iloisia siitä, että Amapola Flyg parantaa seudumme saavutettavuutta. Monella seuduillamme asuvalla on yhteys Ruotsiin, ja tämä uusi vaihtoehto lyhentää matkustamisaikaa Arlandaan huomattavasti. Se avaa myös liikematkustajillemme mahdollisuuden käydä Tukholmassa päivän yli –  tiedämme, että tätä vaihtoehtoa kaivataan”, Kruunupyyn lentohallin toimitusjohtaja Stig-Göran ”Sigge” Forsman sanoo.

”Näinä levottomina aikoina on hyvin vaikea arvioida, kuinka nopeasti matkustaminen palaa entiselleen, joten alussa aloitamme neljällä lennolla viikossa. Toivomuksena on, että meillä olisi mahdollisuus nostaa määrää syksyksi sitä mukaa, kun asiakkaat löytävät tämän sujuvan vaihtoehdon”, Erik Salén sanoo päätteeksi.

 

Lisätietoja antavat:

Erik Salén, TJ Amapola Flyg:  erik.salen@amapola.nu (englanniksi)

Sigge Forsman, TJ Kruunupyyn lentohalli: +358-44 236 1459 tai sigge.forsman@kokairport.fi